Ajatuksia maailmanmenosta

Tuntuuko sinusta välillä siltä, että maailma olisi seonnut? Että jo pitkään olemme kulkeneet ihmeellisiä polkuja, mutta nyt painelemme uppo-oudoilla seuduilla. Ajatteletko joskus, että haluaisit sulkea silmäsi ja toivoa, että kun seuraavan kerran avaat ne, kaikki ristiriitaisuudet olisivat kadonneet?

Ja sitten kuitenkin elämä näyttää kulkevan ihan niin kuin aina ennenkin. Käydään ruokakaupassa ja saunassa, haravoidaan ja tehdään makaronilaatikkoa. Näihin hetkiin voi jäädä kiinni, mutta kuitenkin sisimmässämme tunnemme myllerryksen, joka koko ajan etenee.

Idolini Amma sanoo, että lääkärin on parantaakseen mätäpaise ensin puhkaistava se, jotta mätä pääsee pois. Vasta sitten voi paraneminen alkaa.

Jokaisella meissä on kädessämme avaimet, jotka ovat tietoisuus ja rakkaus. Outoja sanoja, joista voi olla vaikea saada otetta. Rakkaus-sana on menettänyt hohtoaan miljoonien rallatusten lyriikoissa, koko sana maistuu helposti kliseeltä. Usein se mielletään vain parisuhderakkauteen, josta meillä monella on sangen ristiriitaisia kokemuksia. Ja tietoisuus, mikäs ihme se sitten on? Ei ole ollenkaan helppoa saada sellaisen sanan merkityksestä kiinni.

• Rakkaus: Tee toisille niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän. Ajattele muista hyvää. Tee toisille hyvää. Kohtaa myötätunnolla itsesi ja muut. Hyvä kiertää takaisin sinulle. 
• Tietoisuus: Ota vastuu omista ajatuksistasi ja teoistasi, koko itsestäsi. Älä odota, että kukaan muu ajattelee tai valitsee puolestasi. Herää tarkkailemaan itseäsi, ajatuksiasi ja tunteitasi. Kuuntele ja kunnioita sisäistä viisauttasi. 

Tyyppi joka jauhaa tietoisuudesta ja rakkaudesta, ei tämän maailman silmissä ole ollut se terävin kynä penaalissa. En koe olevani missään asemassa ketään neuvomaan, vaan olen ainoastaan päättänyt uskaltautua jakamaan fiiliksiäni. Jos emme uskaltaudu kuorestamme ulos, emme saa voimaa toisistamme, kuljemme yksin. Jos uskallamme elää arvomme todeksi, olemme se muutos, jonka haluamme nähdä. Toistenkin on helpompi hypätä mukaan.

Seuraan, miten hiljainen, mutta voimallinen tietoisuuden ja rakkauden vallankumous etenee ja maailmassamme näkyy. Koko ajan ilmestyy uusia tyyppejä ja esimerkkejä siitä, miten kohtaamme toisemme ja koko luomakunnan sydämellä, lämmöllä, kunnioituksella. Tunnemme kasvavaa yhteyttä toisiimme, tapaamme todelliset itsemme ja toisemme ensi kertaa. Kaikki muu on egomme harhaa, josta voimme irrottaa. Än yy tee nyt.

Ainoa todellinen, kaiken alla, päällä, rinnalla, joka puolella, on rakkaus. Se säilyy vaikka kaikki ympäriltä murtuisi ja sitä ei voi edes kuolema sammuttaa. Se on ja tuntuu, vaikka emme sitä ymmärtäisikään. Ja kuitenkin sen voimme tietoisesti valita joka päivä, jokaisessa kohtaamisessa, jokaisessa ajatuksessa, päätöksessä ja teossa.

Näin ajattelin tänään.

Auttamisen yksinkertaisuus

Yhden pikkuisen pojan eloton keho rannalle huuhtoutuneena piirtyi maailman verkkokalvolle. Pitkään olimmekin porskuttaneet eteenpäin sulkien silmämme ja sydämemme toisten kärsimykseltä. Nyt tuntuu, kuin olisimme heräilemässä pitkästä unesta, omista ahtaista poteroistamme, kurkottaisimme varovasti kohti kanssakulkijoitamme. Pakolaistulva on saanut meidät liikkeelle. On syvällisiä ja kiivaitakin keskusteluita, runsaita tavara- ja rahalahjoituksia, vapaaehtoistyötä.  Auttamishalu ja yhteishenki tuntuvat todella hyviltä ja kaivatuilta.

Auttaminen ei kuitenkaan aina tunnu niin yksinkertaiselta kuin voisi luulla. Vaikka auttaja tuntisi sydämessään kutsun auttaa, häntä saattaa pelottaa uudenlainen toimiminen.  Värväytyisinkö auttamaan vanhainkotiin? Mutta mitä jos en saakaan avustetuksi mummua pyörätuoliin? Mitä jos sählään ja mummu putoaa lattialle? Ehkä harkitsenkin vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksessa. Mutta tulenkohan ymmärretyksi vai teenkö itseni typeräksi vierasta kieltä puhuvien ja vierasta kulttuuria edustavien kanssa? Osaanko sanoa kovia kokeneille mitään järkevää? Pystynkö ylipäätään kohtaamaan heidät? Varhaisteinit kiusaavat bussissa kaveriaan. Uskallanko astua esiin ja puolustaa kiusattua? Mitä jos mokaankin koko tilanteen, kun avaan suuni? Tai joudun itse uhkaavaan tilanteeseen? Joskus auttajaa saattaa myös vainota ajatus, että jos lähden tästä palvelemaan ihmiskuntaa, toiset ajatelevat, että luulen nyt olevani jotenkin parempi kuin muut ja epäilevät, että kuljen täst edespäin täysin pyhimyksenrenkaani loisteen sokaisemana.

On ihan luonnollista, että toisella tai uudella tavalla toimiminen voi pelottaa, mutta onko oikein antaa tällaisten ajatusten sitoa kätemme? On ihan sama tulevatko tuomitsevat ajatukset todella joltakin toiselta vai ovatko ne vain oman päämme sisällä. Niiden ei silti voi antaa nousta muuriksi ihmisyyden eteen. Auttaminen ja avun saaminen on yksi kauneimmista tapahtumista, mitä tiedän. Se koskettaa ja parantaa puolin ja toisin. Pyyteettömänä se on kaikkein kauneinta. Monet suomalaiset kärsivätt selittämätöstä tyhjästä olosta. Auttaminen herättää meidät henkiin. Uskon, että auttamisen taito on sisäänkoodattuna meissä jokaisessa.

Minä vasta opettelen laittamaan käteni konkreettisesti saveen toisten hyväksi. Pitkään olen antanut omien peikkojeni olla toiminnan tiellä, mutta miten syvältä sellainen olisikaan, jos jättäisimme vastaamatta avunhuutoihin, koska pelkäämme jotain täysin tyhjänpäiväistä ja turhaa!

Haluan uskoa, että nyt syntynyt myötätunnon aika voimistuu ja leviää. Aaskel kerrallaan voimme astua lähemmäs toisiamme,  opimme toimimaan myötätuntoisemmin ja auttamaan pyyteettömämmin.  Haluan uskoa, että opimme tukemaan toisiamme myös ilman "instansseja". Avustusjärjestöjen työ on sanoinkuvaamattoman arvokasta ja kannustan jokaista liittymään tavalla tai toisella mukaan, mutta sen lisäksi voimme auttaa myös ihan ilman välikäsiä, jokapäiväisessä arjessa, ihminen ihmiselle.

Pakolaisten lisäksi on myös valtavasti muita avuntarvitsijoita. Yksinäinen naapuri. Vanhainkodissa viruva vanhus. Syrjäytynyt poika. Kiusattu tyttö. Vammaiset ja sairaat. Vähäosaiset ja asunnottomat. Eläimet, luonto ja koko yhteinen pallomme. Veikkaisin, että jokaista meitä tarvitaan ja jokaisen panos on yhtä arvokas. Pienilläkin myötätunnon eleillä on suuri merkitys. Lähdetään siitä, ettei tuo pieni poika tai muut sodan uhrit antaneet henkeään aivan turhaan.

Leikkisää joogaa jylhissä kansallismaisemissa

Jooga on ollut vuosia osa elämääni. Olen kokenut sen hyvää tekevän voiman niin fyysisesti kuin henkisesti. Välillä on tullut aikoja, jolloin joogaharjoitukset ovat jääneet vähemmälle ja heti olen huomannut vaikutukset: kehon jäykkyyden, mielen levottomuuden, energioiden jumituksen… Kylli Kukkin, legendaarisen joogakoulu Shantin perustajan, joogaviikonlopussa Kolilla saan mahdollisuuden kokea joogan ihmeen taas aivan uudella tavalla.

Bloggarin taivas. Kolin kallioiden ikiaikainen kiviaines kuuluu maailman kovimpiin.

En ihmettele, että Sibelius on Kolin jykevissä energioissa säveltänyt neljännen sinfoniansa. Matkamme järjestäjä Johanna Hautasaari kertoo tarinaa, jonka mukaan Paha-Kolilta tiputettiin alas rikollisia, ja jos selvisi hengissä, oli syytön. Erään legendan mukaan nimi syntyi uhrihalkeamaan heitettyjen uhrilahjojen kolinasta. Nyt kuulemme kuitenkin vain tuulen huminan. Jylhät kalliot, vanhat ja viisaat metsät sekä syvän sinisenä välkehtivä Pielinen luovat lähes epätodellisen maalauksellisen maiseman. Yhteys luontoon tuntuu käsin kosketeltavan vahvana. Taivaan ja maan raja hämärtyy. Pakko hieraista silmiä. Kyllikin kulkee Ukko-Kolin laella ja ihmettelee tätä voimapaikkaa: löytyykö mistään päin maailmaa tällaista samanlaista, hän pohtii.

Jooga ja Koli ovat vähän kuin hillo ja juusto: yllättävä, mutta kovin toimiva ja monivivahteinen yhdistelmä. Kyse ei ole pelkistä liikkeistä, sillä jooga on paljon enemmän. Kylli johdattaa 35 hengen ryhmämme myös tantrisen filosofian maailmaan. Moneen kertaan kuulemme hänen korostavan lempeyttä ja rakkautta nimenomaan omaa itseä kohtaan. Kun huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme, jaamme huomaamattammekin iloa ja valoa myös muille. Aidon hyvinvoinnin taikasanoja ovat rehellisyys, rakkaus ja arvostus sekä uskollisuus itseä kohtaan.

Upea Kylli on ollut monelle suomalaiselle johdattaja joogan ja tantran maailmoihin.

On koskettavaa tuntea yhteyden syntyminen kanssajoogaajien kanssa ja todistaa notkistuvien kehojen ohella, miten myös jumiutuneet ja piilotetut tunteet pehmenevät, lähtevät avautumaan.  Joukkomme heittäytyy rohkeasti harjoituksissa ja saamme voimaa toisistamme.

Ihmeistä suurin on oma keho. Joogien mukaan keho on vene, joka kuljettaa sielua elämän valtamerellä. Pidetään hyvää huolta veneistämme!

Kylli pitää joogatuntien lisäksi viikonlopun aikana myös luentoja. Paljon puhutaan kansantaudistamme stressistä ja siitä, miten sitä voi välttää ja parantaa. Hän neuvoo tarjoamaan kaikille aisteille hyvää. Siihen tarjoutuu täydellinen mahdollisuus hotellin kauniisti sisustetulla spa-osastolla, jonka ikkunoista saamme ihailla maalauksellista maisemaa poreammeissa ja saunojen lämmössä. Yksi span ihana erikoisuus on allas, jossa veden alla soi Finlandia. Stressi, mikä se on?

Kyllillä on myös valtavan tärkeä ja yksinkertainen viesti siitä, miten voimme välttää harmillisen yleiset ja kivuliaat välilevyongelmat. Hän demonstroi perinteisen pesusienen avulla miten tekemällä päivittäin alle minuutin (kelatkaa!) verran yksinkertaisia selkärangan liikkeitä välilevyt saadaan ”voideltua”. Taivutuksissa välilevyjen keskellä sijaitseva geelimäinen massa liikkuu ja kostuttaa välilevyjä. Mikäli selkäranka ei saa toistuvaa liikettä, välilevyt kuivuvat ja vaurioituvat. Kävely, pyöräily, uinti ja kuntosali ovat kaikki hyviä liikuntalajeja, mutta niissä yhdessäkään ei selkäranka saa kaipaamaansa liikettä. Taivuttamalla ruotoa joka suuntaan sekä tekemällä kiertoja ja spiraalimaista liikettä varmistat sen, että välilevysi pysyvät kosteina ja terveinä. Olemme yhtä mieltä, että tämähän tulisi opettaa kaikille jo koulussa! Tietämättömyys on turha syy sairauteen. Eräskin 20 vuotta selkäongelmista kärsinyt nainen kiittelee tiedosta ja toteaa, että kuulee tästä nyt ensimmäistä kertaa.

Vinkki uudeksi aamurutiiniksi: aloita aamusi tanssilla! Hyvä biisi tulille ja peppu pyörimään! Keho saa kaipaamansa vatkauksen ja selkärankakin kiittää. Sitä paitsi päivästä, joka on aloitettu jorauksella, ei voi tulla muuta kuin loistava! VINK Aamubiisinä herättelee hilpeästi esimerkiksi Celine Dionin I´am alive :)

Viikonlopun anti on niin henkisesti kuin fyysisesti erinomainen. Kotiin lähtiessä keho on pehmeä ja kihelmöivän elinvoimainen, fiilis tasapainoinen ja voimakas. Mutta itselleni kaikista tärkein muistutus on leikkisyys. Ihanalla esimerkillään Kylli näyttää, että jooga on kaikkea muuta kuin suorittamista ja että koko elämään voi ja kannattaa suhtautua kuin leikkiin. Jämähtäminen yhteen ”rooliin”, kuten esimerkiksi pelkästään äidiksi tai uranaiseksi ei suo sielulle täyttymystä, sillä sielu haluaa leikitellä eri olemuspuolilla ja kokemuksilla. Ehkä voisit iltauutisten katsomisen sijaan laulaakin You raise me up oopperalaulajan äänellä? Tai kiemurrella syntisen seksikkäästi dinneriä kokatessa? Tai seuravan kerran kiukunpuuskan iskiessä leikkiä ärjyvää leijonaa tai möykätä siansaksaa? Elämä ei ole niin vakavaa, se on taikaa. Ole oman elämäsi taikuri!

Kiitos rakkaat kanssajoogaajat sekä ihanat Kylli Kukk ja Johanna Hautasaari! Kiitos myös Sokos Hotel Koli. Namaste <3

PS. Tässä vielä biisi, jonka tahdissa koimme onnenhetkiä joogamatolla. Sulje sinäkin hetkeksi silmäsi ja rentoudu näihin säveliin: Loreena McKennitt - Ancient Pines

Yhteistyössä Pohjois-Karjalan Osuuskaupan kanssa

Uskaltaako elämälle antautua?

Oletko huomannut, että elämä koostuu sisään- ja uloshengityksen kausista? On aikoja, jolloin tapahtuu rytinällä ja saa pidellä penkistä kiinni. Ja on aikoja, jolloin kaikki, tai ainakin jokin sisäinen prosessi, tuntuu jurnuttavan pysähdyksissä. On aikoja, jolloin prosessoit, annat palojen loksahdella kohdalleen tai kenties fokusoit välillä aivan muualle. Ja on aikoja, jolloin luot, oivallat, toteutat ja laitat tuulemaan. Nämä ajanjaksot tuntuvat järjestyvän ilman, että oma suunnittelu juuri vaikuttaisi asiaan.

Elämän syklisyyden oivaltaminen ei sinänsä ole haastavaa, mutta sen kunnioittaminen ja sen virtaan antautuminen saattaa sitä olla. Sisäänhengitys on aivan yhtä tärkeä kuin uloshengityskin, vaikka se ei kenties ole yhtä näkyvää, se luo kuitenkin perustan kaikelle tekemiselle.

Itselläni on ollut pitkä ja erikoinen sisäänhengityksen vaihe. Vaikka vuosi onkin ollut kovin tapahtumarikas ja moni asia on ollut liikkeessä, jotakin minussa itsessäni on ollut ”pysähdyksissä”. Työrintamalla on ollut täyttä ja keväällä muutimme uuteen kotiin. Aloitimme myös ison remontin uudessa kodissa, joka on käynnissä vieläkin. Hurjasti on tapahtunut, mutta omat projektini ja oma luomistyöni ovat vedelleet antaumuksellista sisään henkäystä ja blogikin on ollut pysähdyksissä. Minun oli talvella myös tarkoitus lähteä tekemään suurella sydämellä suunnittelemaani Rakkaat ruuhkavuodet –verkkovalmennusta, mutta sangen humoristista kyllä, omat ruuhkavuoteni siirsivät tätä toteutusta eteenpäin. Totesin päätyneeni tilanteeseen, jossa ainoa vaihtoehto oli pudottaa kaikki muu ja keskittyä tekemään ehdottomasti välttämättömin. Oli tunnustettava tosiasiat, että voimavarat tai sen kummemmin aikakaan eivät juuri sillä hetkellä riittäneet kaikkiin suunnittelemiini asioihin. Kaverini Kärsimättömyys pyrähti seurakseni. Se kolkutteli olkapäällä ja tivasi: miksei jo etene?

Muuton tunnelmaa.

Onneksi muistin taas armollisuuden itseä kohtaan. Kuulostelin säksättävää sisäistä puhettani, joka ei vienyt eteenpäin, eikä tarjonnut mitään rakentavaa. Kaipasin lisää rauhaa ja lempeyttä, armoa itseltäni. Tajusin, että useinkaan luovat ja kauniit asiat eivät ainakaan minulta synny kovan puristuksen alla. Ideat, ajatukset ja kaikkein timanttisin sisältö nousee rauhasta ja lempeydestä, tilasta ja valosta. Keskeneräisyyden sietämisestä.

Jälleen kerran sain tilaisuuden antautua elämän virtaan (I know, käsite on kliseinen, mutta niin kuvaava, etten osaa sitä korvata millään muullakaan termillä). Tunnustin itselleni, että juuri sillä hetkellä tiettyjen unelmien toteuttaminen ei ollut mahdollista. Se teki kipeää, vaikka se ei tarkoittanutkaan unelmista irrottamista. Minua helpotti ajatus, että annoin unelmille vapauden ilmentyä juuri oikealla hetkellä. Mitä rakastat, päästä se vapaaksi.

Koko kevään keskityin vain olennaiseen. Pakkasin muuttolaatikoita, huolehdin lapsista, hoidin projektit, lenkitin koiran, valitsin kaakelelit, surautin smoothiet. Yöunet jäivät vähille ja jossain vaiheessa homma tuntui kaikista tempuista huolimatta kasaantuvan ja puuroutuvan. Keskityin pelaamaan niillä korteilla, jotka minulla oli. Tein muuttolaatikoiden pakkaamisesta meditaatiota. Orientoiduin nappaamaan joka päivä edes kaksi minuuttia täysin omalle hiljaisuudelle: bussissa, kylppärissä, lenkillä, missä vain. Nukuin aina kun vain pystyin. Keskityn olemaan kiitollinen. Perheestä, jota rakastaa ja josta huolehtia. Töistä, joita tehdä. Kodista, jota remontoida. Kehosta, jolla toimia. Sydämestä, jolla tuntea. Tarkkailin ajatuksiani, jotka välillä nousivat villiin kiitolaukkaan ja pyörivät myrskyisinä hoitamattomien asioiden ympärillä. Pyrin ohjaamaan ne takaisin tähän hetkeen, sillä se on kaikki mitä minulla todella on. Se on kaikki mitä oikeasti "omistan". Muistin Tollen timanttisen ohjeen: Jo yksikin tietoinen hengitys riittää palauttamaan läsnöolon tähän hetkeen. Keskityin hengittämään ja luottamaan, että kaikelle on aikansa, kaikelle on syynsä.

Voimaa luonnosta.

Ja niin kuin elämässä niin usein käy ja kuten isälläni on tapana todeta: Asioilla on aina tapana järjestyä. Muutto saatiin pulkkaan (kiitos kaikille apureille!), työprojektit purkkiin ja remonttikin etenee.

Kesälomalla ensimmäisen viikon jälkeen tunsin lähestyvän muutoksen: Ajatuksia alkoi hiljalleen nousta, jotain sielussani alkoi taas liikkua. Ensin hentoina kuin kevään ensi kuiskaus, sitten vahvempina, suurempina, varmempina.  Koko kuva alkoi hahmottua.

Nyt näen, että tämä kuormittavana kokemani ajanjakso on ollut tärkeä. Sinä aikana kun olen fokusoinut vahvasti muualle, sisäinen työni on muhinut taustalla. Palasia on loksahdellut kohdalleen, vaikka se ei todellakaan ole tuntunut siltä. Huvittavaa on, että olen myös saanut paljon uutta, täydentävää materiaalia ruuhkavuosi-verkkovalmennukseeni ja löytänyt aivan uusia tapoja nähdä ja toteuttaa asioita. Valmennuksen tavoitteena on antaa ruuhkavuosiaan viettäville kanssakulkijoille työkaluja ja harjoituksia tietoisempaan ja laadukkaampaan elämään. Odottakaas vaan, että saan tämän kaiken materiaalin purkitettua teille toimivassa formaatissa! (Mikäli olet kiinnostunut tästä verkkovalmennuksesta tai muista valmennuksista, klikkailehan seuraamaan Intuition Facebookia.)

Kaikesta voi aina oppia jotakin. Mitä tästä rytäkästä opin? Sen, että kun elämässä mennään maksimisykkeellä, on todella tärkeää osata priorisoida ja päästää irti. Ilman syyllisyyttä, ilman vatvomista. Koin, että vaikka elämäntilanne tuntuisikin kuormittavalta, matkaa on mahdollista tehdä kevyin, luottavaisin ja tietoisin askelin. Tähdellistä on säilyttää luottamus siihen, että kaikella on tarkoituksensa, elämällä on syklisyytensä. Opin lisäksi myös sen, että vaikka olen oppinut huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani, tässä suhteessa jatkoon jää myös parannettavaa.

On aikoja, jolloin ehkä tunnet olevasi vähän hukassa ja kärsimätön. Et kenties malta odottaa, että alkaa tapahtua. Hold the vision, trust the process! Uskalla antautua elämänvirtaan. Millainen uloshengitys seuraakaan antaumuksellista sisäänhengitystä?

PS. Postailen myös Instagramiin kuvia rakkaiden ruuhkavuosien keskeltä :) Hyppäähän mukaan  @anuker  https://instagram.com/anuker/https://instagram.com/anuker/

Treenikuulumisia ja tehokas pikatreeni-ohje

Treenit Kuntokompassi Personal Training Studiossa ovat jatkuneet tammikuusta alkaen personal trainer Tuire Havian johdolla. 

Kulunut ajanjakso on ollut itselleni ajankäytöllisesti sangen haastava, sillä työrintamalla on ollut isoja, paljon aikaa vieviä projekteja ja kotirintamalla puolestaan remontti sekä muutto uuteen kotiin ovat kuorimittaneet. Kiire (sana jota en mielelläni käytä ollenkaan) on kuitenkin lähes aina vain tekosyy skipata liikkuminen tai mikä tahansa muu itselle todella tärkeä asia. Jos tahtoa oikeasti löytyy, liikunnan pystyy muodossa tai toisessa sisällyttämään elämään. Toki aina tulee mennä omaa kehoa ja jaksamista herkästi kuunnellen ja kunnioittaen, mutta olen huomannut, että harvemmin tehty treeni ainakaan kovin pahasti kaduttaa! Vai mitä olette mieltä? 

On ollut itse asiassa hyvin mielenkiintoista, että olen ollut projektissa juuri tällaisessa megahärdelli-elämänvaiheessa mukana, vaikka välillä onkin tuntunut kertakaikkisen mahdottomalta yhdistää kaikki palaset. Olen ottanut asian nimenomaan mielen tason haasteena ja pyrkinyt vahvistamaan tietoista suhtautumista. Olen kaiken hulabaloon keskellä istunut alas, keskittynyt hengittelemään ja rauhoittumaan hetkeksi ja sen jälkeen priorisoinut. Mikä on nyt tärkeintä tehdä ensin? Olen myös miettinyt, mistä saan energiaa ja hyvää oloa, jotta jaksan pyörittää rumbaa JA iloita elämästäni kaikkinensa, ihan kuten ennenkin? Mikä auttaa minua palautumaan, purkamaan mahdollista stressiä ja pysymään hyvässä pössiksessä? Aika usein olen saanut edes jonkunlaisen liikuntaosion ympättyä agendaani, tosin rehellisyyden nimissä on ollut myös kertoja, jollon olen joutunut tiputtamaan jotain poiskin. Olen onnekseni löytänyt itselleni pieniä hetkiä myös esimerkiksi kylppärin lattialta tekemästä läsnäoloharjoitusta (:D) ja keväisestä metsästä koiralenkillä kannonnokasta istahtamasta.  

Kulunut ajanjakso on siis opettanut priorisointia ja palautumista sekä todella haastanut siinä, mitä liikkumiselta haluan. Henkilökohtaiseksi tavoitteekseni on entistä vahvemmin kirkastunut se, että saan liikkumisesta lisää energiaa ja hyvää oloa. Ja mikä onkaan parempaa juuri hektisenä ajanjaksona kuin saada jostakin lisää energiaa ja hyvää oloa?

Tuire ja kahvakuula.

Treenaaminen Tuiren kanssa on ollut sujuvaa, koska hän on mukauttanut ohjelmaa elämäntilanteeseeni. Olen muun muassa saanut kotitreeniohjelman, jota olen pystynyt tekemään juuri silloin kun singahtelevaan yrittäjä-äitielämääni on parhaiten sopinut. Olemme ryhtyneet myös treenaamaan kuntosalilaitteilla, jotta saan valmiudet jatkaa treenejä kotitreenien lisäksi myös salilla. Treenatessa olen huomannut, että sillä on minulle merkitystä, että sali on viihtyisä, siisti ja avara. Mihinkään tunkkaiseen kellariin ei tulisi niin helposti lähdettyä. Lisäksi oleellista minulle on selkeästi se, että treeni (niin kuin kaikki muukin!) tehdään hyvällä energialla eikä väkisin puskemalla. Ja sehän on kiinni vain minusta itsestäni! 

Mihinkäs laitettais seuraavaa treeniaikaa? 

Mitkä asiat ovat sitten muuttuneet muutamassa kuukaudessa? Liikkuminen on ainakin alkanut pitkän tauon jälkeen palautua taas normaaliksi, hyvää tekeväksi rutiiniksi. Kehotietoisuus on vahvistunut ja kehon hallinta on parantunut. Kunto on mukavasti kohentunut ja lihaksen määrä kehossa kasvanut. Viimeksi teimme pienen kuntotestin, jonka tuloksia vertasimme ensimmäisten kertojen tuloksiin. Kaikki lukemat ovat parantuneet mukavasti, mutta suurin harppaus on otettu keskivartalon lihaksiston kunnossa, johon treeni on eniten keskittynytkin. Nyt treeni kulkee jo ihan kivasti ja tuntuu hyvältä, koska rapakunto on hyvästelty. Perimmäinen tavoite, liikunnanilo, on löytynyt jokainen treenikerta. Viime kerran jälkeen Tuire nauroi, että olen kuin aurinko, kun hymyilin loppuverkassa endorfiinihuuruissani. Toivotan parhainta treeni-iloa sinullekin! <3

Tässä vielä Tuiren ohje muillekin kaltaisilleni ruuhkavuositreenaajille: 

Pikatreeni - Fast and Furious

Simpelissä pikatreenissä saat hien pintaan ja tehoja irti muutamalla perusliikkeellä oman kehon painoa apuna käyttäen, Valitse 4 liikettä seuraavista:

• haarahyppy matalassa asennossa
• burbee
• punnerrus
• kyykky
• vuorikiipeilijä
• jännehyppy
• dippi (ojentajille)
• tai keksi itse mieleisesti tehokkaat liikkeet!

Suoritustapa

• 10-20 toistoa, puhtaat mutta nopeatempoiset suoritukset. (aloita kympistä ja lisää toistoja kehityksen myötä)
• 3-5 kierrosta, ei taukoa kierrosten välissä
• nopea tempo, siirry suoraan liikkeestä toiseen

Kisaa kelloa vastaan yrittäen aina parantaa edellisen kerran suoritusta - ja vertaa ajan paranemista viikkojen edetessä. Muista, että hyvä alkuverryttely ehkäisee loukkaantumisia ja valmistaa kehon tulevaan treeniin ja loppuverryttely antaa elimistölle viestin pistää palautuminen käyntiin, joten molemmat kuuluvat mukaan jokaiseen treenikertaan.

Tämä treeni on vain osa kokonaisuutta, tee tämä treeni silloin kun tuntuu, että aikaa ei muuhun treeniin ole ja kaipaat hikeä pintaan. Olipa tavoitteesi mikä tahansa tulee treeniohjelman olla monipuolinen. Monipuolinen harjoittelutusohjelma pitää sisällään sopivassa suhteessa keskivartalon, ylävartalon, alaraajojen sekä yläraajojen harjoitteita ja lisäksi kuormittaa eri tavoin hengitys- ja verenkiertoelimistöä. Suunnitelmallinen harjoitusohjelma huomioi myös kehon tuki- ja liikuntaelimistön ja hermojärjestelmän erilaisilla harjoitusmenetelmillä, kuten tasapaino tai kehonhallintatreeneillä. Mikäli kaipaat neuvoja ja lisävinkkejä treenauksen suhteen, käänny osaavan valmentajan puoleen esim. Kuntokompassissa. Parhain terveisin Personal Trainer Coach Havia Tuire, jonka Kuntokompassin tavoin löydät myös Facebookista. 

PSSST Tässä vielä aikaisempi kirjoitukseni kiireestä ja lapsiperheen arjesta, ole hyvä!

Treeniä sydämellä

  

Olen treenannut nyt muutaman kuukauden Kuntokompassi Personal Training Studiossa PT Tuire Havian energisessä ja hyväntuulisessa ohjauksessa. Olen funtsinut paljon oman ajattelumaailman vaikutusta treeniin ja hyvällä fiiliksellä tekemistä. Henkilökohtainen tavoitteeni on nimenomaan löytää vähän kadoksissa lymyillyt liikunnan ilo.

Kuntoilemisessa niin kuin nykypäivän elämässä ylipäätään on hurjan helppo luiskahtaa suoritusmoodiin. Suoritusmoodissa taas helposti katoaa tekemisen ilo sekä laatu. Silloin ei olla sydämessä, vaan mielessä. Pusketaan ja poljetaan. Hampaat irvessä.

Maailmamme näyttäytyy edessämme sen mukaisena millaisia ajatuksia ajattelemme. Tunteet ovat kehomme vastauksia ajatuksiin. Millaisia tunteita sinä juuri nyt tunnet ovat tulosta siitä, millaisia ajatuksia olet ajatellut. Ajatusta ja tunnetilaa seuraa niitä vastaava toiminta. Kognitiivinen kolmio kuvaa tätä prosessia hyvin.

Olen huomannut, että kaikkein oleellisinta on se, miten suhtaudun treeniin ja millaisia ajatuksia treenaamisesta ajattelen, sillä juuri se vaikuttaa fiilikseeni ja suuntaa toimintaani eli loppupeleissä ratkaisee lähdenkö lenkille vai en. Onko ajatukseni esimerkiksi: "Ei hitto, en millään ehdi mahduttaa treenejä tähän päivään" vai "Kehoni ansaitsee hyvää tekevän liikkumishetkensä kaiken hälinän keskellä, priorisoin sen ensimmäiseksi". Tai ajattelenko jumppatunnilla "Tää on ihan hanurista, loppuis jo" vai ohjaanko mieleni sen sijaan nauttimaan siitä, miten kehoni toimii, miten verisuonissa kohisee, sydämessä pumppaa ja lihaksissa polttaa? Näenkö kiitollisuuden aihetta siitä, että minulla on aivan erityinen keho jota liikuttaa? Itse asiassa meillä jokaisella on niin uniikki kroppa, ettei sellaista ole kenelläkään toisella! Tunnenko kiitollisuutta siitä, että ylipäätään pystyn liikkumaan? Ohjaanko itseni pysymään läsnä juuri siinä mitä olen tekemässä ja sallin ajatuksia kuhisevan mieleni hiljentyä keskittymään täysin tekemääni liikkeeseen? Tällöin treenistä tulee myös voimallinen läsnäoloharjoitus ja siitä saa irti kaksin verroin enemmän. Parhaimmillaan treenin aikana ei edes muista kelloa, koska on niin antautuneena juuri käsillä olevaan hetkeen ja omaan keholliseen työskentelyyn. Keskittyen tekemään hyvää itselleen, nauttimaan liikkumisesta - treenaamaan sydämestä. Olen todennut, että tällaisen treenin jälkeen päivä jatkuu energisenä, hyväntuulisena ja läsnäolevana, tuntuu kuin vuorokauteen olisi tullut lisää tunteja.

Itselläni on ollut haasteita pitää toivomaani treenitahtia yllä, koska olen sairastellut. Ei mitään vakavaa, mutta sitkeää kurkkukipua, silmätulehdusta, poskiontelotulehdusta ynnä muuta kummallista ja itselleni varsin epätyypillistä kremppaa on ilmaantunut. Uskon, että tämä on kehoni reaktio siihen, että kalenterini on vain yksinkertaisesti ollut vähän liian täynnä ja keho on vaatinut lepoa tilttailemalla. Sairastelu ei ole tuntunut tietenkään ollenkaan kivalta, koska motivaatio treenata on poltellut ja muutakin tekemistä on ollut paljon. Sairastelun jälkeen eka treeni on myös tuntunut aika tylyltä, kun on joutunut toteamaan, että pöpöt ovat napanneet veronsa ja meno on takkuisempaa. Tämä on erinomainen kohta miettiä sitä tosiasiaa, että se mihin keskityt vahvistuu. Toisin sanoen: Keskity siihen mitä haluat, älä siihen mitä ET halua. Keskitynkö nurisemaan ja masentumaan sairasteluista ja hidasteista, vai suuntaanko energiani siihen mitä haluan: hyväkuntoisen, terveen kehon ja liikunnan ilon? 

Kanssani hikoilee usein innokas treenikaveri.

Ihmiskeho on upea ja viisas. Sen kuuntelu, siltä oppiminen ja sen kunnioittaminen myös tässä personal training -projektissa on ollut mielenkiintoista. Huomaan suhtautuvani tähän kuin mielenkiintoiseen tutkimusmatkaan. Treeneissä kaikista parasta on tähän asti ollut kunnon kohoamisen lisäksi juuri kehotietoisuuden paraneminen sekä puhtaiden liikesarjojen oppiminen. Kun ammattilainen hinkkaa sumokyykkyäsi, ei ole vaaraa paikkojen hajottamisesta, liikekin tuntuu hyvältä ja menee perille. Valmentajallani Tuirella on myös taito toimia hienosti tilanteen ja asiakkaan mukaan sekä valita oikeat harjoitukset ja kysymykset oikeaan hetkeen. Olen ollut tyytyväinen myös kuntopiirityyppiseen treeniini, jota voin tehdä joustavasti working mom -elämääni soveltuvasti silloin kun minulle parhaiten sopii. Olemme sopineet Tuiren kanssa, että treeneistä on tarkoitus saada hyvää oloa ja energiaa, niistä ei ole tarkoitus tulla lisää stressiä. Sen vuoksi mittarina ei ole rasvaprosentti, vaan ennemminkin fiilis, vointi ja kunnon koheneminen. 

Ruokavalioasioissa olen treenien myötä oppinut sen, että ravinnossani on liian vähän proteiinia. Jos proteiinia saa treenatessa liian vähän, lähtee paino kismittävästi lihaksesta. Proteiinia suositellaan syötäväksi jokaisella aterialla eli esimerkiksi välipalaksi ei pelkkää hedelmää, vaan seuraksi myös muutama pähkinä tai vaikkapa raejuustoa. Smoothien sekaan olen humpsauttanut proteiinijauhetta, salaattien joukkoon ropsauttanut proteiinipitoisia siemeniä ja pähkinöitä.

Jokainen treenaa, elää ja syö juuri niin kuin itse haluaa ja eri jutut sopivat eri tyypeille. En vain voi olla ajattelematta, että mitäpä jos teeveestä tuutin täydeltä tänä päivänä tulevissa Hei, oletpas pullea -ohjelmissa lähdettäisiinkin enemmän sydämestä ja vähemmän suorittaen?  

Lupa juhlia

Luomiväriä, poskipunan tupsuttelua, kiharat ja uusi kolttu. Huulikiilto kruunaa kokonaisuuden, olen lähdössä LCF Life Coach-valmistujaisjuhliini! Vuosi sitten päädyin valmentajakouluun muutaman päivän varoitusajalla. Tämän jälkeen olen entistä vakuuttuneempi, että elämässä kannattaa tehdä nimenomaan niitä asioita, joista tulee hyvä tunne (miten yksinkertaisen nerokasta!). Vuoden kestänyt koulutus ja 125 valmennustuntia ovat nyt takana ja minulla on uusi ammatti. On aika kilistää rakkaiden opiskelijakollegoiden ja opettajan kanssa.  

Tutussa koulutustilassa Valmentamossa on satumainen tunnelma. Kynttilät palavat, suloiset sävelet soivat, hehkeät opiskelijakollegani hymyilevät. Ilmassa on todellista juhlan tuntua. Kysyn heiltä, mitä he vuodesta valmennusosaamisen lisäksi saivat? Saan vastaukseksi muun muassa vahvempaa itsensä johtamista, terveempää itsensä rakastamista ja suurempaa sisältä päin ohjautuvuutta.  

Itse koen saaneeni erityisesti uskoa itseeni ja selkeyttä tekemiseeni. Miksi itseluottamukseni sitten on vuoden aikana kasvanut? Siksi, että olen valmennuksissa ja niiden innoittamana sukeltanut entistä syvemmälle itseeni, oppinut tunnistamaan omia vahvuuksiani ja arvostamaan niitä. Olen tunnistanut ja purkanut vahingollisia uskomuksia ja työstänyt aikaisempaa rakentavampaa ajattelumaailmaa. Olen myös saanut turvallisessa ja lempeässä ympäristössä peilata itseäni muista ja se kuka olen, on entisestään vahvistunut.

 Ihana Iina valmistautumassa
jakamaan todistukset ja lähettämään meidät lentoon. 

Iina Lempinen, armas opettajamme, luovuttaa juhlallisesti todistukset yksi kerrallaan. Samalla hän lukee jokaiselle valmistuvalle palautteen, jonka muut opiskelukaverit ovat hänestä kirjoittaneet. Meistä kaikista löytyy niin monia upeita, kauniita asioita! On ihmeellistä, miten tunnistamme toisistamme hyvin samantyyppiset asiat. Olemme lopultakin aika avoimia kirjoja toisillemme, vaikka joskus saatamme kuvitellakin muuta. Joskus on vaikea hahmottaa omia vahvuuksiaan ja toisten sanat voivat huomattavasti kirkastaa käsitystä. Erityisesti meille suomalaisille kauniiden sanojen ja hyvän palautteen vastaanottaminen hämmentymättä ja vähättelemättä on haastavaa. Vähättelyn sijaan voisikin ottaa hyvän kiitollisena vastaan ja kohteliaasti vaikkapa tokaista: Ihanaa, kiitos, että ajattelet niin, kiitos, että huomasit! 

Tämä ryhmäkuva napattiin ekana koulupäivänä vuosi sitten. 

Vuoden koulutuksen jälkeen osaamme valmentamisen jalon taidon ja pystymme valmentamaan hyvin laaja-alaisesti yksilöistä erilaisiin ryhmiin ja organisaatioihin asti. En kuitenkaan näe Valmentamon valmentajakoulutusta pelkkänä ammattiin valmistavana koulutuksena, vaan myös tuettuna, sisäisenä matkana omaan itseen. Koulutuksesta on hyötyä omassa henkisessä kasvussa ja hyvinvoinnissa, vaikka ei aikoisikaan toimia valmentajana. Vuoden aikana tapahtuu muutos, mikä sinänsä on ihan loogista, elämässähän mikään muu ei ole varmempaa kuin jatkuva muutos. Mutta millainen tuo muutos on, se on kiinnostavaa. Toisissa meissä se näkyy kenties vahvempana, toisissa hiukan hienovaraisemmin. Ymmärrän, että sisäinen muutos heijastuu aina myös ulkoisesti. Valona tai varjoina kasvoilla, varmuutena kantaa itsensä ylväämmin tai painua taustalle, uskalluksena katsoa suoraan silmiin tai katseen pakoiluna, selittämättömänä hehkuna, säteilynä tai harmautena.

Opiskelijaryhmämme vuoden valmentajaopintojen jälkeen valmistujaispäivän juhlatunnelmissa. Koko jengi tuli vuoden aikana hyvin läheiseksi ja rakkaaksi. 

Juhlahumussa mietin, miten kiitollinen olen, että olen saanut ammatin, jossa saan olla tukemassa ihmisiä kohti heidän tavoitteitaan, unelmiaan, sielun toiveitaan. On kunnia-asia saada kulkea valmentajana ihmisen rinnalla, samalla itsekin alati oppien. On palkitsevaa olla etsimässä maailmaan ratkaisuja, olla omalta pieneltä osaltaan mahdollistamassa oivalluksia. Koen, että erityisen tärkeää on vuosien jälkeenkin säilyttää tämä aloittajan mieli: nöyrä, utelias ja innokkas. Haluan sitoa sen kauniisti kultalangoin asiakkaan ja oman itsen arvostamiseen. Haluan opetella entistä paremmin huomaamaan eteenpäin vieneet askeleet, niin muiden kuin omatkin. Juhlia ilonaiheita, kuten tänään näitä valmistujaisia ja täällä olevia upeita ihmisiä. Ei enää mekaanisia siirtymiä projektista toiseen, vaan korkkarit kattoon tai ihan yhtä hyvin hetki pyhässä hiljaisuudessa saunan lauteilla. Joka tapauksessa maailma saattaa toisinaan näyttäytyä ihan tarpeeksi harmaansävyisenä, joten kun sydän haluaa iloita ja alleviivata onnenhetket, annetaanhan sen tehdä niin.