Lupa juhlia

Luomiväriä, poskipunan tupsuttelua, kiharat ja uusi kolttu. Huulikiilto kruunaa kokonaisuuden, olen lähdössä LCF Life Coach-valmistujaisjuhliini! Vuosi sitten päädyin valmentajakouluun muutaman päivän varoitusajalla. Tämän jälkeen olen entistä vakuuttuneempi, että elämässä kannattaa tehdä nimenomaan niitä asioita, joista tulee hyvä tunne (miten yksinkertaisen nerokasta!). Vuoden kestänyt koulutus ja 125 valmennustuntia ovat nyt takana ja minulla on uusi ammatti. On aika kilistää rakkaiden opiskelijakollegoiden ja opettajan kanssa.  

Tutussa koulutustilassa Valmentamossa on satumainen tunnelma. Kynttilät palavat, suloiset sävelet soivat, hehkeät opiskelijakollegani hymyilevät. Ilmassa on todellista juhlan tuntua. Kysyn heiltä, mitä he vuodesta valmennusosaamisen lisäksi saivat? Saan vastaukseksi muun muassa vahvempaa itsensä johtamista, terveempää itsensä rakastamista ja suurempaa sisältä päin ohjautuvuutta.  

Itse koen saaneeni erityisesti uskoa itseeni ja selkeyttä tekemiseeni. Miksi itseluottamukseni sitten on vuoden aikana kasvanut? Siksi, että olen valmennuksissa ja niiden innoittamana sukeltanut entistä syvemmälle itseeni, oppinut tunnistamaan omia vahvuuksiani ja arvostamaan niitä. Olen tunnistanut ja purkanut vahingollisia uskomuksia ja työstänyt aikaisempaa rakentavampaa ajattelumaailmaa. Olen myös saanut turvallisessa ja lempeässä ympäristössä peilata itseäni muista ja se kuka olen, on entisestään vahvistunut.

 Ihana Iina valmistautumassa
jakamaan todistukset ja lähettämään meidät lentoon. 

Iina Lempinen, armas opettajamme, luovuttaa juhlallisesti todistukset yksi kerrallaan. Samalla hän lukee jokaiselle valmistuvalle palautteen, jonka muut opiskelukaverit ovat hänestä kirjoittaneet. Meistä kaikista löytyy niin monia upeita, kauniita asioita! On ihmeellistä, miten tunnistamme toisistamme hyvin samantyyppiset asiat. Olemme lopultakin aika avoimia kirjoja toisillemme, vaikka joskus saatamme kuvitellakin muuta. Joskus on vaikea hahmottaa omia vahvuuksiaan ja toisten sanat voivat huomattavasti kirkastaa käsitystä. Erityisesti meille suomalaisille kauniiden sanojen ja hyvän palautteen vastaanottaminen hämmentymättä ja vähättelemättä on haastavaa. Vähättelyn sijaan voisikin ottaa hyvän kiitollisena vastaan ja kohteliaasti vaikkapa tokaista: Ihanaa, kiitos, että ajattelet niin, kiitos, että huomasit! 

Tämä ryhmäkuva napattiin ekana koulupäivänä vuosi sitten. 

Vuoden koulutuksen jälkeen osaamme valmentamisen jalon taidon ja pystymme valmentamaan hyvin laaja-alaisesti yksilöistä erilaisiin ryhmiin ja organisaatioihin asti. En kuitenkaan näe Valmentamon valmentajakoulutusta pelkkänä ammattiin valmistavana koulutuksena, vaan myös tuettuna, sisäisenä matkana omaan itseen. Koulutuksesta on hyötyä omassa henkisessä kasvussa ja hyvinvoinnissa, vaikka ei aikoisikaan toimia valmentajana. Vuoden aikana tapahtuu muutos, mikä sinänsä on ihan loogista, elämässähän mikään muu ei ole varmempaa kuin jatkuva muutos. Mutta millainen tuo muutos on, se on kiinnostavaa. Toisissa meissä se näkyy kenties vahvempana, toisissa hiukan hienovaraisemmin. Ymmärrän, että sisäinen muutos heijastuu aina myös ulkoisesti. Valona tai varjoina kasvoilla, varmuutena kantaa itsensä ylväämmin tai painua taustalle, uskalluksena katsoa suoraan silmiin tai katseen pakoiluna, selittämättömänä hehkuna, säteilynä tai harmautena.

Opiskelijaryhmämme vuoden valmentajaopintojen jälkeen valmistujaispäivän juhlatunnelmissa. Koko jengi tuli vuoden aikana hyvin läheiseksi ja rakkaaksi. 

Juhlahumussa mietin, miten kiitollinen olen, että olen saanut ammatin, jossa saan olla tukemassa ihmisiä kohti heidän tavoitteitaan, unelmiaan, sielun toiveitaan. On kunnia-asia saada kulkea valmentajana ihmisen rinnalla, samalla itsekin alati oppien. On palkitsevaa olla etsimässä maailmaan ratkaisuja, olla omalta pieneltä osaltaan mahdollistamassa oivalluksia. Koen, että erityisen tärkeää on vuosien jälkeenkin säilyttää tämä aloittajan mieli: nöyrä, utelias ja innokkas. Haluan sitoa sen kauniisti kultalangoin asiakkaan ja oman itsen arvostamiseen. Haluan opetella entistä paremmin huomaamaan eteenpäin vieneet askeleet, niin muiden kuin omatkin. Juhlia ilonaiheita, kuten tänään näitä valmistujaisia ja täällä olevia upeita ihmisiä. Ei enää mekaanisia siirtymiä projektista toiseen, vaan korkkarit kattoon tai ihan yhtä hyvin hetki pyhässä hiljaisuudessa saunan lauteilla. Joka tapauksessa maailma saattaa toisinaan näyttäytyä ihan tarpeeksi harmaansävyisenä, joten kun sydän haluaa iloita ja alleviivata onnenhetket, annetaanhan sen tehdä niin.