Uskaltaako elämälle antautua?

Oletko huomannut, että elämä koostuu sisään- ja uloshengityksen kausista? On aikoja, jolloin tapahtuu rytinällä ja saa pidellä penkistä kiinni. Ja on aikoja, jolloin kaikki, tai ainakin jokin sisäinen prosessi, tuntuu jurnuttavan pysähdyksissä. On aikoja, jolloin prosessoit, annat palojen loksahdella kohdalleen tai kenties fokusoit välillä aivan muualle. Ja on aikoja, jolloin luot, oivallat, toteutat ja laitat tuulemaan. Nämä ajanjaksot tuntuvat järjestyvän ilman, että oma suunnittelu juuri vaikuttaisi asiaan.

Elämän syklisyyden oivaltaminen ei sinänsä ole haastavaa, mutta sen kunnioittaminen ja sen virtaan antautuminen saattaa sitä olla. Sisäänhengitys on aivan yhtä tärkeä kuin uloshengityskin, vaikka se ei kenties ole yhtä näkyvää, se luo kuitenkin perustan kaikelle tekemiselle.

Itselläni on ollut pitkä ja erikoinen sisäänhengityksen vaihe. Vaikka vuosi onkin ollut kovin tapahtumarikas ja moni asia on ollut liikkeessä, jotakin minussa itsessäni on ollut ”pysähdyksissä”. Työrintamalla on ollut täyttä ja keväällä muutimme uuteen kotiin. Aloitimme myös ison remontin uudessa kodissa, joka on käynnissä vieläkin. Hurjasti on tapahtunut, mutta omat projektini ja oma luomistyöni ovat vedelleet antaumuksellista sisään henkäystä ja blogikin on ollut pysähdyksissä. Minun oli talvella myös tarkoitus lähteä tekemään suurella sydämellä suunnittelemaani Rakkaat ruuhkavuodet –verkkovalmennusta, mutta sangen humoristista kyllä, omat ruuhkavuoteni siirsivät tätä toteutusta eteenpäin. Totesin päätyneeni tilanteeseen, jossa ainoa vaihtoehto oli pudottaa kaikki muu ja keskittyä tekemään ehdottomasti välttämättömin. Oli tunnustettava tosiasiat, että voimavarat tai sen kummemmin aikakaan eivät juuri sillä hetkellä riittäneet kaikkiin suunnittelemiini asioihin. Kaverini Kärsimättömyys pyrähti seurakseni. Se kolkutteli olkapäällä ja tivasi: miksei jo etene?

Muuton tunnelmaa.

Onneksi muistin taas armollisuuden itseä kohtaan. Kuulostelin säksättävää sisäistä puhettani, joka ei vienyt eteenpäin, eikä tarjonnut mitään rakentavaa. Kaipasin lisää rauhaa ja lempeyttä, armoa itseltäni. Tajusin, että useinkaan luovat ja kauniit asiat eivät ainakaan minulta synny kovan puristuksen alla. Ideat, ajatukset ja kaikkein timanttisin sisältö nousee rauhasta ja lempeydestä, tilasta ja valosta. Keskeneräisyyden sietämisestä.

Jälleen kerran sain tilaisuuden antautua elämän virtaan (I know, käsite on kliseinen, mutta niin kuvaava, etten osaa sitä korvata millään muullakaan termillä). Tunnustin itselleni, että juuri sillä hetkellä tiettyjen unelmien toteuttaminen ei ollut mahdollista. Se teki kipeää, vaikka se ei tarkoittanutkaan unelmista irrottamista. Minua helpotti ajatus, että annoin unelmille vapauden ilmentyä juuri oikealla hetkellä. Mitä rakastat, päästä se vapaaksi.

Koko kevään keskityin vain olennaiseen. Pakkasin muuttolaatikoita, huolehdin lapsista, hoidin projektit, lenkitin koiran, valitsin kaakelelit, surautin smoothiet. Yöunet jäivät vähille ja jossain vaiheessa homma tuntui kaikista tempuista huolimatta kasaantuvan ja puuroutuvan. Keskityin pelaamaan niillä korteilla, jotka minulla oli. Tein muuttolaatikoiden pakkaamisesta meditaatiota. Orientoiduin nappaamaan joka päivä edes kaksi minuuttia täysin omalle hiljaisuudelle: bussissa, kylppärissä, lenkillä, missä vain. Nukuin aina kun vain pystyin. Keskityn olemaan kiitollinen. Perheestä, jota rakastaa ja josta huolehtia. Töistä, joita tehdä. Kodista, jota remontoida. Kehosta, jolla toimia. Sydämestä, jolla tuntea. Tarkkailin ajatuksiani, jotka välillä nousivat villiin kiitolaukkaan ja pyörivät myrskyisinä hoitamattomien asioiden ympärillä. Pyrin ohjaamaan ne takaisin tähän hetkeen, sillä se on kaikki mitä minulla todella on. Se on kaikki mitä oikeasti "omistan". Muistin Tollen timanttisen ohjeen: Jo yksikin tietoinen hengitys riittää palauttamaan läsnöolon tähän hetkeen. Keskityin hengittämään ja luottamaan, että kaikelle on aikansa, kaikelle on syynsä.

Voimaa luonnosta.

Ja niin kuin elämässä niin usein käy ja kuten isälläni on tapana todeta: Asioilla on aina tapana järjestyä. Muutto saatiin pulkkaan (kiitos kaikille apureille!), työprojektit purkkiin ja remonttikin etenee.

Kesälomalla ensimmäisen viikon jälkeen tunsin lähestyvän muutoksen: Ajatuksia alkoi hiljalleen nousta, jotain sielussani alkoi taas liikkua. Ensin hentoina kuin kevään ensi kuiskaus, sitten vahvempina, suurempina, varmempina.  Koko kuva alkoi hahmottua.

Nyt näen, että tämä kuormittavana kokemani ajanjakso on ollut tärkeä. Sinä aikana kun olen fokusoinut vahvasti muualle, sisäinen työni on muhinut taustalla. Palasia on loksahdellut kohdalleen, vaikka se ei todellakaan ole tuntunut siltä. Huvittavaa on, että olen myös saanut paljon uutta, täydentävää materiaalia ruuhkavuosi-verkkovalmennukseeni ja löytänyt aivan uusia tapoja nähdä ja toteuttaa asioita. Valmennuksen tavoitteena on antaa ruuhkavuosiaan viettäville kanssakulkijoille työkaluja ja harjoituksia tietoisempaan ja laadukkaampaan elämään. Odottakaas vaan, että saan tämän kaiken materiaalin purkitettua teille toimivassa formaatissa! (Mikäli olet kiinnostunut tästä verkkovalmennuksesta tai muista valmennuksista, klikkailehan seuraamaan Intuition Facebookia.)

Kaikesta voi aina oppia jotakin. Mitä tästä rytäkästä opin? Sen, että kun elämässä mennään maksimisykkeellä, on todella tärkeää osata priorisoida ja päästää irti. Ilman syyllisyyttä, ilman vatvomista. Koin, että vaikka elämäntilanne tuntuisikin kuormittavalta, matkaa on mahdollista tehdä kevyin, luottavaisin ja tietoisin askelin. Tähdellistä on säilyttää luottamus siihen, että kaikella on tarkoituksensa, elämällä on syklisyytensä. Opin lisäksi myös sen, että vaikka olen oppinut huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani, tässä suhteessa jatkoon jää myös parannettavaa.

On aikoja, jolloin ehkä tunnet olevasi vähän hukassa ja kärsimätön. Et kenties malta odottaa, että alkaa tapahtua. Hold the vision, trust the process! Uskalla antautua elämänvirtaan. Millainen uloshengitys seuraakaan antaumuksellista sisäänhengitystä?

PS. Postailen myös Instagramiin kuvia rakkaiden ruuhkavuosien keskeltä :) Hyppäähän mukaan  @anuker  https://instagram.com/anuker/https://instagram.com/anuker/

Hurlumhei ja viisi vinkkiä sen kesytykseen

Hurlumhei on sana, joka kuvaa elämääni viime viikoilta. Kiitämistä ponnari pitkänä, multitäskäystä ja priorisointia. Kahden pienen lapsen äiti, yrittäjä, opiskelija ja koiranomistaja, jonka mies on laukannut jatkuvasti pitkillä työreissuilla. Ihan napakka kombo, vai mitä? Havahduin huomaamaan, että kehoni lähettelee sellaisia signaaleja kuin: hiljennä vähän, nuku ja viri viri tööt tööt. Vaikka kehossani on havaittavissa väsymisen merkkejä, henkeni voi silti loistavasti. Se on inspiroitunut, kiitollinen ja innoissaan. Sehän ei itse asiassa malttaisi lopettaa tekemistä ollenkaan! Olin ihmeissäni.

Ostoskärryralli. Pois alta risut ja männynkävyt!

Jäin pohtimaan, minkälaiset asiat kuormittavat. Tulin siihen lopputulemaan, että sellaiset, jotka tekee suorittavalla asenteella. "Tää on saatava hoidettua ennen perjantaita." tai "Eihän tästä hommasta kukaan tykkää, mutta jonkunhan tää on tehtävä." tai ”Prkl. ”Jos laitat silmät kiinni ja kuvittelet hetken tämän kaltaista tekemistä, mitä tunnet? Minun kurkkuani ainakin kuristaa. Työ tuntuu raskaalta jo ennen kuin sitä on aloittanut! Usein myöskään tällaisen työn lopputulos ei mairittele.

Olen huomannut, että kun toimii inspiraatiosta, kaikenlaiset työt käyvät paljon vähemmällä energialla ja aikaan saa enemmän sekä parempaa. Nyt ehkä ajattelet, että eihän se ole mitenkään realistista olla aina inspiroitunut. On tai ei, inspiraatiotakin voi houkutella ja etsiä! Esimerkiksi jos tiedät, että kävelylenkki kirvoittaa ideoita, lähde hakemaan inspiraatio lenkkipolulta mieluummin kuin pusket otsa kurtussa. Olosuhteista voi myös luoda inspiroivammat vaikkapa musiikilla tai vaihtamalla maisemaa. Onnistuisiko kävelypalaveri? Voiko homman hoitaa esimerkiksi puutarhassa, rannalla tai lempikahvilassasi?  Mieti, mikä sinua inspiroi ja pyörähtele sitten inspiraation sadetanssi juuri sinulle sopivin askelin.

Taustalla soi Deva Premal, kupissa höyryää tee ja taikajuoma lasissa on spirulinaa. Love my work! 

Salaisuus tämän hetkiseen henkiseen tilaani on siis todennäköisesti se, että olen toiminut hyvin pitkälti inspiraatiosta. Kehotuntemusten kuunteleminen tällaisessa tilassa voi olla kuitenkin haastavaa. Ehtiikö tai haluaako sitä huomata, kun väsymyksen aallot kulkevat ylitse, päässä jomottaa tai ihottuma alkaa syyhyttää? Itse pysähdyin eilen tiedostamaan, että nyt tarvitsen lämpimän kylvyn sekä hiljaisen vapaa-illan, joka on täynnä pyhää tekemättömyyttä.

Mutta sitten syyllisyys, tuo vanha ystäväni astui esiin. Se muistutteli itsestään ylitursuavana pyykkikorina, spanielin silmin eteisessä hihna suussa tapittavana koirana, talvivaatteina, jotka eivät vieläkään ole kulkeutuneet kellariin tai pihana, jonka istutuksiin lukeutuu tällä hetkellä kaksi lakastunutta narsissia ja yksi keskisormea näyttävä puutarhatonttu. Mutta ei syyllisyys, näistä seikoista huolimatta minä en antanut sinulle siimaa! Ja voi miten hyvää tuo kylpy tekikään!

Hiljainen hetki kotimetsässä kesken työpäivän. 

Minä uskon, että luottamus on taikasana. Luotan siihen, että kaikki se minkä kuuluukin tapahtua, tapahtuu. Luotan siihen, että kun teen sen minkä teen, se riittää. Minä riitän ja olen hyvä juuri tällaisena. Ja mihin resurssini eivät riitä, sen ei sitten kuulu juuri nyt tapahtua. Sen aika voi olla vähän myöhemmin. Lopetan vertailun. Joku ympärilläni ehkä ehtii tehdä kaiken ja vähän päällekin, mutta jos minä en, se on ihan ok. Elämäntilanteet ovat erilaisia, meillä jokaisella on omat polkumme ja prioriteettimme ja me jokainen olemme yksilöitä. Halleluja!

En käytä mielelläni sanaa kiire (lue lisää kiireestä). Siihen liittyy ainakin itselläni vahvoja negaatioita ja pulssi nousee jo ensimmäisestä tavusta. Hurlumhei kuulostaa paljon paremmalta. Siihen liittyy käsitys vauhdista, menosta ja meiningistä, mutta mukana on myös jotain iloista ja elämänmakuista. Tulee mielikuva hurjasta vuoristoradasta, hulmuavista hiuksista, hattarasta ja siitä miten siitä kaikesta höykytyksestä kuitenkin nauttii. On muuten tosi mielenkiintoista nähdä miten ajatukseni ajan- ja stressinhallinnasta muuttuvat, kunhan pääsemme syksyllä life coach-koulussa sukeltamaan niiden saloihin!

Hurlumhei on tunnetila, johon voit itse vaikuttaa. Jos haluat tietää miten, tässä sulle hyväksi koetut vinkkini:

1. Inspiroidu. Jos et tunne inspiraatiota, odota vähän aikaa. Jos se edelleen piileskelee, etsi se.

2. Ole läsnä. Kun hurlumhei meinaa ottaa yliotteen, palauta itsesi tähän hetkeen. Mitä olet juuri nyt tekemässä? Keskity siihen koko olemuksellasi. Älä päästä mieltäsi laukkaamaan asioiden edelle murehtimaan tulevista. Ainoa hetki joka sinulla todella on, on juuri tämä käsillä oleva hetki. 

3. Ota myönteinen näkökulma. Voitko löytää syitä olla kiitollinen hurlumheistäsi? Saatko esimerkiksi tehdä merkityksellistä työtä tai aiheuttaako rakas jälkikasvusi haipakkaa? Keskitä huomiosi asian positiiviseen puoleen, jolloin "negatiivinen" jää vähemmälle. 

4. Luota ja luovu. Luota, että aikaa on takuuvarmasti kaikkeen siihen, mikä on oikeasti tärkeää. Mikä on sellaista, josta voit luopua? Drop it. Do it now.  

5. Lataudu. Tiedosta, että olet menettänyt energiaa ja järjestä itsellesi latautumisaikaa. Älä odota, että joku muu tekee sen puolestasi.

"Life is a roller coaster. You can either scream every time you hit a bump, or you can throw your hands up in the air and enjoy the ride."