Treeniä sydämellä

  

Olen treenannut nyt muutaman kuukauden Kuntokompassi Personal Training Studiossa PT Tuire Havian energisessä ja hyväntuulisessa ohjauksessa. Olen funtsinut paljon oman ajattelumaailman vaikutusta treeniin ja hyvällä fiiliksellä tekemistä. Henkilökohtainen tavoitteeni on nimenomaan löytää vähän kadoksissa lymyillyt liikunnan ilo.

Kuntoilemisessa niin kuin nykypäivän elämässä ylipäätään on hurjan helppo luiskahtaa suoritusmoodiin. Suoritusmoodissa taas helposti katoaa tekemisen ilo sekä laatu. Silloin ei olla sydämessä, vaan mielessä. Pusketaan ja poljetaan. Hampaat irvessä.

Maailmamme näyttäytyy edessämme sen mukaisena millaisia ajatuksia ajattelemme. Tunteet ovat kehomme vastauksia ajatuksiin. Millaisia tunteita sinä juuri nyt tunnet ovat tulosta siitä, millaisia ajatuksia olet ajatellut. Ajatusta ja tunnetilaa seuraa niitä vastaava toiminta. Kognitiivinen kolmio kuvaa tätä prosessia hyvin.

Olen huomannut, että kaikkein oleellisinta on se, miten suhtaudun treeniin ja millaisia ajatuksia treenaamisesta ajattelen, sillä juuri se vaikuttaa fiilikseeni ja suuntaa toimintaani eli loppupeleissä ratkaisee lähdenkö lenkille vai en. Onko ajatukseni esimerkiksi: "Ei hitto, en millään ehdi mahduttaa treenejä tähän päivään" vai "Kehoni ansaitsee hyvää tekevän liikkumishetkensä kaiken hälinän keskellä, priorisoin sen ensimmäiseksi". Tai ajattelenko jumppatunnilla "Tää on ihan hanurista, loppuis jo" vai ohjaanko mieleni sen sijaan nauttimaan siitä, miten kehoni toimii, miten verisuonissa kohisee, sydämessä pumppaa ja lihaksissa polttaa? Näenkö kiitollisuuden aihetta siitä, että minulla on aivan erityinen keho jota liikuttaa? Itse asiassa meillä jokaisella on niin uniikki kroppa, ettei sellaista ole kenelläkään toisella! Tunnenko kiitollisuutta siitä, että ylipäätään pystyn liikkumaan? Ohjaanko itseni pysymään läsnä juuri siinä mitä olen tekemässä ja sallin ajatuksia kuhisevan mieleni hiljentyä keskittymään täysin tekemääni liikkeeseen? Tällöin treenistä tulee myös voimallinen läsnäoloharjoitus ja siitä saa irti kaksin verroin enemmän. Parhaimmillaan treenin aikana ei edes muista kelloa, koska on niin antautuneena juuri käsillä olevaan hetkeen ja omaan keholliseen työskentelyyn. Keskittyen tekemään hyvää itselleen, nauttimaan liikkumisesta - treenaamaan sydämestä. Olen todennut, että tällaisen treenin jälkeen päivä jatkuu energisenä, hyväntuulisena ja läsnäolevana, tuntuu kuin vuorokauteen olisi tullut lisää tunteja.

Itselläni on ollut haasteita pitää toivomaani treenitahtia yllä, koska olen sairastellut. Ei mitään vakavaa, mutta sitkeää kurkkukipua, silmätulehdusta, poskiontelotulehdusta ynnä muuta kummallista ja itselleni varsin epätyypillistä kremppaa on ilmaantunut. Uskon, että tämä on kehoni reaktio siihen, että kalenterini on vain yksinkertaisesti ollut vähän liian täynnä ja keho on vaatinut lepoa tilttailemalla. Sairastelu ei ole tuntunut tietenkään ollenkaan kivalta, koska motivaatio treenata on poltellut ja muutakin tekemistä on ollut paljon. Sairastelun jälkeen eka treeni on myös tuntunut aika tylyltä, kun on joutunut toteamaan, että pöpöt ovat napanneet veronsa ja meno on takkuisempaa. Tämä on erinomainen kohta miettiä sitä tosiasiaa, että se mihin keskityt vahvistuu. Toisin sanoen: Keskity siihen mitä haluat, älä siihen mitä ET halua. Keskitynkö nurisemaan ja masentumaan sairasteluista ja hidasteista, vai suuntaanko energiani siihen mitä haluan: hyväkuntoisen, terveen kehon ja liikunnan ilon? 

Kanssani hikoilee usein innokas treenikaveri.

Ihmiskeho on upea ja viisas. Sen kuuntelu, siltä oppiminen ja sen kunnioittaminen myös tässä personal training -projektissa on ollut mielenkiintoista. Huomaan suhtautuvani tähän kuin mielenkiintoiseen tutkimusmatkaan. Treeneissä kaikista parasta on tähän asti ollut kunnon kohoamisen lisäksi juuri kehotietoisuuden paraneminen sekä puhtaiden liikesarjojen oppiminen. Kun ammattilainen hinkkaa sumokyykkyäsi, ei ole vaaraa paikkojen hajottamisesta, liikekin tuntuu hyvältä ja menee perille. Valmentajallani Tuirella on myös taito toimia hienosti tilanteen ja asiakkaan mukaan sekä valita oikeat harjoitukset ja kysymykset oikeaan hetkeen. Olen ollut tyytyväinen myös kuntopiirityyppiseen treeniini, jota voin tehdä joustavasti working mom -elämääni soveltuvasti silloin kun minulle parhaiten sopii. Olemme sopineet Tuiren kanssa, että treeneistä on tarkoitus saada hyvää oloa ja energiaa, niistä ei ole tarkoitus tulla lisää stressiä. Sen vuoksi mittarina ei ole rasvaprosentti, vaan ennemminkin fiilis, vointi ja kunnon koheneminen. 

Ruokavalioasioissa olen treenien myötä oppinut sen, että ravinnossani on liian vähän proteiinia. Jos proteiinia saa treenatessa liian vähän, lähtee paino kismittävästi lihaksesta. Proteiinia suositellaan syötäväksi jokaisella aterialla eli esimerkiksi välipalaksi ei pelkkää hedelmää, vaan seuraksi myös muutama pähkinä tai vaikkapa raejuustoa. Smoothien sekaan olen humpsauttanut proteiinijauhetta, salaattien joukkoon ropsauttanut proteiinipitoisia siemeniä ja pähkinöitä.

Jokainen treenaa, elää ja syö juuri niin kuin itse haluaa ja eri jutut sopivat eri tyypeille. En vain voi olla ajattelematta, että mitäpä jos teeveestä tuutin täydeltä tänä päivänä tulevissa Hei, oletpas pullea -ohjelmissa lähdettäisiinkin enemmän sydämestä ja vähemmän suorittaen?