Elämän syklisyyden oivaltaminen ei sinänsä ole haastavaa, mutta sen kunnioittaminen ja sen virtaan antautuminen saattaa sitä olla. Sisäänhengitys on aivan yhtä tärkeä kuin uloshengityskin, vaikka se ei kenties ole yhtä näkyvää, se luo kuitenkin perustan kaikelle tekemiselle.
Itselläni on ollut pitkä ja erikoinen sisäänhengityksen vaihe. Vaikka vuosi onkin ollut kovin tapahtumarikas ja moni asia on ollut liikkeessä, jotakin minussa itsessäni on ollut ”pysähdyksissä”. Työrintamalla on ollut täyttä ja keväällä muutimme uuteen kotiin. Aloitimme myös ison remontin uudessa kodissa, joka on käynnissä vieläkin. Hurjasti on tapahtunut, mutta omat projektini ja oma luomistyöni ovat vedelleet antaumuksellista sisään henkäystä ja blogikin on ollut pysähdyksissä. Minun oli talvella myös tarkoitus lähteä tekemään suurella sydämellä suunnittelemaani Rakkaat ruuhkavuodet –verkkovalmennusta, mutta sangen humoristista kyllä, omat ruuhkavuoteni siirsivät tätä toteutusta eteenpäin. Totesin päätyneeni tilanteeseen, jossa ainoa vaihtoehto oli pudottaa kaikki muu ja keskittyä tekemään ehdottomasti välttämättömin. Oli tunnustettava tosiasiat, että voimavarat tai sen kummemmin aikakaan eivät juuri sillä hetkellä riittäneet kaikkiin suunnittelemiini asioihin. Kaverini Kärsimättömyys pyrähti seurakseni. Se kolkutteli olkapäällä ja tivasi: miksei jo etene?
 |
| Muuton tunnelmaa. |
Onneksi muistin taas armollisuuden itseä kohtaan. Kuulostelin säksättävää sisäistä puhettani, joka ei vienyt eteenpäin, eikä tarjonnut mitään rakentavaa. Kaipasin lisää rauhaa ja lempeyttä, armoa itseltäni. Tajusin, että useinkaan luovat ja kauniit asiat eivät ainakaan minulta synny kovan puristuksen alla. Ideat, ajatukset ja kaikkein timanttisin sisältö nousee rauhasta ja lempeydestä, tilasta ja valosta. Keskeneräisyyden sietämisestä.
Jälleen kerran sain tilaisuuden antautua elämän virtaan (I know, käsite on kliseinen, mutta niin kuvaava, etten osaa sitä korvata millään muullakaan termillä). Tunnustin itselleni, että juuri sillä hetkellä tiettyjen unelmien toteuttaminen ei ollut mahdollista. Se teki kipeää, vaikka se ei tarkoittanutkaan unelmista irrottamista. Minua helpotti ajatus, että annoin unelmille vapauden ilmentyä juuri oikealla hetkellä. Mitä rakastat, päästä se vapaaksi.
Koko kevään keskityin vain olennaiseen. Pakkasin muuttolaatikoita, huolehdin lapsista, hoidin projektit, lenkitin koiran, valitsin kaakelelit, surautin smoothiet. Yöunet jäivät vähille ja jossain vaiheessa homma tuntui kaikista tempuista huolimatta kasaantuvan ja puuroutuvan. Keskityin pelaamaan niillä korteilla, jotka minulla oli. Tein muuttolaatikoiden pakkaamisesta meditaatiota. Orientoiduin nappaamaan joka päivä edes kaksi minuuttia täysin omalle hiljaisuudelle: bussissa, kylppärissä, lenkillä, missä vain. Nukuin aina kun vain pystyin. Keskityn olemaan kiitollinen. Perheestä, jota rakastaa ja josta huolehtia. Töistä, joita tehdä. Kodista, jota remontoida. Kehosta, jolla toimia. Sydämestä, jolla tuntea. Tarkkailin ajatuksiani, jotka välillä nousivat villiin kiitolaukkaan ja pyörivät myrskyisinä hoitamattomien asioiden ympärillä. Pyrin ohjaamaan ne takaisin tähän hetkeen, sillä se on kaikki mitä minulla todella on. Se on kaikki mitä oikeasti "omistan". Muistin Tollen timanttisen ohjeen: Jo yksikin tietoinen hengitys riittää palauttamaan läsnöolon tähän hetkeen. Keskityin hengittämään ja luottamaan, että kaikelle on aikansa, kaikelle on syynsä.
 |
| Voimaa luonnosta. |
Ja niin kuin elämässä niin usein käy ja kuten isälläni on tapana todeta: Asioilla on aina tapana järjestyä. Muutto saatiin pulkkaan (kiitos kaikille apureille!), työprojektit purkkiin ja remonttikin etenee.
Kesälomalla ensimmäisen viikon jälkeen tunsin lähestyvän muutoksen: Ajatuksia alkoi hiljalleen nousta, jotain sielussani alkoi taas liikkua. Ensin hentoina kuin kevään ensi kuiskaus, sitten vahvempina, suurempina, varmempina. Koko kuva alkoi hahmottua.
Nyt näen, että tämä kuormittavana kokemani ajanjakso on ollut tärkeä. Sinä aikana kun olen fokusoinut vahvasti muualle, sisäinen työni on muhinut taustalla. Palasia on loksahdellut kohdalleen, vaikka se ei todellakaan ole tuntunut siltä. Huvittavaa on, että olen myös saanut paljon uutta, täydentävää materiaalia ruuhkavuosi-verkkovalmennukseeni ja löytänyt aivan uusia tapoja nähdä ja toteuttaa asioita. Valmennuksen tavoitteena on antaa ruuhkavuosiaan viettäville kanssakulkijoille työkaluja ja harjoituksia tietoisempaan ja laadukkaampaan elämään. Odottakaas vaan, että saan tämän kaiken materiaalin purkitettua teille toimivassa formaatissa! (Mikäli olet kiinnostunut tästä verkkovalmennuksesta tai muista valmennuksista, klikkailehan seuraamaan Intuition Facebookia.)
Kaikesta voi aina oppia jotakin. Mitä tästä rytäkästä opin? Sen, että kun elämässä mennään maksimisykkeellä, on todella tärkeää osata priorisoida ja päästää irti. Ilman syyllisyyttä, ilman vatvomista. Koin, että vaikka elämäntilanne tuntuisikin kuormittavalta, matkaa on mahdollista tehdä kevyin, luottavaisin ja tietoisin askelin. Tähdellistä on säilyttää luottamus siihen, että kaikella on tarkoituksensa, elämällä on syklisyytensä. Opin lisäksi myös sen, että vaikka olen oppinut huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani, tässä suhteessa jatkoon jää myös parannettavaa.
On aikoja, jolloin ehkä tunnet olevasi vähän hukassa ja kärsimätön. Et kenties malta odottaa, että alkaa tapahtua. Hold the vision, trust the process! Uskalla antautua elämänvirtaan. Millainen uloshengitys seuraakaan antaumuksellista sisäänhengitystä?
PS. Postailen myös Instagramiin kuvia rakkaiden ruuhkavuosien keskeltä :) Hyppäähän mukaan @anuker https://instagram.com/anuker/https://instagram.com/anuker/
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti