Oletko sinäkin tunteiden nielijä?

Olen syyllistynyt sata ja yksi kertaa elämässäni siihen, että en ole ilmaissut itseäni avoimesti ja rehellisesti, jos minua on satutettu. On ristiriitatilanteita, joissa olen kyennyt rehelliseen itseilmaisuun, mutta usein olen myös painanut villaisella. Olen halunnut olla hyvä jätkä, kiltti tyttö, sovitteleva, diplomaattinen ja rakentava. Olen halunnut elää tasapainossa ja rauhassa, keskittyä mieluiten iloon ja kivoihin juttuihin. Olen halunnut olla myös vahva "eivät nuo sanat minua satuta, eivät ne minua tavoita". Niinpä olen niellyt vihan ja epäoikeudenmukaisuuden tunteita, työntänyt ne jonnekin kauas. Tunteet eivät tällä tempulla kuitenkaan ole minnekään kadonneet, vaan ne ovat kulkeneet tukahdutettuina mukanani.

Mikä siinä ristiriitatilanteissa kommunikoimisessa nyt sitten niin hirveän vaikeaa on ollut? Muissa tilanteissa kykenen avoimesti ilmaisemaan tunteitani, mutta jos on riski, että voin loukata toista, on ollut helpompi jättää sanomatta. Loukkaaminen on kamalaa. Olen herkkä aistimaan toisten tunnetiloja ja koen ne hyvin konkreettisesti. Olen pohtinut asiaa ja todennut, että käytökseni on silkkaa pelkuruutta. Pelkuruutta kohdata vaikea tilanne, toisen pettymys tai loukkaantuminen. Pelkuruutta ottaa riski siitä, että mitä jos toinen vetää sanoistani porot nokkaansa, kaataa lastillisen paskaa päälleni? Tai kääntää vuorostaan peilin minun suuntaani? Mitä sieltä paljastuukaan?

Mutta jos minä en itse määritä rajojani, kuka sen tekee? Jos nielen satuttavat sanat ja teot, painan rystyset ruvella sillä kuuluisalla villaisella, riistän myös toiselta ihmiseltä mahdollisuuden kasvuun. Hän ei ikinä pääse näkemään omaa kuvaansa peilistä. Hän ei ollenkaan pääse kohtaamaan sitä, mitä hänen sanansa tai tekonsa saivat aikaan. Ja hän jatkaa käyttäytymismalliaan myös muiden kanssa. Hiljenemällä tulen riistäneeksi häneltä jotain todella arvokasta. And how *piip* is that?

Näkevätkö toiset sinun rajasi epäselvinä? 

Tällä kirjoituksella en tarkoita, että olisi ookoo oksentaa omaa pahaa oloa toisen niskaan. Me olemme itse vastuussa omista tunteistamme ja on oma duunimme, sekä myös etumme, käsitellä ne. Tukahdutetut tunteet sairastuttavat. Mutta miten kommunikoida tunnekuohussa napakasti ilman tarpeetonta loukkaamista? Mistä löytää tasapaino herkkyyden ja lujuuden, hienotunteisuuden ja rehellisyyden, myötätunnon ja jämäkkyyden välillä? Miten olla pehmeä kuin kukka ja kova kuin timantti?

Jos toinen satuttaa, siitä pitää uskaltaa kommunikoida. Ei vihalla, vaan rohkeudella, rehellisyydellä, lujalla lempeydellä. Kommunikointi ei voi silloin tapahtua egon tasolla. Lähtökohta ei siis voi olla oikeassa oleminen tai voittaminen, vaan rajojen asettaminen, itsensä ja toisen kunnioittaminen, tasapainon saavuttaminen. Eihän toinen voi tietää saako kanssani toimia tietyllä tavalla, jos en sitä hänelle ilmaise. Ei hän voi tietää mitkä asiat minua loukkaavat, jollen kommunikoi. On yksin minun tehtäväni viestiä rajoistani kanssaihmisilleni.

Tämä totuus pisti silmään baarin vessassa, Uskallatko sinä olla sinä myös rajojesi suhteen? 

Olen huomannut, että toista ihmistä on ollut usein helpompi puolustaa kuin itseä. Toisen puolustaminen on rakkauden teko hänelle. Samalla tavalla omien rajojen asettaminen ja niiden puolustaminen on rakkauden sekä arvostuksen teko itselleni. Jos sanat tai teot sattuvat, aion tästedes katsoa pelkoa silmiin ja kohdata tilanteen.

Vinkvink! Lukaisehan vielä siinä joutessas hyvää palautetta saanut postaus itsesi rakastamisesta!

Rakkaudesta bisnekseen, bisneksestä rakkauteen

Ihmiset uupuvat työpaikoilla. Tahti on toki kova, mutta ongelmat liittyvät vahvasti myös kokemukseen työn sisällöttömyydestä ja omasta arvottomuudesta. Saat ehkä ihan kelpo liksaa, kivoja etuja ja teet periaatteessa mielenkiintoista työtä, mutta jokin ei ole kohdallaan. Olo on tyhjä. Voimat ehtyvät. V*tuttaa.

Syyskuun koulutuspäivät Valmentamon LCF Life Coach -opinnoissa käsittelivät uravalmennuksia sekä vauraus- ja talousasioiden valmentamista, teemoja joita opettaja Iina Lempisen mukaan saa nykyisin valmentaa todella paljon. 

Kuten joka kerta aikasemminkin, koulutuspäivät käynnistivät minussa prosessin. Jäin pohtimaan, miten tehokkaasti tehokkuuden maailmamme huomioi ja hyödyntää sen, että meillä jokaisella on tyystin erilaiset lahjat, taidot, tiedot ja kokemukset? Olemme täysin uniikkeja myös intohimojemme (tekijöiden, jotka saavat meidät liekkeihin) suhteen. Mitä, miten ja mistä draivereista käsin haluamme työmme tehdä? Miten tämä hyödynnetään keskiverto-organisaatioissa?

Onko myös työkulttuurissamme tällaisia elementtejä?
Jaksan kyllä alati ihailla Albertin viisautta...Jokainen meistä on omalla tavallaan nero! Lähde: srclearn.net

Olen työskennellyt toimittajana sekä viestintä- ja markkinointitehtävissä hyvin erityyppisissä työpaikoissa, monella eri toimialalla. Olen ollut työssäni hyvä, mutta olen ajoittain kokenut toimivani aivan vajaalla potentiaalilla, tyhjäkäynnillä. Olen onnekseni kokenut myös suurta innostusta, oppimiskäyräni on ollut kurvikas ja olen saanut todistaa myös erityisen hyvää, ihmisläheistä johtamista. Tunnen kiitollisuutta jokaisesta työpaikasta, kaikista niistä olen oppinut valtavasti ja suurinta osaa cv:ni työnantajista arvostan monin tavoin. Olen kuitenkin kokenut vuosien varrella myös arvoristiriitoja, merkityksettömyyttä, ynnä muita kuormittavia tunteita joita niin moni tunnustaa nykyisin kasvavissa määrin tuntevansa. Olen miettinyt muiden mukana: miten työpanokseni vaikuttaa maailmaan vai vaikuttaako mitenkään? Onko tässä menossa mitään järkeä? 

Minulla on aina ollut intohimo asioiden kehittämiseen ja ratkaisukeskeisyyteen. Olen luontaisesti ajatellut "out of the box" ja välillä olen päätynyt myös puntaroimaan, tarvitaanko koko laatikkoa kaikissa tilanteessa laisinkaan. Lisäksi minulla on tainnut pienestä pitäen olla jonkinlainen lahja tavoittaa ihmisiä sanoin tai tekstein, koskettaa sydämiä. Tähän kun yhdistetään se, että olen suht hyvä organisoimaan, aikaansaava, idearikas, sinnikäs, sopivasti hullu, oppimishaluinen, hyvä liidaamaan ja pystyn aika kivasti hahmottamaan kokonaisuuksia, alkaa selkiytyä oma, uniikki menestymisreseptini. On hyvin voimaannuttavaa ja valaisevaa tunnistaa omat vahvuutensa, vaikka se ei meidän suomalaiseen kultturiin ole kuulunutkaan. Oletko sinä jo kartoittanut omat vahvuutesi? Voin jo nyt kertoa sinulle, että ne ovat upeita ja niitä on häikäisevän paljon! 

Reilu vuosi sitten kävin kiivaasti läpi näitä asioita. Sitten irtisanouduin ja perustin valmennus- ja viestintäyritys Intuition. Intuitiota voitaneen kutsua lifestyle-yritykseksi, jota rakennan vahvuuksieni, intohimojeni ja minulle läheisten arvojen mukaan. Intuition slogan on: hyvää tekevää valmennusta ja viestintää. Se tarkoittaa käytännössä laadukkaan palvelun lisäksi sitä, että samalla kun autan asiakkaani viestinnän tai valmennuksen keinoin lentoon, vaikutan myös maailmaan jollakin positiivisella tavalla. Asiakkaasta riippuen, nuo tavat ja keinot ovat erilaisia, ja nimenomaan se inspiroi ja motivoi minua. Haluan jatkossa oppia tästä lisää ja olla entistä vahvemmin työni kautta luomassa maailmasta pala palalta kauniimpaa paikkaa. Kyseessä on siirappisuudestaan huolimatta ihan itsekäskin toive: haluan hitto vie elää kauniissa maailmassa! Tämä saa moottorini hyrräämään tukkoisempinakin aamuina. Mikä sinun?

Intuition tavoitteena on auttaa asiakkaat lentoon ja lentää siinä samalla itsekin.
Tätä kuvaamaan piirsi lahjakas kuvittaja-graafikko Meri Mort upean linnun. 

Minun valintani eivät tietenkään sovi kaikille, eikä unelmaduunin tekeminen tarkoita missään nimessä automaattisesti irtisanoutumista tai oman firman perustamista. Aivan yhtä järisyttäviä ja huikeita seurauksia voi olla myös uusilla oivalluksilla, erinäisillä käytännönjärjestelyillä, oikeisiin asioihin keskittymisellä ja uudella priorisoinnilla. Haluan kuitenkin jakaa tarinani, ehkä siitä voi joku oman uransa kanssa parhaillaan painiva saada perspektiiviä. 


Kun saa toteuttaa itseään tavalla, joka on itselle luontaista, paukkuja jää enemmän aidosti tuottaviin asioihin. Uskon sillä olevan suurta, positiivista vaikutusta myös luovuuteen. Ihmisen sanotaan olevan onnellisin silloin, kun hän elää korkeimmassa potentiaalissaan. Minulle se tarkoittaa sitä, että seuraa intohimoaan (sydäntään), käyttää lahjojaan, palvelee sellaisia arvoja, asioita, ihmisiä, yrityksiä, jotka ovat nimenomaan minulle merkityksellisiä. Yritykseni on toki vielä nuori ja monilta osin lähtötelineissään, mutta tulokset ovat olleet rohkaisevia ja palaute innostavaa ja kiinnostunutta. En tiedä tulevaisuudesta, mutta tunnen olevani oikealla tiellä.

Bisnesmaailman on aika muuttua ja muutos on jo käynnissä. Mitä olemme vanhalla mallilla saaneet aikaan? Valtavan taloudellisen kriisin, eriarvoistumisen, kasapäin burnouteja, riistettyä luontoa, purkkikaupalla masennuslääkkeitä, aamun ruuhkajunan ilmeettömät ja hiljaiset väkijoukot...

Kaikki lähtee meistä ihmisistä, sinusta ja minusta. Monet (itseni mukaan lukien) tarvitsevat apua omien vahvuuksien ja intohimojen esiin kaivamiseen, sillä ne ovat usein hautautuneet syvälle. Meille suomalaisille erityisen oleellista olisi nimenomaan vahvuuksiin keskittyminen heikkouksiin keskittymisen sijasta. Ihmiset hyötyvät suuresti oikeanlaisesta tuesta ja kannustuksesta. Organisaatiot tarvitsevat yhtä lailla coachausta uudistumiseen, rohkeutta sekä metodeja käydä arvokeskustelua, tarkastella johtamista ja prosesseja. Haluan olla osaltani mukana tukemassa ja auttamassa ihmisiä ja yrityksiä onnistumaan valmennuksen avulla (lue lisää: Coaching on tutkitusti tehokasta).

Tarvitsemme yhteiskunnassa uudenlaisia sääntöjä ja perinpohjaista, avointa arvokeskustelua. Kaikista eniten tarvitsemme mielestäni keskinäistä arvostusta. Ihmiset eivät ole hyödykkeitä, vaan tuntevia, eläviä, yksilöllisiä olentoja. Luonto eläimineen ei myöskään ole materiaa, jota voimme ahneuksissamme riistää. Riistäminen ei ole menestystä!

Todistan ilolla, miten yhä useammat modernit yritykset seuraavat sydämen paloa, seisovat todella arvojensa takana, tuntevat aidosti vastuunsa ja hyödyntävät täysin ennen näkämättömin tavoin omia uniikkeja vahvuuksiaan -  menestyksen reseptiään. He näyttävät maailmalle, mitä on todellinen menestys.  

PS. Intuitio vahvistaa projektejaan samanhenkisillä, intohimoisilla ja oman alansa taitavimmilla freelancereillä ja yhteistyöyrityksillä. Jos tunnet kutsun, lähesty ihmeessä avoimella hakemuksella: anu.kervinen@intuitio.net!

PPS. Jos haluat valmennusta oman unelmatyösi löytämiseksi, menestyksen reseptin kartoittamiseksi, urapolkusi selkiyttämiseksi tai vaikkapa tiimisi tavoitteen kirkastamiseksi, ilmoittaudu valmennukseen! Hinnat alkaen 45 euroa / kerta (sis. alv 24 %).  Lue lisää Intuition valmennuksista!

Luova vai tosiluova?

Mikä on ensimmäinen ajatuksesi, kun näet sanat: luova ihminen?

Tunnetko ilonpirskahduksen? Vai kavahdatko ja vetäydyt pari askelta taaksepäin?

Ensimmäisissä kesäloman jälkeisissä koulutuspäivissä Valmentamossa sukelsimme luovuuteen ja mielikuvitukseen. Se on teema, joka tuntui jakavan vahvasti fiiliksiä. Joku saattoi tuntea olevansa täysin omalla maaperällään ja joku toinen jäykistyi lähes kauhusta nähdessään väripurkit, pensselit ja suuret, valkoiset paperiarkit.

Taiteen ja luovuuden hyödyntäminen valmennuksessa on Crealifen Marie D. Tiger Mikkosen erikoisalaa. Hän ilahdutti meitä miellyttävällä läsnäolollaan ja käytännönläheisellä opastuksellaan luovien metodien käyttämiseen valmennuksissa.

Moneen kertaan päivien aikana nousi esiin ajatus: paineeton luominen. Pohdimme, että syyt siihen, miksi taiteen tekeminen pelästyttää monia ovat nimenomaan suorituspaineet ja kontrollinhalu. Haluamme aina onnistua, saada hyvän kuviksen numeron, suorittaa. Haluamme usein myös käyttäytyä tietyllä, ennalta määritellyllä tavalla. Luodessa kontrollista on kuitenkin päästettävä irti ja se on meille joskus tosi haastavaa. Mitä jos näytänkin jotenkin typerältä, epäonnistun tai teen jotain väärää?

Tehtävänanto kuului: maalaa ytimesi.

Pohdin tätä kontrollinhalua kotimatkalla junassa. Kuulokkeista tuli hyvä biisi ja olin jotenkin erityisen leikkisässä ja luovassa tilassa. Taisin vähän hymyilä ja hiljalleen heilahdella biisin tahtiin. Melko pian huomasin saavani parilta kauempana istuvalta henkilöltä ns. silmää (näin ainakin tulkitsin). Huomasin, että kaikki muut ihmiset ympärilläni käyttäytyivät “korrektisti”, kuten suomalaisissa julkisissa liikennevälineissä kuuluukin. Tiedäthän: pidetään tuima katse tiukasti omassa älypuhelimessa ja ollaan niin kuin ei tajuttais mitään, vaikka pingviinit vetäisivät kansantanhua vieressä. Jäin miettimään, että taidamme kokea kaiken tästä poikkeavan toiminnan jollakin lailla epäilyttäväksi, lukuunottamatta tietenkään kansallismaisemaan kuuluvia humalaisia örveltäjiä, joille kukaan ei jaksa edes pyöräytellä silmiään. Tämä ei ehkä ole se kaikkein hedelmällisin maaperä spontaaniudelle, mielikuvituksekselle, luovalle liikkeelle, itsensä ilmaisemiselle, leiskuvielle väreille ja luomisen ilolle, mutta eipäs silti lannistuta. We can still do it, right?

Äärimmäisen olennaista on siis suhtautua sallivasti niin itseen kuin toisiin myös kaikessa sellaisessa, mikä liittyy luovaan itseilmaisuun. Marie kertoi, että taiteen avulla tuomme esiin tietoa tiedostamattomalta tasolta ja siksi se on myös oiva valmennus- ja terapiatyökalu. Mielikuvituksen maailmaa ei tarvitsekaan mielen tasolla ymmärtää. Kuinka helpottavaa! Sitä tarvitsee vain tutkailla, kokea ja hämmästellä. Eikös tämä ole ihan tehtävissä?

Luovuus ei ole irrallinen osa meitä, vaan se liittyy kaikkeen. Se ei siis ole vain pensselin heiluttelua, vaan myös esimerkiksi elämänvalintoja. Päätöksiä tehdessäsi teet luovaa ajattelua, eivät ne pelkän järjen tasolla taida syntyä. Marie kiteytti asian hyvin kauniisti: luovuus on kuin rakkaussuhde kahden todella erilaisen näkökulman, mielikuvituksen ja järjen välillä. Hän myös painotti, että luovuus ei ole sama asia kuin taiteellisuus tai lahjakkuus.

Mistä tunnistaa luovan tyypin?
- Hän on usein rohkea ja uskaltaa luopua kontrollista.
- Hän ei latista luovia ajatuksia tai toimintaa heti alkuunsa itsekritiikillä tai anna liikaa painoarvoa toisten mielipiteille.
- Hän ymmärtää, ettei luovuus ole synonyymi lahjakkuudelle tai taiteellisuudelle.
- Hän on pystynyt kääntämään mahdolliset aiemmat huonot kokemukset voimavaraaksi (esim. kokemukset lapsuudesta: sinä se et osaa piirtää / virkata / askarrella / laulaa tmv.)
- Hän ei pelkää omaa mielikuvitustaan, vaan uskaltaa päästää sen valloilleen ja sukeltaa sen maailmaan.
- Hänellä ei ole rajoittavia uskomuksia (esim. luovat jutut ovat ihan hölynpölyä, minulla ei ole mielikuvitusta, minä en ole yhtään luova jne.)

Pieni luovuusharjoitus: Käy läpi yllä oleva lista ja mieti, miten väittämät suhtautuvat sinuun itseesi. Oletko jotain enemmän kuin jotain muuta? Tuntuuko joku kohta erityisen hyvältä tai haastavalta? Mikäli haluat lisää luovuutta elämääsi, voit myös miettiä, miten voisit konkreettisesti lisätä luovia elementtejä elämääsi? Olisiko se esimerkiksi näin syskyn tullen jokin inspirova kurssi, mielikuvitusrikkaan ihmisen seura tai uusi harrastus? Päästä luovuutesi valloilleen :)

Oodi vapaudelle – kuinka säilyttää loman keveys?

Arki on alkanut. Istun koneen ääressä, ilmastointilaite tohottaa nurkassa ja teekuppi höyryää kotoisasti. Ulkona on ihana, taianomainen tropiikki. On jännä fiilis. Voiko arki tuntua tältä? Aurinkoiselta ja trooppiselta, kuplivalta ja rajattomalta? Miljoona kutkuttavaa työasiaa pörrää päässäni, mutta kesä ja sen vapaus ja rentous jatkuvat minussa samaan aikaan. En todellakaan aio päästää tästä tunteesta irti. Haluan vielä marraskuussakin elää tässä samassa flowssa, vapaus ja ilo rinnassa lainehtien.

Kulunut kevät tuntuu ajatuksissa kaukaiselta ja vieraalta. Aika oli hektistä, sumuistakin. Monet hienot opit läsnäolosta olivat ajoittain kankkulan kaivossa ja siellä missä pippuri kasvaa. Oli kuin olisin surffannut lainelaudalla yhtä jättimäistä, minua monin verroin voimakkaampaa aaltoa, juuri ja juuri sen harjalla pysyen. Tuntui myös, että jokin oli kokonaisvaltaisesti jumissa. Jäi liian vähän aikaa ihmissuhteille, yhteiselle ja omallekin joutilaisuudelle. Sain jälleen yhden, napakan oppitunnin siitä, millaisia valintoja teen ajankäytöstäni ja miten suhtaudun omaan resurssivajeeseen .

Sitten tuli kesän rauha. Pitkät, laiskat päivät mökin laiturilla. Tyystin kadonnut ajantaju. Kokonaiset päivät yöpaidassa. Sudenkorentojen hypnoottinen tanssi auringossa. Sukellukset kirkkaana kimmeltävän järven syliin. Levollisuus olla ja jutella, kohdata, elää ja ihailla. Hyvin nopeasti energia vapautui virtaamaan. Luovuus, inspiraatio ja voima astuivat taas rinnalleni. Kun on vain tämä hetki, tuntuu kuin kaikki olisi mahdollista. Ja niinhän onkin, meille jokaiselle!

Miksi välimatka loman ja arjen näyttäytyy meille niin suurena? Mistä kuilu syntyy? Uskon, että ero on siinä, teetkö työtäsi suorittamalla vai flowssa. Ymmärrän, että on olemassa aikatauluja, pomoja ja asiakkaita, kalenterissa punaisena vilkkuvia deadlineja, niitä on minullakin. Vaikka tekisitkin unelmien työtäsi, on sitäkin mahdollista tehdä suoritusenergialla. Silloin taika katoaa. Mutta on olemassa myös muita vaihtoehtoja, kompromisseja, auttavaisia käsiä, priorisointia. Ja mikä tärkeintä, on olemassa oma valinta pysytellä vapauden ja flown tunteessa, vaikka paineet ulkopuolelta vähän kiristäisivätkin. Tuon tunteen voi valita joka päivä uudelleen. Asiaa auttaa myös se, että valitsee kiitollisuuden tunteet ja ajatukset kaikesta siitä työstä, jota saa tehdä ja ihmisistä, joita saa palvella. Kun keskityn siihen, enkä suorittamiseen, jää kiristys ja puristus heti vähemmälle.

Toivon, että kesäsi on ollut sitä mitä toivoitkin ja enemmän. Minulle kesä on ollut kuin unelma, ihmeiden, joutilaisuuden, rakkauden ja ystävyyden kesä. Olen saanut viettää uskomattomia hetkiä perheeni ja ystävieni kanssa. Monia kauniita ja syviä asioita on tapahtunut, joista tunnen suurta kiitollisuutta. 

Vaikka paljon olen vain ollut, olen jonkun verran myös lukenut. Kesälukemisena on kassissa kulkenut muun muassa valmennuskouluni Valmentamon perustajan, Anne Karilahden kirjoittama Vapaaksi - luo itse oma elämäsi. Valmennusopiskelijalle tämä on tietenkin hyvin mielenkiintoinen opus, mutta uskon, että siitä on varmasti hyötyä myös sellaisille, jotka haluavat itse valmentaa itseään ja kulkea tietoisemmin kohti itselle sopivampaa elämää. Kirja sisältää roppakaupalla erilaisia harjoituksia, joita voit itsesi kanssa tehdä. Kannattaa tutustua!

Olen tämän loman jälkeen vakuuttuneempi kuin koskaan siitä asiasta, että maailma vastaa niin kuin sinne huudat. Se saattaa joskus vähän kestää, mutta se tapahtuu. Siihen luottaminen on joskus vaikeaa, mutta se kannattaa. Olemme vähän kuin radiolähettimiä. Jos keskitymme lähettämään valoa ja rakkautta maailmaan, valo ja rakkaus vastaavat meille. Olen myös varmempi kuin koskaan siitä tosiasiasta, että kun olen läsnä itselleni ja muille juuri nyt, olen vapaa olemaan onnellinen. Jos mietit elämäsi kaikkein onnellisimpia hetkiä, saatat löytää sieltä yhden yhteisen nimittäjän. Olit silloin läsnä, sataprosenttisesti kiinni elämän sykkeessä.

Joten, vaikka lomasi nyt loppuisikin, ethän päästä irti siitä energiasta ja tunteesta, jonka olet loman aikana saavuttanut. Vaali sitä, vahvista sitä. Ota se mukaasi joka aamu, palauta se mieleesi joka ilta, hengitä sitä. Vaikka se joksikin aikaa sinulta karkaisikin (elämä on), etsi se aina uudelleen. On helppoa olla läsnä hetkessä lomalla, mutta kun (toivottavasti) nyt olemme saaneet kiinni läsnäolon tilasta, voimme tehdä päätöksen pitää siitä kiinni jatkossakin. Sillä eihän saavutetuista eduista kannata luopua :)

PS. Kirjoitin aikaisemmin hyvää palautetta saaneen blogauksen kiirestä ja lasten näkökulmasta - ehkä haluat lukaista vielä sen? 

Intuition ääniä ja life coaching -tarjous

Julkaisin Sydäntä seuraten -blogin ensimmäisen postauksen tämän vuoden tammikuussa. Muistan miltä se tuntui: täysin järjettömältä ja hirvittävän pelottavalta, mutta kuitenkin samaan aikaan täysin oikealta ja jotenkin tärkeältä. Olin aina ajatellut, että en todellakaan ole ihminen, joka omalla nimellä julkaisisi henkilökohtaisia ajatuksiaan. Sellainen kauhistutti. Ajattelin myös, että tuskin minun ajatukseni nyt kovin kiinnostavia olisivat. Pohdin lisäksi sitä, että ajatukseni muuttuvat koko ajan, miten uskaltaisin julkaista keskeneräisiä ajatuksia? Joutuisin ehkä tunnustamaan olevani hakoteillä tai väärässä. Olen ammattini puolesta tottunut huolellisesti suunnittelemaan viestintää ennen toteutusta. Ensimmäistä postausta julkaistessani minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä blogini tulisi sisältämään. Tein jotain kreisiä, skitsoa ja hyppäsin täysin tuntemattomaan (lue: itseeni). 

Samaan aikaan kuitenkin käsitin, miten paljon itse olin saanut niiltä ihmisiltä, jotka ovat jakaneet rohkeasti ajatuksiaan, tunteitaan, pelkojaan. Olin saanut valtavia oivalluksia ja suurta inspiraatiota erilaisista blogeista, kirjoista ja haastatteluista, joissa rohkeat ihmiset olivat avanneet itseään. Olin saanut peilata itseäni heistä. Tuntui, että ei tämä elämä nyt niin helppo laji ole, että siitä pitäisi ihan yksin selvitä. Eniten huomiotani vei kuitenkin tunne sisälläni, joka oli niin voimakas, että en yksinkertaisesti voinut olla toimimatta sen mukaisesti. 

Ei ihme Steve, että menestyit! www.quotes-lover.com

Kirjoitukseni syntyvät usein  voimalla. En yleensä suunnittele mitään etukäteen, vaan kuuntelen tunnetta ja inspiraatiota. Kun se tulee, yleensä täysin odottamatta, minun on vain istuttava koneen ääreen ja annettava tekstin tulla. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta näin se vaan käy. Yritän olla liikoja miettimättä ja pyrin pitämään mahdolliset omat epäilykset ja pelot pois (vaikka aika usein ne siellä jossain taustalla kummittelevat). Jos koko aihe vaihtuu kesken kirjoituksen, annan niin käydä. Tärkeintä on varmaankin luottaa siihen, että lopputulos on juuri oikea. Kun teksti on valmis, usein hyvinkin lyhyen ajan kuluttua, luen sitä ihmeissäni ja kiitollisena. Usein mieleni kuitenkin haraa vastaan, kun olen julkaisemassa tekstiä, mutta tunne sisälläni on niin voimakas, että minun on aivan pakko julkaista tekstini epävarmuudesta huolimatta. 

Näin kummalliselta ja omastakin mielestäni skitsofreniselta kuulostaa blogini tarina. Minulle blogiin kirjoittaminen on kuitenkin merkinnyt rohkeutta olla enemmän minä. Se on merkinnyt pelkojen kohtaamista, niiden hälvenemistä ja puhdistumista. Se on tarkoittanut ajatusten järjestämistä, selkeyttä. Se on opettanut kuuntelemaan vahvemmin mielen pelkojen sijasta omaa sisäisyyttä. Tämä ei tarkoita sitä, että aivojen käyttämisen ja ajattelemisen voisi lopettaa, itse asiassa päinvastoin. Minulle se tarkoittaa sitä, että käyttää aivojaan eräällä tavalla intuitionsa ohjauksessa. 

Oi Albert, sä oot niin viisas! www.quotes-lover.com

Melko pian blogin perustamisen jälkeen aloitin LCF Life Coach -opinnot Valmentamossa ja ryhdyin bloggaamaan myös opinnoistani. Hassua on, että päädyin koulutukseenkin aika lailla suunnittelematta. En ollut ajatellut tämän tyyppisiä opintoja, mutta mahdollisuus vain "tipahti" eteeni ja tiesin, että tämä on minun juttuni. Koulutus on kohta puolessa välissä ja se on ylittänyt odotukseni. Olen saanut valtavasti työkaluja valmentamiseen ja hyvinvointiin ja tiedostan, että tämä on yksi puuttuva palanen, jonka olen uraani ja elämääni varten tarvinnut. Voit varmasti uskoa, että olen tästä kaikesta hyvin kiitollinen ja onnellinen. Haluan jakaa tämän tarinani kanssasi, koska toivon, että se rohkaisee sinuakin kuuntelemaan sydäntäsi ja antaa uskallusta toimia sen mukaisesti.  

Tätä blogia on kohta luettu 10 000 kertaa. Olen siitä aivan ihmeissäni ja valtavan kiitollinen. Päätin silloin aluksi, että jos yksikin ihminen saa jotain hyvää elämäänsä kirjoituksistani, se riittää minulle. Lämmin kiitokseni teille jokaiselle blogin seuraajalle! Olen saanut huikeita ja ihania palautteita, kiitos niistä jokaisesta! Kiitos kannustavista sanoistanne ja tykkäyksistä - ne ovat merkinneet niin paljon ja antaneet motivaatiota jatkaa. Arvostan kovasti palautettanne jatkossakin ja toivon, että rohkeasti laitatte jakoon myös omia ajatuksianne jos siltä vain tuntuu. Ihana olisi kuulla myös esimerkiksi teidän toiveita tulevista aiheista.

Taulu koulun ikkunalaudalla.

Opintoihin liittyvät ensimmäiset harjoitusvalmennukset ovat nyt lähes pulkassa ja haluankin tässä yhteydessä kiittää jokaista ihanaa ja urheaa harjoitusvalmennettavaani, että uskalsitte antautua keltanokan käsiin. Uskalsitte myös upeasti avata itsenne ja lähteä työstämään elämästänne enemmän oman näköistä, täydempää ja onnellisempaa. Jokaisesta valmennuskerrasta ja jokaisesta valmennettavasta opin ja sain valtavasti. Te olette olleet minun opettajiani. Kiitos niin paljon <3

Käytännön valmennuskokemusta on siis alkanut hiljalleen karttua. Tämä on kuitenkin ollut vasta alkusoitto. Minä ja kurssikaverini aloitamme elokuun alussa suuren harjoitusvalmennusurakan, jossa jokainen valmentaa kymmentä henkilöä neljä kertaa ja lisäksi teemme ryhmävalmennuksia. Tarjolla on nyt henkilökohtaisia valmennuspaikkoja lempeään opiskelijahintaan 60 euroa kerta (sis alv). Jos haluat kokeilla life coachingia, nyt on hetkesi testata sitä edulliseen hintaan! Paikkoja on luonnollisesti rajoitetusti, joten varaathan omasi pian! Kurssikavereinani on myös aivan huikeita valmentajia, joilla on erilaisia vahvuuksia kuin minulla. Hyvin mielelläni välitän valmennettavia myös heille. Kysele lisää!

Sopisiko sinulle life coaching? Laitan tähän loppuun vielä pari palautetta, jotka olen saanut ensimmäisistä harjoitusvalmennuksista: Ehkä niistä saat vähän käsitystä, mitä valmennuksissa tapahtuu. 

”Valmennus on auttanut näkemään asiat uusin tavoin ja saanut huomaamaan asioita joita en ollut aiemmin edes tiedostanut. Myös jotkin ongelmat, jotka ovat junnanneet pitkään paikoillaan ja tuntuneet mahdottomilta ratkaista ovat saaneet uutta perspektiiviä ja eväitä niiden muuttamiseen. Valmennusten jälkeen olo on aina toiveikas, täynnä uskoa ja positiivista energiaa, jota susta säteilee. Olet myös saanut musta hitusen esille sitä luovuutta, minkä olen kokenut olevan aivan lukossa. Olen ollut yllättynyt, miten olen saanut sisältäni ulos ajatuksia, mitä en olisi uskonut oivaltavani. Hienoa on ollut myös se, että jos tuntuu, etten keksi jotain, niin osaat lisäkysymyksillä ja tuella avittaa vastaukset esiin.”

Nainen 30

"Kolmannessa valmennuksessa kaiken energiani vei neljän päivän päästä oleva lääkärin tapaaminen. Siinä selviäisi näkyykö magneettikuvassa kasvainta vai ei? Minua jännitti aivan valtavasti! Tunsin vatsassa kauhean möntin ja kurkkuani kuristi. Teimme henkistä jaksamista kuvaavan harjoituksen, missä vajosin melkein tajuttomuuteen. Käsittelimme pelottavaa hetkeä, joka minua odotti neljän päivän päästä. Laitoin sen istumaan valkeaan tuoliin ja sain sen harjoituksen kautta poistumaan kehostani. Toisessa harjoituksessa mietimme millainen olen 10 pisteen henkisessä tilassa. Koimme Anun kanssa saman näyn eli valkoiset siivet! Ensin näin siivet ja seuraavaksi liisin valkoisen kotkan lailla vuorten yllä! Aivan huikea kokemus! Voimanimekseni tuli Valkoinen kotka! Olin erittäin energisenä ja hyvällä mielellä lähtiessäni valmennuksesta. Kaikki pelkoni lääkäriä ja jaksamistani kohtaan olivat hävinneet ja olin varma, että syöpää ei enää näkyisi kuvissa. Matkustin bussissa valmennuksen jälkeen suorastaan euforisessa tilassa ja bussin radiossa soi Celine Dionin biisi: I´m on the edge of glory. Juuri sellainen oli minun olotilani. Viimeisessä valmennuksessa olin saanut tulokset ja näkyni mukaisesti kasvainta ei enää löytynyt! Niin kuin aina elämässä, mielen lujuudella pääsee mihin haluaa. Koko maailma on korvien välissä!"

Nainen 36 

Ihanaa keskikesän juhlaa, nautitaan jokaisesta hetkestä!

Opeteltaisko jo rakastamaan itseämme?

Krista Siegfrids postasi sunnuntaina Instagramissa peppukuvan protestiksi ihmisille, jotka arvostelevat toisten ulkonäköä. "Jokin on mielestäni vialla", totesi Krista, enkä voisi olla hänen kanssaan enempää samaa mieltä. Katsoin hiljattain myös videon, jossa naisilta kysyttiin millä yhdellä sanalla kuvailisit kehoasi. Tässä naisten mielipiteitä kehostaan: oksettava, iljettävä, lihava, epätäydellinen, viallinen. Mikä sinun sanasi on? 

Suomalaiset haluaisivat olla keskimäärin viisi kiloa laihempia. Meillä on tylsät, suorat ja ohuet maantienväriset hiukset ja olemme persjalkaisia. Treenaamme verenmaku suussa tai suremme masentuneina sohvalla, koska emme jaksa treenata. Säännöstelemme natseina syömistämme tai sitten surkuttelemme sitä, ettemme tee niin, vaikka pitäisi. Media suoltaa malleja siitä, minkälaisia meidän pitäisi olla ja muut ihmiset vahvistavat tätä viestiä omalla käytöksellään. Lopulta uskomme oman epätäydellisyytemme. Yritämme niin kovasti olla jotain sellaista, mitä emme ole ja se käy voimille. Katsomme itseämme peiliin ja näemme epäkohtia. Paha olo kasvaa sisällämme ja sitten suuntaamme sen ulospäin: arvostelemme ja haukumme muita.

Tässä jotain, mitä olen oppinut Valmentamon lifecoaching-koulutukessa.  Kuva liittyy aiheeseen, koska itsensä rakastaminen on mielestäni oman sisäisyytensä kuuntelemista. Ohjaudutko sinä ulkoapäin ja annat median tai muiden ihmisten  määritellä kuka ja miten sinun pitäisi olla? Vai ohjaudutko sisältäpäin ja määrität oman arvosi itse? 

Sellainen ihminen, joka rakastaa aidosti itseään ja hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin on, ei hauku toisia. Entä jos itsekkyyskin on vain sitä, ettei rakasta itseään tarpeeksi? Jos rakkaus omaan itseen ei ole tasapainossa, päädymme pienentämään tai suurentamaan itseämme muille. Jos emme saa hyväksyvää rakkautta itseltämme, yritämme ottaa sen muilta tai päädymme laittamaan vahingon kiertämään. Olen monta kertaa saanut todistaa, että jos ihminen aidosti rakastaa itseään sellaisena kuin on, hän on tavattoman kaunis ja vetovoimainen, vastasi hänen kehonsa "yleisiä kauneusihanteita" tai ei. Hänen lähellään on myös muiden hyvä olla ja helppo tuntea itsensä ihanaksi.

Pieni lapsi näkee oman upeutensa. Hänelle ei tule mieleenkään pitää itseään rumana tai epätäydellisenä, ei ennen kuin me aikuiset annamme mallin tehdä niin. Jo kolmevuotiailla lapsilla on nykyisin ulkonäköpaineita. Tiedän tapauksia, joissa tämänikäinen lapsi on kieltäytynyt laittamasta tiettyä vaatetta päälleen päiväkotiin, koska häntä kiusattaisiin sen vuoksi. Tästä eteenpäin paineet vain kasvavat, kuten jokainen tiedämme. Tuemmeko me omalla esimerkillämme lapsia hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin he ovat? Se ei nimittäin riitä, että tekopyhästi joskus mainitsemme lapsille, että on tärkeää hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on, jos samaan aikaan tekomme puhuvat toista. Jos arvostelemme heidän kuullen itseämme tai muita. Jos painotamme heille tietynlaisten vaatteiden tai ulkonäön arvoa. Jos yritämme epätoivoisesti kiillottaa omaa ulkoista kuortamme. Jos ruoskimme itseämme eteenpäin tullaksemme joksikin, mitä emme ole. Lapset kyllä imevät totuuden esiin kaikesta mitä teemme ja todella ajattelemme. Ainoa tapa opettaa on oma esimerkki. Ja se tarkoittaa sitä, että meillä on töitä oman itsemme kanssa.

Mitä sinä ajattelet, kun katsot peiliin? 

On toki hyväksi syödä terveellisesti ja liikkua. Mutta jos teemme sen siitä lähtökohdasta, että emme muuten kelpaa sellaisena kuin olemme, en usko että se tekee lopultakaan hyvää. Jos puolestaan liikutamme kehoamme ja tarjoamme sille hyvää ravintoa rakkaudentekona itsellemme, ovat tuloksetkin erilaiset ja kokonaisvaltaiset. Huomaatko tässä eron?

En usko, että arvostelemalla niitä, jotka arvostelevat pääsemme eteenpäin. En myöskään usko, että asettamalla kieltoja tai heristämällä sormea tapahtuu mitään parempaa. Sen sijaan uskon, että jos me jokainen itse todella opettelemme rakastamaan itseämme juuri sellaisena kuin olemme, emme enää ole niin julmia itsellemme. Ja kun aidosti näemme oman upeutemme, hyväksymme myös toiset juuri sellaisina kuin he ovat. Huomioimme kauneuden jokaisessa uniikissa vastaantulijassa. Maailman kliseisimmältä kuulostava lause sisältääkin suurimman viisauden! Ja silloin myös lasten on hyvä olla seurassamme ja tuemme heitä kasvamaan omaksi suurenmoiseksi itsekseen.

Tässä haasteeni koko jengille: mitä jos oikeesti opeteltais jo rakastamaan itseämme? Pistä haaste jakoon, jos olet samaa mieltä!

Hurlumhei ja viisi vinkkiä sen kesytykseen

Hurlumhei on sana, joka kuvaa elämääni viime viikoilta. Kiitämistä ponnari pitkänä, multitäskäystä ja priorisointia. Kahden pienen lapsen äiti, yrittäjä, opiskelija ja koiranomistaja, jonka mies on laukannut jatkuvasti pitkillä työreissuilla. Ihan napakka kombo, vai mitä? Havahduin huomaamaan, että kehoni lähettelee sellaisia signaaleja kuin: hiljennä vähän, nuku ja viri viri tööt tööt. Vaikka kehossani on havaittavissa väsymisen merkkejä, henkeni voi silti loistavasti. Se on inspiroitunut, kiitollinen ja innoissaan. Sehän ei itse asiassa malttaisi lopettaa tekemistä ollenkaan! Olin ihmeissäni.

Ostoskärryralli. Pois alta risut ja männynkävyt!

Jäin pohtimaan, minkälaiset asiat kuormittavat. Tulin siihen lopputulemaan, että sellaiset, jotka tekee suorittavalla asenteella. "Tää on saatava hoidettua ennen perjantaita." tai "Eihän tästä hommasta kukaan tykkää, mutta jonkunhan tää on tehtävä." tai ”Prkl. ”Jos laitat silmät kiinni ja kuvittelet hetken tämän kaltaista tekemistä, mitä tunnet? Minun kurkkuani ainakin kuristaa. Työ tuntuu raskaalta jo ennen kuin sitä on aloittanut! Usein myöskään tällaisen työn lopputulos ei mairittele.

Olen huomannut, että kun toimii inspiraatiosta, kaikenlaiset työt käyvät paljon vähemmällä energialla ja aikaan saa enemmän sekä parempaa. Nyt ehkä ajattelet, että eihän se ole mitenkään realistista olla aina inspiroitunut. On tai ei, inspiraatiotakin voi houkutella ja etsiä! Esimerkiksi jos tiedät, että kävelylenkki kirvoittaa ideoita, lähde hakemaan inspiraatio lenkkipolulta mieluummin kuin pusket otsa kurtussa. Olosuhteista voi myös luoda inspiroivammat vaikkapa musiikilla tai vaihtamalla maisemaa. Onnistuisiko kävelypalaveri? Voiko homman hoitaa esimerkiksi puutarhassa, rannalla tai lempikahvilassasi?  Mieti, mikä sinua inspiroi ja pyörähtele sitten inspiraation sadetanssi juuri sinulle sopivin askelin.

Taustalla soi Deva Premal, kupissa höyryää tee ja taikajuoma lasissa on spirulinaa. Love my work! 

Salaisuus tämän hetkiseen henkiseen tilaani on siis todennäköisesti se, että olen toiminut hyvin pitkälti inspiraatiosta. Kehotuntemusten kuunteleminen tällaisessa tilassa voi olla kuitenkin haastavaa. Ehtiikö tai haluaako sitä huomata, kun väsymyksen aallot kulkevat ylitse, päässä jomottaa tai ihottuma alkaa syyhyttää? Itse pysähdyin eilen tiedostamaan, että nyt tarvitsen lämpimän kylvyn sekä hiljaisen vapaa-illan, joka on täynnä pyhää tekemättömyyttä.

Mutta sitten syyllisyys, tuo vanha ystäväni astui esiin. Se muistutteli itsestään ylitursuavana pyykkikorina, spanielin silmin eteisessä hihna suussa tapittavana koirana, talvivaatteina, jotka eivät vieläkään ole kulkeutuneet kellariin tai pihana, jonka istutuksiin lukeutuu tällä hetkellä kaksi lakastunutta narsissia ja yksi keskisormea näyttävä puutarhatonttu. Mutta ei syyllisyys, näistä seikoista huolimatta minä en antanut sinulle siimaa! Ja voi miten hyvää tuo kylpy tekikään!

Hiljainen hetki kotimetsässä kesken työpäivän. 

Minä uskon, että luottamus on taikasana. Luotan siihen, että kaikki se minkä kuuluukin tapahtua, tapahtuu. Luotan siihen, että kun teen sen minkä teen, se riittää. Minä riitän ja olen hyvä juuri tällaisena. Ja mihin resurssini eivät riitä, sen ei sitten kuulu juuri nyt tapahtua. Sen aika voi olla vähän myöhemmin. Lopetan vertailun. Joku ympärilläni ehkä ehtii tehdä kaiken ja vähän päällekin, mutta jos minä en, se on ihan ok. Elämäntilanteet ovat erilaisia, meillä jokaisella on omat polkumme ja prioriteettimme ja me jokainen olemme yksilöitä. Halleluja!

En käytä mielelläni sanaa kiire (lue lisää kiireestä). Siihen liittyy ainakin itselläni vahvoja negaatioita ja pulssi nousee jo ensimmäisestä tavusta. Hurlumhei kuulostaa paljon paremmalta. Siihen liittyy käsitys vauhdista, menosta ja meiningistä, mutta mukana on myös jotain iloista ja elämänmakuista. Tulee mielikuva hurjasta vuoristoradasta, hulmuavista hiuksista, hattarasta ja siitä miten siitä kaikesta höykytyksestä kuitenkin nauttii. On muuten tosi mielenkiintoista nähdä miten ajatukseni ajan- ja stressinhallinnasta muuttuvat, kunhan pääsemme syksyllä life coach-koulussa sukeltamaan niiden saloihin!

Hurlumhei on tunnetila, johon voit itse vaikuttaa. Jos haluat tietää miten, tässä sulle hyväksi koetut vinkkini:

1. Inspiroidu. Jos et tunne inspiraatiota, odota vähän aikaa. Jos se edelleen piileskelee, etsi se.

2. Ole läsnä. Kun hurlumhei meinaa ottaa yliotteen, palauta itsesi tähän hetkeen. Mitä olet juuri nyt tekemässä? Keskity siihen koko olemuksellasi. Älä päästä mieltäsi laukkaamaan asioiden edelle murehtimaan tulevista. Ainoa hetki joka sinulla todella on, on juuri tämä käsillä oleva hetki. 

3. Ota myönteinen näkökulma. Voitko löytää syitä olla kiitollinen hurlumheistäsi? Saatko esimerkiksi tehdä merkityksellistä työtä tai aiheuttaako rakas jälkikasvusi haipakkaa? Keskitä huomiosi asian positiiviseen puoleen, jolloin "negatiivinen" jää vähemmälle. 

4. Luota ja luovu. Luota, että aikaa on takuuvarmasti kaikkeen siihen, mikä on oikeasti tärkeää. Mikä on sellaista, josta voit luopua? Drop it. Do it now.  

5. Lataudu. Tiedosta, että olet menettänyt energiaa ja järjestä itsellesi latautumisaikaa. Älä odota, että joku muu tekee sen puolestasi.

"Life is a roller coaster. You can either scream every time you hit a bump, or you can throw your hands up in the air and enjoy the ride."