Mikä on ensimmäinen ajatuksesi, kun näet sanat: luova ihminen?
Tunnetko ilonpirskahduksen? Vai kavahdatko ja vetäydyt pari askelta taaksepäin?
Ensimmäisissä kesäloman jälkeisissä koulutuspäivissä Valmentamossa sukelsimme luovuuteen ja mielikuvitukseen. Se on teema, joka tuntui jakavan vahvasti fiiliksiä. Joku saattoi tuntea olevansa täysin omalla maaperällään ja joku toinen jäykistyi lähes kauhusta nähdessään väripurkit, pensselit ja suuret, valkoiset paperiarkit.
Taiteen ja luovuuden hyödyntäminen valmennuksessa on Crealifen Marie D. Tiger Mikkosen erikoisalaa. Hän ilahdutti meitä miellyttävällä läsnäolollaan ja käytännönläheisellä opastuksellaan luovien metodien käyttämiseen valmennuksissa.
Moneen kertaan päivien aikana nousi esiin ajatus: paineeton luominen. Pohdimme, että syyt siihen, miksi taiteen tekeminen pelästyttää monia ovat nimenomaan suorituspaineet ja kontrollinhalu. Haluamme aina onnistua, saada hyvän kuviksen numeron, suorittaa. Haluamme usein myös käyttäytyä tietyllä, ennalta määritellyllä tavalla. Luodessa kontrollista on kuitenkin päästettävä irti ja se on meille joskus tosi haastavaa. Mitä jos näytänkin jotenkin typerältä, epäonnistun tai teen jotain väärää?
Tehtävänanto kuului: maalaa ytimesi. |
Pohdin tätä kontrollinhalua kotimatkalla junassa. Kuulokkeista tuli hyvä biisi ja olin jotenkin erityisen leikkisässä ja luovassa tilassa. Taisin vähän hymyilä ja hiljalleen heilahdella biisin tahtiin. Melko pian huomasin saavani parilta kauempana istuvalta henkilöltä ns. silmää (näin ainakin tulkitsin). Huomasin, että kaikki muut ihmiset ympärilläni käyttäytyivät “korrektisti”, kuten suomalaisissa julkisissa liikennevälineissä kuuluukin. Tiedäthän: pidetään tuima katse tiukasti omassa älypuhelimessa ja ollaan niin kuin ei tajuttais mitään, vaikka pingviinit vetäisivät kansantanhua vieressä. Jäin miettimään, että taidamme kokea kaiken tästä poikkeavan toiminnan jollakin lailla epäilyttäväksi, lukuunottamatta tietenkään kansallismaisemaan kuuluvia humalaisia örveltäjiä, joille kukaan ei jaksa edes pyöräytellä silmiään. Tämä ei ehkä ole se kaikkein hedelmällisin maaperä spontaaniudelle, mielikuvituksekselle, luovalle liikkeelle, itsensä ilmaisemiselle, leiskuvielle väreille ja luomisen ilolle, mutta eipäs silti lannistuta. We can still do it, right?
Äärimmäisen olennaista on siis suhtautua sallivasti niin itseen kuin toisiin myös kaikessa sellaisessa, mikä liittyy luovaan itseilmaisuun. Marie kertoi, että taiteen avulla tuomme esiin tietoa tiedostamattomalta tasolta ja siksi se on myös oiva valmennus- ja terapiatyökalu. Mielikuvituksen maailmaa ei tarvitsekaan mielen tasolla ymmärtää. Kuinka helpottavaa! Sitä tarvitsee vain tutkailla, kokea ja hämmästellä. Eikös tämä ole ihan tehtävissä?
Luovuus ei ole irrallinen osa meitä, vaan se liittyy kaikkeen. Se ei siis ole vain pensselin heiluttelua, vaan myös esimerkiksi elämänvalintoja. Päätöksiä tehdessäsi teet luovaa ajattelua, eivät ne pelkän järjen tasolla taida syntyä. Marie kiteytti asian hyvin kauniisti: luovuus on kuin rakkaussuhde kahden todella erilaisen näkökulman, mielikuvituksen ja järjen välillä. Hän myös painotti, että luovuus ei ole sama asia kuin taiteellisuus tai lahjakkuus.
Mistä tunnistaa luovan tyypin?
- Hän on usein rohkea ja uskaltaa luopua kontrollista.
- Hän ei latista luovia ajatuksia tai toimintaa heti alkuunsa itsekritiikillä tai anna liikaa painoarvoa toisten mielipiteille.
- Hän ymmärtää, ettei luovuus ole synonyymi lahjakkuudelle tai taiteellisuudelle.
- Hän on pystynyt kääntämään mahdolliset aiemmat huonot kokemukset voimavaraaksi (esim. kokemukset lapsuudesta: sinä se et osaa piirtää / virkata / askarrella / laulaa tmv.)
- Hän ei pelkää omaa mielikuvitustaan, vaan uskaltaa päästää sen valloilleen ja sukeltaa sen maailmaan.
- Hänellä ei ole rajoittavia uskomuksia (esim. luovat jutut ovat ihan hölynpölyä, minulla ei ole mielikuvitusta, minä en ole yhtään luova jne.)
Pieni luovuusharjoitus: Käy läpi yllä oleva lista ja mieti, miten väittämät suhtautuvat sinuun itseesi. Oletko jotain enemmän kuin jotain muuta? Tuntuuko joku kohta erityisen hyvältä tai haastavalta? Mikäli haluat lisää luovuutta elämääsi, voit myös miettiä, miten voisit konkreettisesti lisätä luovia elementtejä elämääsi? Olisiko se esimerkiksi näin syskyn tullen jokin inspirova kurssi, mielikuvitusrikkaan ihmisen seura tai uusi harrastus? Päästä luovuutesi valloilleen :)
Olen innostunut kirjoittamisesta ja ilmoittauduin kirjoittamishaasteeseen, joka liittyy intuitiiviseen kirjoittamiseen. Uskoisin sen tuovan myös lisää luovuutta elämääni:)
VastaaPoistaListasta olen eniten taistellut itsekritiikkini kanssa ja välillä edelleenkin... Viimeksi yhtä mekkoa ommellessani mieleni toitotti, että ei sitä näin voi tehdä - mutta on se avartavaa huomata, että kyllä voi:)