Opeteltaisko jo rakastamaan itseämme?

Krista Siegfrids postasi sunnuntaina Instagramissa peppukuvan protestiksi ihmisille, jotka arvostelevat toisten ulkonäköä. "Jokin on mielestäni vialla", totesi Krista, enkä voisi olla hänen kanssaan enempää samaa mieltä. Katsoin hiljattain myös videon, jossa naisilta kysyttiin millä yhdellä sanalla kuvailisit kehoasi. Tässä naisten mielipiteitä kehostaan: oksettava, iljettävä, lihava, epätäydellinen, viallinen. Mikä sinun sanasi on? 

Suomalaiset haluaisivat olla keskimäärin viisi kiloa laihempia. Meillä on tylsät, suorat ja ohuet maantienväriset hiukset ja olemme persjalkaisia. Treenaamme verenmaku suussa tai suremme masentuneina sohvalla, koska emme jaksa treenata. Säännöstelemme natseina syömistämme tai sitten surkuttelemme sitä, ettemme tee niin, vaikka pitäisi. Media suoltaa malleja siitä, minkälaisia meidän pitäisi olla ja muut ihmiset vahvistavat tätä viestiä omalla käytöksellään. Lopulta uskomme oman epätäydellisyytemme. Yritämme niin kovasti olla jotain sellaista, mitä emme ole ja se käy voimille. Katsomme itseämme peiliin ja näemme epäkohtia. Paha olo kasvaa sisällämme ja sitten suuntaamme sen ulospäin: arvostelemme ja haukumme muita.

Tässä jotain, mitä olen oppinut Valmentamon lifecoaching-koulutukessa.  Kuva liittyy aiheeseen, koska itsensä rakastaminen on mielestäni oman sisäisyytensä kuuntelemista. Ohjaudutko sinä ulkoapäin ja annat median tai muiden ihmisten  määritellä kuka ja miten sinun pitäisi olla? Vai ohjaudutko sisältäpäin ja määrität oman arvosi itse? 

Sellainen ihminen, joka rakastaa aidosti itseään ja hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin on, ei hauku toisia. Entä jos itsekkyyskin on vain sitä, ettei rakasta itseään tarpeeksi? Jos rakkaus omaan itseen ei ole tasapainossa, päädymme pienentämään tai suurentamaan itseämme muille. Jos emme saa hyväksyvää rakkautta itseltämme, yritämme ottaa sen muilta tai päädymme laittamaan vahingon kiertämään. Olen monta kertaa saanut todistaa, että jos ihminen aidosti rakastaa itseään sellaisena kuin on, hän on tavattoman kaunis ja vetovoimainen, vastasi hänen kehonsa "yleisiä kauneusihanteita" tai ei. Hänen lähellään on myös muiden hyvä olla ja helppo tuntea itsensä ihanaksi.

Pieni lapsi näkee oman upeutensa. Hänelle ei tule mieleenkään pitää itseään rumana tai epätäydellisenä, ei ennen kuin me aikuiset annamme mallin tehdä niin. Jo kolmevuotiailla lapsilla on nykyisin ulkonäköpaineita. Tiedän tapauksia, joissa tämänikäinen lapsi on kieltäytynyt laittamasta tiettyä vaatetta päälleen päiväkotiin, koska häntä kiusattaisiin sen vuoksi. Tästä eteenpäin paineet vain kasvavat, kuten jokainen tiedämme. Tuemmeko me omalla esimerkillämme lapsia hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin he ovat? Se ei nimittäin riitä, että tekopyhästi joskus mainitsemme lapsille, että on tärkeää hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on, jos samaan aikaan tekomme puhuvat toista. Jos arvostelemme heidän kuullen itseämme tai muita. Jos painotamme heille tietynlaisten vaatteiden tai ulkonäön arvoa. Jos yritämme epätoivoisesti kiillottaa omaa ulkoista kuortamme. Jos ruoskimme itseämme eteenpäin tullaksemme joksikin, mitä emme ole. Lapset kyllä imevät totuuden esiin kaikesta mitä teemme ja todella ajattelemme. Ainoa tapa opettaa on oma esimerkki. Ja se tarkoittaa sitä, että meillä on töitä oman itsemme kanssa.

Mitä sinä ajattelet, kun katsot peiliin? 

On toki hyväksi syödä terveellisesti ja liikkua. Mutta jos teemme sen siitä lähtökohdasta, että emme muuten kelpaa sellaisena kuin olemme, en usko että se tekee lopultakaan hyvää. Jos puolestaan liikutamme kehoamme ja tarjoamme sille hyvää ravintoa rakkaudentekona itsellemme, ovat tuloksetkin erilaiset ja kokonaisvaltaiset. Huomaatko tässä eron?

En usko, että arvostelemalla niitä, jotka arvostelevat pääsemme eteenpäin. En myöskään usko, että asettamalla kieltoja tai heristämällä sormea tapahtuu mitään parempaa. Sen sijaan uskon, että jos me jokainen itse todella opettelemme rakastamaan itseämme juuri sellaisena kuin olemme, emme enää ole niin julmia itsellemme. Ja kun aidosti näemme oman upeutemme, hyväksymme myös toiset juuri sellaisina kuin he ovat. Huomioimme kauneuden jokaisessa uniikissa vastaantulijassa. Maailman kliseisimmältä kuulostava lause sisältääkin suurimman viisauden! Ja silloin myös lasten on hyvä olla seurassamme ja tuemme heitä kasvamaan omaksi suurenmoiseksi itsekseen.

Tässä haasteeni koko jengille: mitä jos oikeesti opeteltais jo rakastamaan itseämme? Pistä haaste jakoon, jos olet samaa mieltä!