Päditön päivä

Juttelin muutama päivä sitten erään äidin kanssa, joka oli varannut perheellen viikoksi reissun hornantuuttiin. Tämä nelihenkinen perhe kuuluu käsittääkseni kategoriaan urbaanit kerrostalokuukkelit, mutta he päättivät lähteä viettämään erilaisen loman alkeelliseen mökkiin villin luonnon keskelle. Pädit, puhelimet ja muut vilkkuvat sekä vinkuvat vehkeet jäävät kotiin, ja tilalle otetaan iso kasa lautapelejä, sellaisiakin sykähdyttäviä klassikkoja kuin fortuna. Kuuntelin luomoutuneena: heillä on siis tarkoitus todella viettää aikaa yhdessä - ulkoilla, istuskella takkatulen ääressä, jutella ja pelailla. Ajatus kuulosti aivan ihanalta! Ja kauhistuttavaa kyllä - liian kaukaiselta. 

Meillä, kuten varmaan aika monessa muussakin perheessä, pidempien automatkojen pelastus on iPad. Tunnustan, että vekotin on ollut ihan kätevä harhautin myös silloin, kun tulee tärkeä puhelu ja lapset ryntäilevät ihan mölyapinoina ympäriinsä. Ja onhan niissä joitakin ihan kehittäviä pelejäkin.

Mutta asialla on kuitenkin myös toinen puoli. Laitteet ovat melkoisen addiktoivia ja olen monta kertaa huomannut pädiä takaisin pyytäessäni keskustelevani jalkaa polkevan ja hiuksiaan repivän raivopään kanssa. Tähän dilemmaan meillä on auttanut ajastin-sovellus, johon määritetään etukäteen aika, jonka saa pädiä käyttää. Kun aika päättyy, ruutu menee lukkoon ja aukeaa vain vanhemman määrittämällä pinkoodilla. Tuntuu, että monet lapset viihtyisivät vekottimen kanssa määrättömän kauan. Aikuisen määrittämät rajat ovat siis todella tärkeät. 

  

(Kuva: quoteswave.com)

Toinen minua mietityttävä asia on laitteiden säteily. Säteilyarvot eivät ole leipälajini, mutta olen ymmärtänyt, että ollessaan kytkettynä verkkoon laitteet säteileilevät jatkuvasti, vaikka nettiä ei käytettäisikään. Suurinta säteily on auton tai junan tyyppisissä paikoissa, jossa laitteet hakevat uutta kenttää koko ajan peltikehikon ja liikkumisen vuoksi. Tästä voidaan siirtyä seuraavaan mielikuvaan: kuinka moni lapsi tänä päivänä viettää aikaa tabletti sylissään päivittäin? Ja miten monen lapsen pitkät automatkat taittuvat kenttää hakeva pädi sylissä?   

Säteilyturvakeskus laati vuonna 2009 kannanoton, jonka mukaan lasten matkapuhelimen käyttöä on hyvä rajoittaa. Silloin neuvottiin, että kännykkään puhuttaessa ei suositella pidettävän puhelinta kiinni lapsen päässä. Uusia suomalaisia ohjeistuksia ei ainakaan minun silmiini ole osunut, vaikka olemme eläneet tablettibuumissa. Jossain muualla maailmassa, esimerkiksi Ranskassa, lasten kännyköiden ja pädien käytöstä on varoiteltu enemmänkin. 

Monet sanovat, että säteily on näissä laitteissa pientä, mutta melko paljon löytyy myös vahvasti eriäviä mielipiteitä. Itselläni ei asiantuntemus riitä tässä asiassa kovin pitkälle, mutta olen katsonut parhaimmaksi laittaa lasten käyttämän pädin lentokone-tilaan. Käsitykseni mukaan laite ei säteile ollessaan airplane-modessa (korjatkoon joku, jos olen väärässä). Pädissä toimivat kaikki pelit, kilkuttimet ja piirto-ohjelmat, jotka eivät verkkoyhteyttä tarvitse, koska nettiyhteys ei luonnollisesti ole auki. Se on ainakin meidän lasten ikäisille teletapeille sopinut hyvin. Tämän vinkin halusin jakaa muillekin, sillä kyseessä on kuitenkin simppeli varotoimenpide laitteen asetuksista, josta ei ainakaan ole mitään haittaa. 

Kolmas aiheeseen liittyvä teema on läsnäolo. Miten hanurista onkaan, kun yrität keskustella sellaisen tyypin kanssa, joka selaa jatkuvasti puhelintaan ja vastailee hajamielisesti takaisin. Olen myös huomannut, että ihan pienet vauvatkin osaavat jo protestoida, kun äiti istahtaa koneen ääreen. He vaistoavat, että nyt se mamma katoaa taas jonnekin. Ihan vähän aikaa sitten seurasin eräässä idyllisessä ravintolassa illallisseuruetta, jonka kaikki jäsenet keskittyivät rämpyttämään puhelimiaan. Näytti siltä, että he olivat viettämässä iltaa kolmessa polvessa, mutta kohtasivatko he sitten todella toisensa sinä iltana, sitä en tiedä. Ymmärrän, että verkko kaikkine viettelyksineen tuo meille paljon mahdollisuuksia, mutta onko siellä oltava koko ajan, myös silloin kun elämässämme tapahtuu kauniita kohtaamisia ihan livenä? Ja olisiko hyvä osata vetää jonkinlaiset rajat myös itselle? Koska kuitenkin kauneinta mitä voimme rakkaillemme tehdä on olla todella läsnä heille.

(Kuva: alameleadership.com)

Viime yönä näin unta, joka eteni Facebookin freimien sisällä. Pystyin tykkäämään unen tapahtumista ja klikkailemaan itseni näkymästä toiseen. Jep. Erähenkinen perheloma kaukana kaikesta ja ilman mitään vempaimia lisättiin juuri toivelistalle. Veikkaan, että kotimatka ainakin taittuisi punaposkisia, tasapainoisia ja läsnäolevia perheenjäseniä ihaillen. Ja eihän sitä oikeasti edes tarvitse lähteä minnekään, masiinathan saa välillä napsautettua kiinni ihan kotimökissäkin. Haluankin kokeilla, mitä tapahtuu, kun perheen viikko-ohjelmaan lanseerataan päditön ja phoniton päivä. Lähdetkö mukaan haasteeseen? :)