Sukujuureni ovat suurelta osin hämäläiset. Olen siis pienestä pitäen oppinut kursailemaan. Tarkoitan tällä sitä, että kun joku tarjoaa sinulle korvaukseksi avustasi viisikymppistä, sinä huomaat heilauttavasi kättäsi ja huudahtavasi, että älä nyt höpsi. Tai sitä, että olet yökylässä iltapesulla ja tajuat, että olet unohtanut pesuaineet ja pyyhkeen kotiin. Et halua olla vaivaksi, joten peset meikit pois käsisaippualla ja kuivaat naamasi vessapaperiin. Tai sitä, kun joku kehuu takkiasi kauniiksi ja huomaat katselevasi kengänkärkiisi ja mutisevasi jotain vanhasta lumpusta. Jos et vieläkään ymmärtänyt, lue Sinikka Nopolan kirja Ei tehrä tästä ny numeroo, niin ymmärät.
Luojan kiitos mieheni on savolainen. Suhteemme alussa heidän tapansa olivat pöyristyttäviä. Kun sukujuhlissa kutsuttiin ruokapöytään, vieraat singahtivat apajille ensimmäisestä emännän käskystä. Minä istuin kuin purkka sohvaan jämähtäneenä ja pyörittelin silmiäni. Ajatuskuvioni meni suunnilleen näin: "Melko röyhkeää ja epäkohteliasta. Kyllä kotopuolessa pöytään käsketään ainakin kolme kertaa, ennen kuin mennään".
Vuosien saatossa olen alkanut miettiä, että mikäs järki siinä on? Ruoka jäähtyy, emäntä joutuu moneen kertaan kuuluttelemaan, ja ehkä jo alkaa siinä sivussa epäilemään, ettei sapuska kelpaa ollenkaan.
 |
| (sxc.hu) |
Jonkun aikaa sitten sain hyvän opetuksen kursailun maailmasta. Olin maksamassa liian isolla setelillä eräästä palvelusta eikä saajalla ollut antaa vaihtorahaa. Ehdotin mielestäni kohteilaasti, että ehkä hänen pitäisi pitää loput. Näin sanoessani olin kuitenkin melko varma, että vastapuoli lukee "peliä", koska tarvittava vaihtoraha oli verrattain iso. Odotin siis jotain sen tyylistä, että nainen kiittää kauniista eleestäni, kieltäytyy ja kirjoittaa laskun. Mutta mitä kävikään: naisen silmiin syttyi ilo ja hän kauniisti kiitellen nappasi rahan kädestäni. Ha! Got you! Ihan turha itkeä, hän vain tarttui kiitollisena tarjoukseeni.
Silloin heräilin miettimään syitä omaan outoon pokkurointiini sekä sitä suljenko itse pois mahdollisuuksia, ennen kuin ne ovat ehtineet eteistä pidemmälle? Ja mitä uskomuksia ja ajatusmalleja tähän kummalliseen käytökseeni liittyy? Tajusin, että kursailu on merkinnyt minulle vähän samaa kuin kohteliaisuus. Löysin sieltä kuitenkin myös ei tartte auttaa -mentaliteettia sekä selviän kyllä ihan itekin -asennetta. Lisäksi siihen liittyy aimo annos itsensä pienentämistä, halua olla mahdollisimman pieneksi vaivaksi. Kohtelias haluan jatkossakin olla, mutta en halua läiskäistä ovea suoraan iloisen yllätyksen naaman edestä kiinni. Kohtelias voi olla myös itselleen!
Hämäläiset ovat ihania, niin kuin myös savolaiset. Oma kursailukäsitykseni on todennäköisesti hyvin värittynyt tulkinta, eikä tarkoita sitä, että muut kokevat asian samalla tavalla. Sen avulla kuitenkin löysin itsestäni taas yhden hassun mielen mallin, jota pääsin haastamaan. Mielenkiintoista olisikin kuulla, miten kokemuksia teillä muilla aiheesta on!
Hiljattain minulle tarjottiin ilmaista hierontaa. Kuulin sanovani: ihanaa kiitos, tulen mielelläni. Pari päivää sitten eräs ihminen tarjosi jo maksamaani rahaa takaisin. Tajusin, että olen todella oppinut jotain, sillä vastaanotin rahankin ilman temppuilua ja sanoin kiitos! Joten bring it on Universe :D
Ja vielä muikkari: tykkää oitis Sydäntä seuraten -blogista Facebookissa ja pääset seuraamaan blogia ja muita postauksia kätevämmin!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti