Olen huomannut, että joskus positiivisuus myös ärsyttää. Kun sitä miettii, se on aika hämmentävä ilmiö: miten jokin niin positiivinen voi olla ärsyttävää?
Jos ihminen on päättänyt iloita elämästä, nähdä myrskypilvilläkin kultareunukset, se ei tarkoita sitä, että hänen elämänsä aina olisi yhtä onnellista ja sävyisää sinfoniaa. Yhtäläisyysmerkkiä ei siis voi vetää helpon elämän ja onnellisen elämän välille. Toki se mihin keskität huomiosi ja energiasi, lisääntyy. Jos siis keskität huomiosi valoisiin asioihin, ne lisääntyvät elämässäsi. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö silloinkin joskus auto jättäisi tien poskeen, pannari palaisi ja kaveri kampittaisi. Tämä on elämää, polariteettien tanssia! Optimisuus (joka käsitteenä sisältää mielestäni enemmän kuin positiivisuus) on minulle ennemminkin sitä, että on päättänyt nähdä "vastoinkäymisten" taakse, löytää sieltä opin sekä ilon ja antautua elämän virtaan.
Otan turpiini. Nousenko salamana ylös ja varmistan ensimmäisenä, ettei kukaan nähnyt, jatkan matkaani kasvoille jäätynyt dollarihymy leveänä? Asioiden ja tunteiden lakaisemisessa maton alle ei ole mitään positiivista. Miten komeasti tällaisessa tilanteessa kaikuvatkaan ne pari tyystin painokelvotonta sanaa. Miten voimaannuttavaa on kohdata vaikeudet rinta rottingilla, silmästä silmään ja jakaa ne myös ystäville. Peittelemättä, pienentelemättä tai suurentelematta, häpeilemättä. Samalla tulee nostaneeksi ne valoon.
Emme ole haasteidemme kanssa ikinä yksin ja sen totuuden saa selville vain ja ainoastaan silloin, kun uskaltaa jakaa kokemuksiaan muille. Jos et uskalla jakaa pimeyttäsi, olet tuomittu elämään illuusiossa, jossa kannat taakkasi yksin. Niin kuin yksi valtavan viisas ystäväni minulle lausui: totuudessa on syvin resonointipinta.
Emme ole haasteidemme kanssa ikinä yksin ja sen totuuden saa selville vain ja ainoastaan silloin, kun uskaltaa jakaa kokemuksiaan muille. Jos et uskalla jakaa pimeyttäsi, olet tuomittu elämään illuusiossa, jossa kannat taakkasi yksin. Niin kuin yksi valtavan viisas ystäväni minulle lausui: totuudessa on syvin resonointipinta.
Optimistisuus ei siis ole päälle liimattua säihkettä ja kimalletta, vaan rohkeutta ja haavoittuvuutta sekä uskoa ja luottamusta siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Se on luja päätös nähdä asioiden taakse. Päätös olla yhtymättä valitusten kuoroon ja taipumatta maahan.
Miksi positiivisuus siis voi ärsyttää? Jos se ei ole aitoa, vaan "elämässäni kaikki on täydellistä"-näytelmää, jolloin ristiriidan haistaa jokainen, vaikka kaikki eivät sitä osaisikaan nimetä. Toisekseen, me kaikki olemme peilejä toisillemme. Sellaiset asiat, jotka ärsyttävät toisessa, peilaavat jotain meistä itsestämme. Mitä minusta kertoo, jos ärsyynnyn toisen ihmisen valoisasta ajattelutavasta?
Toisten hyvä ei ole minulta pois, eikä minun hyväni ole muilta pois. Valoisaa asennettakin riittää ihan kaikille. Ota omasi!
PS. Valmentamon LCF Life Coach- opinnot alkavat olla osaltani jo loppusuoralla! Viime kerralla pureuduttiin työhyvinvoinnin valmentamiseen ja siihen, miten paljon coachingilla voidaan saada positiivisia muutoksia aikaan organisaatioissa. Tästä on pian tulossa postaus, joten pysyhän kuulolla kuomaseni!
Jotkut ihmiset ajattelevat että toisten ihmisten positiivisuus ja optimistisuus on pelkkää teatteria, koska eiväthän nuo piirteet kuulu suomalaiseen perusluonteeseen. Ikävä kyllä näin se vain on. Toiset taas eivät pysty olemaan optimistisia vaikka haluaisivatkin ja tämän vuoksi optimistisuus ärsyttää heitä. Toiset taas voivat kokea huonommuutta optimististen ihmisten rinnalla, koska kokevat että heidänkin pitäisi olla optimisteja, mutta hei eivät vain osaa tai pysty.
VastaaPoistaMeitä on niin moneen junaan, että on aina välillä vaikea sanoa miksi jokin asia ärsyttää toista. Pääasia on kuitenkin se että tietää itse millainen haluaa olla ja toteuttaa sitä.
Mulla on paljon positiivisia ihmisiä ympärilläni ja yleensä saan heistä energiaa ja voimaa. Joskus käy kuitenkin niin, että toisen ihmisen positiivisuus tuntuu tungettelevalta tai ehkä jopa alentuvalta. Esimerkiksi tilanteessa kun olen surullinen tai ottaa pahasti päähän. En silloin kaipaa "Kaikki onnistuu kun annat asioiden mennä omalla painollaan." -aforismeja vaan käytännön tekoja tai apua.
VastaaPoistaEli ehkäpä siis joskus positiivisuus ärsyttää, kun se on semmoista sananhelinää, eikä kosketa aidosti sitä tunnetta, joka on vallalla itsessä juuri sillä hetkellä. Silloin kun ollaan positiivisia vain ollakseen positiivisia, että kaikki voi sanoa, että "No se on tosi positiivinen tyyppi". Kun ei oikeasti kuunnella sitä vieressä olevaa ihmistä ja tajuta, että ehkä nyt ei ole se oikea hetki hehkuttaa, miten silläkin kaikki menisi hyvin jos se vaan osaisi olla niin kuin minä.