Olen keskeneräinen

Siinä se nyt on. Totuus. 

Ajatukseni tai tunteeni ovat tänään tällaisia, huomenna ne voivat olla toisenlaisia. Tyypillinen nainen, joku varmaan siellä naurahtaa nyt, mutta tarkoitan jotain syvempää kuin hormonihepareita. Tässä hetkessä voin toimia viisaasti ja olla uljaasti linjassa sydämeni kanssa, ja sitten toisessa hetkessä lentää harhakuvineni komeasti rähmälleni. Räntäsade todistaa, että kevätkin on kesken. 

Usein omien ajatusten sanominen julkisesti voi olla pelottavaa, koska siihen liittyy ajatus leimautumisesta. Jos olet lausunut olevasi jotain mieltä, saat leiman otsaasi ja olet sitä aina. Sitä ajatusta olen pyöritellyt myös bloggarina: jos kirjoitan ajattelevani näin, saanko vaihtaa mielipidettä?  

Joskus ajatusten ja tunteiden myöntäminen myös itselle voi olla pelottavaa. On täysin mahdollista leimata itse omat ajatuksensa ja tunteensa heti kättelyssä hölynpölyksi, pelottaviksi tai noloiksi. Silloin ei ikinä pääse kohtaamaan niitä teemoja, jotka olisivat tarjonneet mahdollisuuksia vapauttaviin oivalluksiin.  

Elämä on kasvua ja muutosta. Kasvuun liittyy olennaisena osana se, että kurssia korjataan koko ajan. Välillä otetaan rivakka askel eteenpäin, sitten voidaankin peruuttaa pari askelta, astua jopa vallan pöheikköön. Wayne Dyer sanoi jossain kirjassaan, että henkinen tie on usein yksi askelta eteen ja kaksi taakse. Kasvun myötä voi ottaa aina uusia osia itsestään tarkastelun alle, päästää irti kaikesta sellaisesta, joka ei enää tunnu hyvältä, ja ottaa tilalle sellaista mikä voimaannuttaa ja tuo iloa. Usein taika tapahtuu vähän epämukavuusalueella. 

Siedämmekö keskeneräisyyttä myös muussa elämässä? Sellaista aikaa, kun olemme vasta puolivälissä matkalla tavoitteeseen, kohti uutta työpaikkaa, asuntoa tai ihmissuhdetta. Tai siihen arkiseen keskeneräisyyteen, että kaikki ei ehkä aina olekaan tiptop, vaan keskeneräisyys heijastuu nurkassa odottavista kirppiskasseista, puoliväliin tehdyssä villasukassa ja pöytään unohtuneissa aamupala-astioissa.  

Olisi hienoa, jos sallisimme niin itsellemme kuin toisillemme kasvun ja muutoksen, emme pelästyisi sitä. Hyväksyisimme sen, että kaveri vaihtaa mielipidettään, tunteekin ihan toisella lailla, vaikka emme sitä itse juuri sillä hetkellä ymmärtäisikään, ehkä jopa antaisimme tukemme. Kaikki ne ovat arvokkaita mahdollisuuksia koko lähipiirille peilata sitä, mitä olemme. Omia keskeneräisyyksiämme. 

Yksilön kasvaminen jonkun tiiviin yhteisön kuten perheen, kaveripiirin tai työyhteisön sisällä voi olla myös tuskallista, jos pidämme tiukasti kiinni siitä, mitä joku on joskus ollut. Muistoja on ihana vaalia sydämessä, mutta ei niihin kannata takertua. If you love someone, set her free. Joskus se voi vaatia sitä, että yksilön on rimpuiltava irti joistakin sidoksista, otettava etäisyyttä, jotta hän pääsee kasvamaan, hakemaan oman muotonsa. 

Olen keskeneräinen ja kiitollinen siitä, että tiedostan sen juuri nyt. Tuntuu, että tie aitoon itsevarmuuteen onkin siellä, että uskaltaa olla rehellisesti kesken ja ihanasti repsallaan.