sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pienistä puteleista suurta hyvinvointia


Tiedätkö sen fiiliksen, kun yhtäkkiä aivan uusi maailma aukeaa uuden tuttavuuden tai oivalluksen myötä? Elämääni purjehti noin puoli vuotta sitten eräs uusi asia. Olin kyllä tiennyt sen olemassaolosta, mutta minulla ei ollut laisinkaan käsitystä siitä, millanen täräytys oli tulossa. Kyseessä on *rumpujen pärinää* eteeriset öljyt!

On oikeastaan aika hassuakin intoilla näin, kyseessähän ovat vain pikkuiset pullot, joissa on aromaattisista kasveista höyrytislaamalla valmistettuja nesteitä. Sukellukseni öljyjen maailmaan on kuitenkn mennyt niin, että mitä syvemmälle olen päässyt, sen enemmän hämmennyksissä ja innoissani olen ollut siitä, miten laajasti ja kokonaisvaltaisesti nämä pikkupullot voivat vaikuttaa elämäämme. Olen ymmärtänyt, että tämä on aika tyypillinen tarina öljyjen parissa.





Tässä vaiheessa ilakointiani kaipaat varmasti ihan käytännön esimerkkejä. Tiedän aiheesta vasta pikkiriikkisen, mutta päätin kuitenkin jo tässä vaiheessa jakaa fiilksiäni ja huomioitani sinulle, jotta saat kuulla tällaisesta mahdollisuudesta (jollet ole jo kuullutkin).

Kauneudenhoito: Olen super herkkä reagoimaan kosmetiikalle ja olen pystynyt käyttämään ainoastaan tiettyjä luomukosmetiikkatuotteita (kaikki muu aiheuttanut ihottumaa tmv.) Nyt olen testaillut öljyjä kauneudenhoidossa ja olen innoissani. Erityisen rakastunut olen tällä hetkellä frankincence-öljyyn, jota laitan muutaman tipan iltaisin manteliöljyn sekaan ja levitän kasvoille sekä kaulalle. Sen lisäksi, että tuoksu on koukuttava ja kohottava, öljy tekee ihmeitä iholle. Se tasoittaa ihon väriä, pintaa ja luo hehkua. Itse käytän eri öljyjä myös parfyyminä ja saan samalla nauttia niiden hyvinvointia buustaavista vaikutuksista.

Kemikaaliton koti: Öljyt toimivat tehokkaasti myös huushollauksessa. Olen aivan hullaantunut Thieves-household cleaneriin (sekoitus eri aromaattisia öljyjä, täysin kasviperäinen), jolla siivoan etenkin keittiössä. Lapsilla kun on tapana nuoleskella pöydät, on aika ihana tietää, että pinta on pyyhitty täysin luonnollisella tuotteella, jolla on jopa immuunipuolustusta buustaavia ominaisuuksia! Uuninkin voi puhdistaa sitruunaöljyllä. Ei tarvitsekaan saada hedaria uuninpesumyrkyistä, kuormittaa luontoa ja nauttia seuraavassa pullasatsissa myrkkyjäännökset. Suosittelen testailemaan! Vielä on itselläni kokeilematta monta juttua, kuten esimerkiksi astian- ja pyykinpesuaineen korvaaminen öljytuotteilla. Mielenkiintoisia kokeita siis edessä!

- Henkinen ja fyysinen hyvinvointi: Kuten aika moni tietää, tietyillä öljyillä on hyvin rauhoittavia ominaisuuksia. Itselleni tuli täysin yllätyksenä, että on niillä on myös monenlaisia muita ominaisuuksia, esimerkiksi piristävät ja keskittymistä buustaavast vaikutukset. Young Livingin (paikka josta tilaan öljyni) sivuilla kerrotaan, että ”Hajuaisti on ainut viidestä aistista, jolla on suora yhteys limbiseen järjestelmään, tunteiden ohjauskeskukseen. Ahdistus, masennus, pelko, viha ja ilo ovat kaikki lähtöisin tältä alueelta.” Olen suorittanut empiiriisiä kokeita, miten vaikkapa laventelin tai peace and calming-öljyn tuoksu saa talon hiljentymään. Fyysisen hyvinvoinnin tukena öljyt toimivat yhtä hyvin. Niistä on apua monenlaisissa haasteissa, kuten vaikkapa syylissä, kuukautiskivuissa, päänsäryssä, astmassa, flunssassa jne.





Olen funtsinut, että tämähän on ikiaikaista viisautta ja luonnon voiman hyödyntämistä. Young Livingin sivuilla kerrotaan seuraavaa:

Öljyjä käytettiin jo 4500eKr parantamiseen, terveyden ylläpitämiseen, henkiseen hyvinvointiin, sekä hengellisissä toimituksissa. 1800-luvulla teollisuuden myötä lääketiede alkoi kehittyä, ja laboratorioissa alettiin valmistaa lääkkeitä. Niiden molekyylirakenteen kehittämisessä käytettiin mallina eteeristen öljyjen molekyylejä. Lääkkeiden suosio nousi niiden helpon ja varman saatavuuden takia. Silloin ei myöskään tiedetty lääkkeiden haittavaikutuksista.
Eteeristen öljyjen kysynnän väheneminen johti siihen, että teollisuus alkoi kehittää eteerisiä öljyjä kosmeettiseen tarkoitukseen. Se oli edullisempaa, koska käyttötarkoituksen muututtua valmistuksen luonnonmukaisuudella tai terapeuttisilla ominaisuuksilla ei ollut enää niin suurta merkitystä.
Useat tutkimustulokset 1800 -luvulta saakka ovat osoittaneet eteeristen öljyjen tehokkuuden, sekä kyvyn parantaa, ja ylläpitää ihmisen terveyttä. Tästä syystä eteeriset öljyt ilmestyivät takaisin lääketieteeseen. Esimerkiksi Amerikassa useat sairaalat ovat ottaneet Young Livingin öljyt yhdeksi hoitomuodokseen.”

Olen jo pitkään kokenut tarvetta tehdä mahdollisimman luonnonmukaisia valintoja elämässäni. Nyt tuntuu, että näiden pienten puteleiden myötä olen saanut kvanttiloikan eteenpäin. Koen, että ymmärryksemme kasvaessa meidän on mahdollista saada ikään kuin voimaamme takaisin itsellemme. Pystymme itse tukemaan omaa hyvinvointiamme enemmän luonnollisesti ja elämäämme tulee lisää aitoja, laadukkaita juttuja ja hyviä viboja. Tähän vaikuttavat toki monet muutkin asiat, mutta eteerisillä öljyillä on ainakin minulle tässä oma roolinsa.





Mitä tehdä, jos öljyjen maailma kiinnostaa? Tilaan itse öljyni Young Livingiltä. Muitakin mahdollisuuksia varmastikin on ja niitä löytää hyvin googlailemalla, mutta niistä en valitettavasti osaa neuvoa. Itse olen nyt tykästynyt YL-öljyihin, filosofiaan ja toimintamalliin. Öljyt ovat todella laadukkaita ja yhteisestä FB-ryhmästä, saa myös paljon ilmaista koulutusta ja tietoa öljyjen vaikutuksista ja käyttötarkoituksista. Paras tapa aloittaa öljyihin tutustuminen on tilata aloituspakkaus, jonka mukana saa runsaan paketin perusöljyjä sekä diffuuserin (vehje, jolla voi tohottaa öljyjä ilmaan). Pakkauksen hinta on postikuluineen ja veroineen 198,60 euroa (lisätietoa aloituspakkauksesta: http://www.oljymme.fi/aloituspakkaus/) Sen voi tilata osoitteesta: https://www.youngliving.com/vo/#/login  ja klikkaamalla Register Now ja seuraamalla ohjeita (kannattaa valita member, jolloin saat pakkauksen edullisemmin, ei sido mihinkään). Homma menee niin, että uuteen tilaukseen tarvitaan aina jonkun suosittelijan ID-numero (täytetään sponsor- ja enroller-kohtiin), jotta uudella tilaajalla olisi joku tukena ja apuna öljyjen käytön aloittamisessa. Voit halutessasi käyttää ID-numeroani: 2930955 tai yhtä hyvin kysyä jonkun toisen öljytilaajan numeroa. Mikäli tarvitset apua tilauksessa tai öljyjen kanssa, autan mielelläni. Jos en tiedä vastausta, saan sen varmasti kaivettua omilta suosittelijoiltani, joilla on huikeasti tietoa ja vuosien kokemus.
.
Testaan parhaillaan öljyjä erityisesti henkisen hyvinvoinnin tukena, sillä olen olen kiinnostunut siitä, miten voisin hyödyntää öljyjä myös kodin ulkopuolella hyvinvointivalmentajanan työssä. Tästä aiheesta on tulossa postaus, kunhan tarpeelliset testaukset on asianmukaisesti ja antaumuksellisesti suoritettu :)

Lisätietoa öljyistä:

Wikipedia
Young Living




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti