Luova vai tosiluova?

Mikä on ensimmäinen ajatuksesi, kun näet sanat: luova ihminen?

Tunnetko ilonpirskahduksen? Vai kavahdatko ja vetäydyt pari askelta taaksepäin?

Ensimmäisissä kesäloman jälkeisissä koulutuspäivissä Valmentamossa sukelsimme luovuuteen ja mielikuvitukseen. Se on teema, joka tuntui jakavan vahvasti fiiliksiä. Joku saattoi tuntea olevansa täysin omalla maaperällään ja joku toinen jäykistyi lähes kauhusta nähdessään väripurkit, pensselit ja suuret, valkoiset paperiarkit.

Taiteen ja luovuuden hyödyntäminen valmennuksessa on Crealifen Marie D. Tiger Mikkosen erikoisalaa. Hän ilahdutti meitä miellyttävällä läsnäolollaan ja käytännönläheisellä opastuksellaan luovien metodien käyttämiseen valmennuksissa.

Moneen kertaan päivien aikana nousi esiin ajatus: paineeton luominen. Pohdimme, että syyt siihen, miksi taiteen tekeminen pelästyttää monia ovat nimenomaan suorituspaineet ja kontrollinhalu. Haluamme aina onnistua, saada hyvän kuviksen numeron, suorittaa. Haluamme usein myös käyttäytyä tietyllä, ennalta määritellyllä tavalla. Luodessa kontrollista on kuitenkin päästettävä irti ja se on meille joskus tosi haastavaa. Mitä jos näytänkin jotenkin typerältä, epäonnistun tai teen jotain väärää?

Tehtävänanto kuului: maalaa ytimesi.

Pohdin tätä kontrollinhalua kotimatkalla junassa. Kuulokkeista tuli hyvä biisi ja olin jotenkin erityisen leikkisässä ja luovassa tilassa. Taisin vähän hymyilä ja hiljalleen heilahdella biisin tahtiin. Melko pian huomasin saavani parilta kauempana istuvalta henkilöltä ns. silmää (näin ainakin tulkitsin). Huomasin, että kaikki muut ihmiset ympärilläni käyttäytyivät “korrektisti”, kuten suomalaisissa julkisissa liikennevälineissä kuuluukin. Tiedäthän: pidetään tuima katse tiukasti omassa älypuhelimessa ja ollaan niin kuin ei tajuttais mitään, vaikka pingviinit vetäisivät kansantanhua vieressä. Jäin miettimään, että taidamme kokea kaiken tästä poikkeavan toiminnan jollakin lailla epäilyttäväksi, lukuunottamatta tietenkään kansallismaisemaan kuuluvia humalaisia örveltäjiä, joille kukaan ei jaksa edes pyöräytellä silmiään. Tämä ei ehkä ole se kaikkein hedelmällisin maaperä spontaaniudelle, mielikuvituksekselle, luovalle liikkeelle, itsensä ilmaisemiselle, leiskuvielle väreille ja luomisen ilolle, mutta eipäs silti lannistuta. We can still do it, right?

Äärimmäisen olennaista on siis suhtautua sallivasti niin itseen kuin toisiin myös kaikessa sellaisessa, mikä liittyy luovaan itseilmaisuun. Marie kertoi, että taiteen avulla tuomme esiin tietoa tiedostamattomalta tasolta ja siksi se on myös oiva valmennus- ja terapiatyökalu. Mielikuvituksen maailmaa ei tarvitsekaan mielen tasolla ymmärtää. Kuinka helpottavaa! Sitä tarvitsee vain tutkailla, kokea ja hämmästellä. Eikös tämä ole ihan tehtävissä?

Luovuus ei ole irrallinen osa meitä, vaan se liittyy kaikkeen. Se ei siis ole vain pensselin heiluttelua, vaan myös esimerkiksi elämänvalintoja. Päätöksiä tehdessäsi teet luovaa ajattelua, eivät ne pelkän järjen tasolla taida syntyä. Marie kiteytti asian hyvin kauniisti: luovuus on kuin rakkaussuhde kahden todella erilaisen näkökulman, mielikuvituksen ja järjen välillä. Hän myös painotti, että luovuus ei ole sama asia kuin taiteellisuus tai lahjakkuus.

Mistä tunnistaa luovan tyypin?
- Hän on usein rohkea ja uskaltaa luopua kontrollista.
- Hän ei latista luovia ajatuksia tai toimintaa heti alkuunsa itsekritiikillä tai anna liikaa painoarvoa toisten mielipiteille.
- Hän ymmärtää, ettei luovuus ole synonyymi lahjakkuudelle tai taiteellisuudelle.
- Hän on pystynyt kääntämään mahdolliset aiemmat huonot kokemukset voimavaraaksi (esim. kokemukset lapsuudesta: sinä se et osaa piirtää / virkata / askarrella / laulaa tmv.)
- Hän ei pelkää omaa mielikuvitustaan, vaan uskaltaa päästää sen valloilleen ja sukeltaa sen maailmaan.
- Hänellä ei ole rajoittavia uskomuksia (esim. luovat jutut ovat ihan hölynpölyä, minulla ei ole mielikuvitusta, minä en ole yhtään luova jne.)

Pieni luovuusharjoitus: Käy läpi yllä oleva lista ja mieti, miten väittämät suhtautuvat sinuun itseesi. Oletko jotain enemmän kuin jotain muuta? Tuntuuko joku kohta erityisen hyvältä tai haastavalta? Mikäli haluat lisää luovuutta elämääsi, voit myös miettiä, miten voisit konkreettisesti lisätä luovia elementtejä elämääsi? Olisiko se esimerkiksi näin syskyn tullen jokin inspirova kurssi, mielikuvitusrikkaan ihmisen seura tai uusi harrastus? Päästä luovuutesi valloilleen :)

Oodi vapaudelle – kuinka säilyttää loman keveys?

Arki on alkanut. Istun koneen ääressä, ilmastointilaite tohottaa nurkassa ja teekuppi höyryää kotoisasti. Ulkona on ihana, taianomainen tropiikki. On jännä fiilis. Voiko arki tuntua tältä? Aurinkoiselta ja trooppiselta, kuplivalta ja rajattomalta? Miljoona kutkuttavaa työasiaa pörrää päässäni, mutta kesä ja sen vapaus ja rentous jatkuvat minussa samaan aikaan. En todellakaan aio päästää tästä tunteesta irti. Haluan vielä marraskuussakin elää tässä samassa flowssa, vapaus ja ilo rinnassa lainehtien.

Kulunut kevät tuntuu ajatuksissa kaukaiselta ja vieraalta. Aika oli hektistä, sumuistakin. Monet hienot opit läsnäolosta olivat ajoittain kankkulan kaivossa ja siellä missä pippuri kasvaa. Oli kuin olisin surffannut lainelaudalla yhtä jättimäistä, minua monin verroin voimakkaampaa aaltoa, juuri ja juuri sen harjalla pysyen. Tuntui myös, että jokin oli kokonaisvaltaisesti jumissa. Jäi liian vähän aikaa ihmissuhteille, yhteiselle ja omallekin joutilaisuudelle. Sain jälleen yhden, napakan oppitunnin siitä, millaisia valintoja teen ajankäytöstäni ja miten suhtaudun omaan resurssivajeeseen .

Sitten tuli kesän rauha. Pitkät, laiskat päivät mökin laiturilla. Tyystin kadonnut ajantaju. Kokonaiset päivät yöpaidassa. Sudenkorentojen hypnoottinen tanssi auringossa. Sukellukset kirkkaana kimmeltävän järven syliin. Levollisuus olla ja jutella, kohdata, elää ja ihailla. Hyvin nopeasti energia vapautui virtaamaan. Luovuus, inspiraatio ja voima astuivat taas rinnalleni. Kun on vain tämä hetki, tuntuu kuin kaikki olisi mahdollista. Ja niinhän onkin, meille jokaiselle!

Miksi välimatka loman ja arjen näyttäytyy meille niin suurena? Mistä kuilu syntyy? Uskon, että ero on siinä, teetkö työtäsi suorittamalla vai flowssa. Ymmärrän, että on olemassa aikatauluja, pomoja ja asiakkaita, kalenterissa punaisena vilkkuvia deadlineja, niitä on minullakin. Vaikka tekisitkin unelmien työtäsi, on sitäkin mahdollista tehdä suoritusenergialla. Silloin taika katoaa. Mutta on olemassa myös muita vaihtoehtoja, kompromisseja, auttavaisia käsiä, priorisointia. Ja mikä tärkeintä, on olemassa oma valinta pysytellä vapauden ja flown tunteessa, vaikka paineet ulkopuolelta vähän kiristäisivätkin. Tuon tunteen voi valita joka päivä uudelleen. Asiaa auttaa myös se, että valitsee kiitollisuuden tunteet ja ajatukset kaikesta siitä työstä, jota saa tehdä ja ihmisistä, joita saa palvella. Kun keskityn siihen, enkä suorittamiseen, jää kiristys ja puristus heti vähemmälle.

Toivon, että kesäsi on ollut sitä mitä toivoitkin ja enemmän. Minulle kesä on ollut kuin unelma, ihmeiden, joutilaisuuden, rakkauden ja ystävyyden kesä. Olen saanut viettää uskomattomia hetkiä perheeni ja ystävieni kanssa. Monia kauniita ja syviä asioita on tapahtunut, joista tunnen suurta kiitollisuutta. 

Vaikka paljon olen vain ollut, olen jonkun verran myös lukenut. Kesälukemisena on kassissa kulkenut muun muassa valmennuskouluni Valmentamon perustajan, Anne Karilahden kirjoittama Vapaaksi - luo itse oma elämäsi. Valmennusopiskelijalle tämä on tietenkin hyvin mielenkiintoinen opus, mutta uskon, että siitä on varmasti hyötyä myös sellaisille, jotka haluavat itse valmentaa itseään ja kulkea tietoisemmin kohti itselle sopivampaa elämää. Kirja sisältää roppakaupalla erilaisia harjoituksia, joita voit itsesi kanssa tehdä. Kannattaa tutustua!

Olen tämän loman jälkeen vakuuttuneempi kuin koskaan siitä asiasta, että maailma vastaa niin kuin sinne huudat. Se saattaa joskus vähän kestää, mutta se tapahtuu. Siihen luottaminen on joskus vaikeaa, mutta se kannattaa. Olemme vähän kuin radiolähettimiä. Jos keskitymme lähettämään valoa ja rakkautta maailmaan, valo ja rakkaus vastaavat meille. Olen myös varmempi kuin koskaan siitä tosiasiasta, että kun olen läsnä itselleni ja muille juuri nyt, olen vapaa olemaan onnellinen. Jos mietit elämäsi kaikkein onnellisimpia hetkiä, saatat löytää sieltä yhden yhteisen nimittäjän. Olit silloin läsnä, sataprosenttisesti kiinni elämän sykkeessä.

Joten, vaikka lomasi nyt loppuisikin, ethän päästä irti siitä energiasta ja tunteesta, jonka olet loman aikana saavuttanut. Vaali sitä, vahvista sitä. Ota se mukaasi joka aamu, palauta se mieleesi joka ilta, hengitä sitä. Vaikka se joksikin aikaa sinulta karkaisikin (elämä on), etsi se aina uudelleen. On helppoa olla läsnä hetkessä lomalla, mutta kun (toivottavasti) nyt olemme saaneet kiinni läsnäolon tilasta, voimme tehdä päätöksen pitää siitä kiinni jatkossakin. Sillä eihän saavutetuista eduista kannata luopua :)

PS. Kirjoitin aikaisemmin hyvää palautetta saaneen blogauksen kiirestä ja lasten näkökulmasta - ehkä haluat lukaista vielä sen? 

Intuition ääniä ja life coaching -tarjous

Julkaisin Sydäntä seuraten -blogin ensimmäisen postauksen tämän vuoden tammikuussa. Muistan miltä se tuntui: täysin järjettömältä ja hirvittävän pelottavalta, mutta kuitenkin samaan aikaan täysin oikealta ja jotenkin tärkeältä. Olin aina ajatellut, että en todellakaan ole ihminen, joka omalla nimellä julkaisisi henkilökohtaisia ajatuksiaan. Sellainen kauhistutti. Ajattelin myös, että tuskin minun ajatukseni nyt kovin kiinnostavia olisivat. Pohdin lisäksi sitä, että ajatukseni muuttuvat koko ajan, miten uskaltaisin julkaista keskeneräisiä ajatuksia? Joutuisin ehkä tunnustamaan olevani hakoteillä tai väärässä. Olen ammattini puolesta tottunut huolellisesti suunnittelemaan viestintää ennen toteutusta. Ensimmäistä postausta julkaistessani minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä blogini tulisi sisältämään. Tein jotain kreisiä, skitsoa ja hyppäsin täysin tuntemattomaan (lue: itseeni). 

Samaan aikaan kuitenkin käsitin, miten paljon itse olin saanut niiltä ihmisiltä, jotka ovat jakaneet rohkeasti ajatuksiaan, tunteitaan, pelkojaan. Olin saanut valtavia oivalluksia ja suurta inspiraatiota erilaisista blogeista, kirjoista ja haastatteluista, joissa rohkeat ihmiset olivat avanneet itseään. Olin saanut peilata itseäni heistä. Tuntui, että ei tämä elämä nyt niin helppo laji ole, että siitä pitäisi ihan yksin selvitä. Eniten huomiotani vei kuitenkin tunne sisälläni, joka oli niin voimakas, että en yksinkertaisesti voinut olla toimimatta sen mukaisesti. 

Ei ihme Steve, että menestyit! www.quotes-lover.com

Kirjoitukseni syntyvät usein  voimalla. En yleensä suunnittele mitään etukäteen, vaan kuuntelen tunnetta ja inspiraatiota. Kun se tulee, yleensä täysin odottamatta, minun on vain istuttava koneen ääreen ja annettava tekstin tulla. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta näin se vaan käy. Yritän olla liikoja miettimättä ja pyrin pitämään mahdolliset omat epäilykset ja pelot pois (vaikka aika usein ne siellä jossain taustalla kummittelevat). Jos koko aihe vaihtuu kesken kirjoituksen, annan niin käydä. Tärkeintä on varmaankin luottaa siihen, että lopputulos on juuri oikea. Kun teksti on valmis, usein hyvinkin lyhyen ajan kuluttua, luen sitä ihmeissäni ja kiitollisena. Usein mieleni kuitenkin haraa vastaan, kun olen julkaisemassa tekstiä, mutta tunne sisälläni on niin voimakas, että minun on aivan pakko julkaista tekstini epävarmuudesta huolimatta. 

Näin kummalliselta ja omastakin mielestäni skitsofreniselta kuulostaa blogini tarina. Minulle blogiin kirjoittaminen on kuitenkin merkinnyt rohkeutta olla enemmän minä. Se on merkinnyt pelkojen kohtaamista, niiden hälvenemistä ja puhdistumista. Se on tarkoittanut ajatusten järjestämistä, selkeyttä. Se on opettanut kuuntelemaan vahvemmin mielen pelkojen sijasta omaa sisäisyyttä. Tämä ei tarkoita sitä, että aivojen käyttämisen ja ajattelemisen voisi lopettaa, itse asiassa päinvastoin. Minulle se tarkoittaa sitä, että käyttää aivojaan eräällä tavalla intuitionsa ohjauksessa. 

Oi Albert, sä oot niin viisas! www.quotes-lover.com

Melko pian blogin perustamisen jälkeen aloitin LCF Life Coach -opinnot Valmentamossa ja ryhdyin bloggaamaan myös opinnoistani. Hassua on, että päädyin koulutukseenkin aika lailla suunnittelematta. En ollut ajatellut tämän tyyppisiä opintoja, mutta mahdollisuus vain "tipahti" eteeni ja tiesin, että tämä on minun juttuni. Koulutus on kohta puolessa välissä ja se on ylittänyt odotukseni. Olen saanut valtavasti työkaluja valmentamiseen ja hyvinvointiin ja tiedostan, että tämä on yksi puuttuva palanen, jonka olen uraani ja elämääni varten tarvinnut. Voit varmasti uskoa, että olen tästä kaikesta hyvin kiitollinen ja onnellinen. Haluan jakaa tämän tarinani kanssasi, koska toivon, että se rohkaisee sinuakin kuuntelemaan sydäntäsi ja antaa uskallusta toimia sen mukaisesti.  

Tätä blogia on kohta luettu 10 000 kertaa. Olen siitä aivan ihmeissäni ja valtavan kiitollinen. Päätin silloin aluksi, että jos yksikin ihminen saa jotain hyvää elämäänsä kirjoituksistani, se riittää minulle. Lämmin kiitokseni teille jokaiselle blogin seuraajalle! Olen saanut huikeita ja ihania palautteita, kiitos niistä jokaisesta! Kiitos kannustavista sanoistanne ja tykkäyksistä - ne ovat merkinneet niin paljon ja antaneet motivaatiota jatkaa. Arvostan kovasti palautettanne jatkossakin ja toivon, että rohkeasti laitatte jakoon myös omia ajatuksianne jos siltä vain tuntuu. Ihana olisi kuulla myös esimerkiksi teidän toiveita tulevista aiheista.

Taulu koulun ikkunalaudalla.

Opintoihin liittyvät ensimmäiset harjoitusvalmennukset ovat nyt lähes pulkassa ja haluankin tässä yhteydessä kiittää jokaista ihanaa ja urheaa harjoitusvalmennettavaani, että uskalsitte antautua keltanokan käsiin. Uskalsitte myös upeasti avata itsenne ja lähteä työstämään elämästänne enemmän oman näköistä, täydempää ja onnellisempaa. Jokaisesta valmennuskerrasta ja jokaisesta valmennettavasta opin ja sain valtavasti. Te olette olleet minun opettajiani. Kiitos niin paljon <3

Käytännön valmennuskokemusta on siis alkanut hiljalleen karttua. Tämä on kuitenkin ollut vasta alkusoitto. Minä ja kurssikaverini aloitamme elokuun alussa suuren harjoitusvalmennusurakan, jossa jokainen valmentaa kymmentä henkilöä neljä kertaa ja lisäksi teemme ryhmävalmennuksia. Tarjolla on nyt henkilökohtaisia valmennuspaikkoja lempeään opiskelijahintaan 60 euroa kerta (sis alv). Jos haluat kokeilla life coachingia, nyt on hetkesi testata sitä edulliseen hintaan! Paikkoja on luonnollisesti rajoitetusti, joten varaathan omasi pian! Kurssikavereinani on myös aivan huikeita valmentajia, joilla on erilaisia vahvuuksia kuin minulla. Hyvin mielelläni välitän valmennettavia myös heille. Kysele lisää!

Sopisiko sinulle life coaching? Laitan tähän loppuun vielä pari palautetta, jotka olen saanut ensimmäisistä harjoitusvalmennuksista: Ehkä niistä saat vähän käsitystä, mitä valmennuksissa tapahtuu. 

”Valmennus on auttanut näkemään asiat uusin tavoin ja saanut huomaamaan asioita joita en ollut aiemmin edes tiedostanut. Myös jotkin ongelmat, jotka ovat junnanneet pitkään paikoillaan ja tuntuneet mahdottomilta ratkaista ovat saaneet uutta perspektiiviä ja eväitä niiden muuttamiseen. Valmennusten jälkeen olo on aina toiveikas, täynnä uskoa ja positiivista energiaa, jota susta säteilee. Olet myös saanut musta hitusen esille sitä luovuutta, minkä olen kokenut olevan aivan lukossa. Olen ollut yllättynyt, miten olen saanut sisältäni ulos ajatuksia, mitä en olisi uskonut oivaltavani. Hienoa on ollut myös se, että jos tuntuu, etten keksi jotain, niin osaat lisäkysymyksillä ja tuella avittaa vastaukset esiin.”

Nainen 30

"Kolmannessa valmennuksessa kaiken energiani vei neljän päivän päästä oleva lääkärin tapaaminen. Siinä selviäisi näkyykö magneettikuvassa kasvainta vai ei? Minua jännitti aivan valtavasti! Tunsin vatsassa kauhean möntin ja kurkkuani kuristi. Teimme henkistä jaksamista kuvaavan harjoituksen, missä vajosin melkein tajuttomuuteen. Käsittelimme pelottavaa hetkeä, joka minua odotti neljän päivän päästä. Laitoin sen istumaan valkeaan tuoliin ja sain sen harjoituksen kautta poistumaan kehostani. Toisessa harjoituksessa mietimme millainen olen 10 pisteen henkisessä tilassa. Koimme Anun kanssa saman näyn eli valkoiset siivet! Ensin näin siivet ja seuraavaksi liisin valkoisen kotkan lailla vuorten yllä! Aivan huikea kokemus! Voimanimekseni tuli Valkoinen kotka! Olin erittäin energisenä ja hyvällä mielellä lähtiessäni valmennuksesta. Kaikki pelkoni lääkäriä ja jaksamistani kohtaan olivat hävinneet ja olin varma, että syöpää ei enää näkyisi kuvissa. Matkustin bussissa valmennuksen jälkeen suorastaan euforisessa tilassa ja bussin radiossa soi Celine Dionin biisi: I´m on the edge of glory. Juuri sellainen oli minun olotilani. Viimeisessä valmennuksessa olin saanut tulokset ja näkyni mukaisesti kasvainta ei enää löytynyt! Niin kuin aina elämässä, mielen lujuudella pääsee mihin haluaa. Koko maailma on korvien välissä!"

Nainen 36 

Ihanaa keskikesän juhlaa, nautitaan jokaisesta hetkestä!

Opeteltaisko jo rakastamaan itseämme?

Krista Siegfrids postasi sunnuntaina Instagramissa peppukuvan protestiksi ihmisille, jotka arvostelevat toisten ulkonäköä. "Jokin on mielestäni vialla", totesi Krista, enkä voisi olla hänen kanssaan enempää samaa mieltä. Katsoin hiljattain myös videon, jossa naisilta kysyttiin millä yhdellä sanalla kuvailisit kehoasi. Tässä naisten mielipiteitä kehostaan: oksettava, iljettävä, lihava, epätäydellinen, viallinen. Mikä sinun sanasi on? 

Suomalaiset haluaisivat olla keskimäärin viisi kiloa laihempia. Meillä on tylsät, suorat ja ohuet maantienväriset hiukset ja olemme persjalkaisia. Treenaamme verenmaku suussa tai suremme masentuneina sohvalla, koska emme jaksa treenata. Säännöstelemme natseina syömistämme tai sitten surkuttelemme sitä, ettemme tee niin, vaikka pitäisi. Media suoltaa malleja siitä, minkälaisia meidän pitäisi olla ja muut ihmiset vahvistavat tätä viestiä omalla käytöksellään. Lopulta uskomme oman epätäydellisyytemme. Yritämme niin kovasti olla jotain sellaista, mitä emme ole ja se käy voimille. Katsomme itseämme peiliin ja näemme epäkohtia. Paha olo kasvaa sisällämme ja sitten suuntaamme sen ulospäin: arvostelemme ja haukumme muita.

Tässä jotain, mitä olen oppinut Valmentamon lifecoaching-koulutukessa.  Kuva liittyy aiheeseen, koska itsensä rakastaminen on mielestäni oman sisäisyytensä kuuntelemista. Ohjaudutko sinä ulkoapäin ja annat median tai muiden ihmisten  määritellä kuka ja miten sinun pitäisi olla? Vai ohjaudutko sisältäpäin ja määrität oman arvosi itse? 

Sellainen ihminen, joka rakastaa aidosti itseään ja hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin on, ei hauku toisia. Entä jos itsekkyyskin on vain sitä, ettei rakasta itseään tarpeeksi? Jos rakkaus omaan itseen ei ole tasapainossa, päädymme pienentämään tai suurentamaan itseämme muille. Jos emme saa hyväksyvää rakkautta itseltämme, yritämme ottaa sen muilta tai päädymme laittamaan vahingon kiertämään. Olen monta kertaa saanut todistaa, että jos ihminen aidosti rakastaa itseään sellaisena kuin on, hän on tavattoman kaunis ja vetovoimainen, vastasi hänen kehonsa "yleisiä kauneusihanteita" tai ei. Hänen lähellään on myös muiden hyvä olla ja helppo tuntea itsensä ihanaksi.

Pieni lapsi näkee oman upeutensa. Hänelle ei tule mieleenkään pitää itseään rumana tai epätäydellisenä, ei ennen kuin me aikuiset annamme mallin tehdä niin. Jo kolmevuotiailla lapsilla on nykyisin ulkonäköpaineita. Tiedän tapauksia, joissa tämänikäinen lapsi on kieltäytynyt laittamasta tiettyä vaatetta päälleen päiväkotiin, koska häntä kiusattaisiin sen vuoksi. Tästä eteenpäin paineet vain kasvavat, kuten jokainen tiedämme. Tuemmeko me omalla esimerkillämme lapsia hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin he ovat? Se ei nimittäin riitä, että tekopyhästi joskus mainitsemme lapsille, että on tärkeää hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on, jos samaan aikaan tekomme puhuvat toista. Jos arvostelemme heidän kuullen itseämme tai muita. Jos painotamme heille tietynlaisten vaatteiden tai ulkonäön arvoa. Jos yritämme epätoivoisesti kiillottaa omaa ulkoista kuortamme. Jos ruoskimme itseämme eteenpäin tullaksemme joksikin, mitä emme ole. Lapset kyllä imevät totuuden esiin kaikesta mitä teemme ja todella ajattelemme. Ainoa tapa opettaa on oma esimerkki. Ja se tarkoittaa sitä, että meillä on töitä oman itsemme kanssa.

Mitä sinä ajattelet, kun katsot peiliin? 

On toki hyväksi syödä terveellisesti ja liikkua. Mutta jos teemme sen siitä lähtökohdasta, että emme muuten kelpaa sellaisena kuin olemme, en usko että se tekee lopultakaan hyvää. Jos puolestaan liikutamme kehoamme ja tarjoamme sille hyvää ravintoa rakkaudentekona itsellemme, ovat tuloksetkin erilaiset ja kokonaisvaltaiset. Huomaatko tässä eron?

En usko, että arvostelemalla niitä, jotka arvostelevat pääsemme eteenpäin. En myöskään usko, että asettamalla kieltoja tai heristämällä sormea tapahtuu mitään parempaa. Sen sijaan uskon, että jos me jokainen itse todella opettelemme rakastamaan itseämme juuri sellaisena kuin olemme, emme enää ole niin julmia itsellemme. Ja kun aidosti näemme oman upeutemme, hyväksymme myös toiset juuri sellaisina kuin he ovat. Huomioimme kauneuden jokaisessa uniikissa vastaantulijassa. Maailman kliseisimmältä kuulostava lause sisältääkin suurimman viisauden! Ja silloin myös lasten on hyvä olla seurassamme ja tuemme heitä kasvamaan omaksi suurenmoiseksi itsekseen.

Tässä haasteeni koko jengille: mitä jos oikeesti opeteltais jo rakastamaan itseämme? Pistä haaste jakoon, jos olet samaa mieltä!

Hurlumhei ja viisi vinkkiä sen kesytykseen

Hurlumhei on sana, joka kuvaa elämääni viime viikoilta. Kiitämistä ponnari pitkänä, multitäskäystä ja priorisointia. Kahden pienen lapsen äiti, yrittäjä, opiskelija ja koiranomistaja, jonka mies on laukannut jatkuvasti pitkillä työreissuilla. Ihan napakka kombo, vai mitä? Havahduin huomaamaan, että kehoni lähettelee sellaisia signaaleja kuin: hiljennä vähän, nuku ja viri viri tööt tööt. Vaikka kehossani on havaittavissa väsymisen merkkejä, henkeni voi silti loistavasti. Se on inspiroitunut, kiitollinen ja innoissaan. Sehän ei itse asiassa malttaisi lopettaa tekemistä ollenkaan! Olin ihmeissäni.

Ostoskärryralli. Pois alta risut ja männynkävyt!

Jäin pohtimaan, minkälaiset asiat kuormittavat. Tulin siihen lopputulemaan, että sellaiset, jotka tekee suorittavalla asenteella. "Tää on saatava hoidettua ennen perjantaita." tai "Eihän tästä hommasta kukaan tykkää, mutta jonkunhan tää on tehtävä." tai ”Prkl. ”Jos laitat silmät kiinni ja kuvittelet hetken tämän kaltaista tekemistä, mitä tunnet? Minun kurkkuani ainakin kuristaa. Työ tuntuu raskaalta jo ennen kuin sitä on aloittanut! Usein myöskään tällaisen työn lopputulos ei mairittele.

Olen huomannut, että kun toimii inspiraatiosta, kaikenlaiset työt käyvät paljon vähemmällä energialla ja aikaan saa enemmän sekä parempaa. Nyt ehkä ajattelet, että eihän se ole mitenkään realistista olla aina inspiroitunut. On tai ei, inspiraatiotakin voi houkutella ja etsiä! Esimerkiksi jos tiedät, että kävelylenkki kirvoittaa ideoita, lähde hakemaan inspiraatio lenkkipolulta mieluummin kuin pusket otsa kurtussa. Olosuhteista voi myös luoda inspiroivammat vaikkapa musiikilla tai vaihtamalla maisemaa. Onnistuisiko kävelypalaveri? Voiko homman hoitaa esimerkiksi puutarhassa, rannalla tai lempikahvilassasi?  Mieti, mikä sinua inspiroi ja pyörähtele sitten inspiraation sadetanssi juuri sinulle sopivin askelin.

Taustalla soi Deva Premal, kupissa höyryää tee ja taikajuoma lasissa on spirulinaa. Love my work! 

Salaisuus tämän hetkiseen henkiseen tilaani on siis todennäköisesti se, että olen toiminut hyvin pitkälti inspiraatiosta. Kehotuntemusten kuunteleminen tällaisessa tilassa voi olla kuitenkin haastavaa. Ehtiikö tai haluaako sitä huomata, kun väsymyksen aallot kulkevat ylitse, päässä jomottaa tai ihottuma alkaa syyhyttää? Itse pysähdyin eilen tiedostamaan, että nyt tarvitsen lämpimän kylvyn sekä hiljaisen vapaa-illan, joka on täynnä pyhää tekemättömyyttä.

Mutta sitten syyllisyys, tuo vanha ystäväni astui esiin. Se muistutteli itsestään ylitursuavana pyykkikorina, spanielin silmin eteisessä hihna suussa tapittavana koirana, talvivaatteina, jotka eivät vieläkään ole kulkeutuneet kellariin tai pihana, jonka istutuksiin lukeutuu tällä hetkellä kaksi lakastunutta narsissia ja yksi keskisormea näyttävä puutarhatonttu. Mutta ei syyllisyys, näistä seikoista huolimatta minä en antanut sinulle siimaa! Ja voi miten hyvää tuo kylpy tekikään!

Hiljainen hetki kotimetsässä kesken työpäivän. 

Minä uskon, että luottamus on taikasana. Luotan siihen, että kaikki se minkä kuuluukin tapahtua, tapahtuu. Luotan siihen, että kun teen sen minkä teen, se riittää. Minä riitän ja olen hyvä juuri tällaisena. Ja mihin resurssini eivät riitä, sen ei sitten kuulu juuri nyt tapahtua. Sen aika voi olla vähän myöhemmin. Lopetan vertailun. Joku ympärilläni ehkä ehtii tehdä kaiken ja vähän päällekin, mutta jos minä en, se on ihan ok. Elämäntilanteet ovat erilaisia, meillä jokaisella on omat polkumme ja prioriteettimme ja me jokainen olemme yksilöitä. Halleluja!

En käytä mielelläni sanaa kiire (lue lisää kiireestä). Siihen liittyy ainakin itselläni vahvoja negaatioita ja pulssi nousee jo ensimmäisestä tavusta. Hurlumhei kuulostaa paljon paremmalta. Siihen liittyy käsitys vauhdista, menosta ja meiningistä, mutta mukana on myös jotain iloista ja elämänmakuista. Tulee mielikuva hurjasta vuoristoradasta, hulmuavista hiuksista, hattarasta ja siitä miten siitä kaikesta höykytyksestä kuitenkin nauttii. On muuten tosi mielenkiintoista nähdä miten ajatukseni ajan- ja stressinhallinnasta muuttuvat, kunhan pääsemme syksyllä life coach-koulussa sukeltamaan niiden saloihin!

Hurlumhei on tunnetila, johon voit itse vaikuttaa. Jos haluat tietää miten, tässä sulle hyväksi koetut vinkkini:

1. Inspiroidu. Jos et tunne inspiraatiota, odota vähän aikaa. Jos se edelleen piileskelee, etsi se.

2. Ole läsnä. Kun hurlumhei meinaa ottaa yliotteen, palauta itsesi tähän hetkeen. Mitä olet juuri nyt tekemässä? Keskity siihen koko olemuksellasi. Älä päästä mieltäsi laukkaamaan asioiden edelle murehtimaan tulevista. Ainoa hetki joka sinulla todella on, on juuri tämä käsillä oleva hetki. 

3. Ota myönteinen näkökulma. Voitko löytää syitä olla kiitollinen hurlumheistäsi? Saatko esimerkiksi tehdä merkityksellistä työtä tai aiheuttaako rakas jälkikasvusi haipakkaa? Keskitä huomiosi asian positiiviseen puoleen, jolloin "negatiivinen" jää vähemmälle. 

4. Luota ja luovu. Luota, että aikaa on takuuvarmasti kaikkeen siihen, mikä on oikeasti tärkeää. Mikä on sellaista, josta voit luopua? Drop it. Do it now.  

5. Lataudu. Tiedosta, että olet menettänyt energiaa ja järjestä itsellesi latautumisaikaa. Älä odota, että joku muu tekee sen puolestasi.

"Life is a roller coaster. You can either scream every time you hit a bump, or you can throw your hands up in the air and enjoy the ride."

Äidin tunnustuksia

Reilu viisi vuotta sitten kärvistelin ranskalaisessa synnytyssairaalassa kaksi ja puoli vuorokautta. Palkinnoksi uurastuksesta sain pikkuisen pojan. Olin haljeta rakkaudesta ja kiitollisuudesta, mutta myös huolesta. Onko tämän pienen rääpäleen henki nyt minun ja mieheni vastuulla? Pari vuotta myöhemmin operaatio sujui jo huomattavasti sujuvammin. Tällä kertaa ehdin olla vajaan tunnin synnärillä ja pikkuveli oli maailmassa. Elämäni tähän asti koskettavin hetki oli, kun nämä kaksi ihmisen taimea kohtasivat ensi kertaa.

Äitiys on ollut kuin salakavala pyörremyrsky, joka on pölläyttänyt elämänarvojani ja ajatusmaailmaani. Vannoimme mieheni kanssa esikoista odottaessamme, että pyrimme pitämään elämämme lapsen synnyttyä mahdollisimman samanlaisena kuin aikaisemminkin. Nyt ajattelen, että salli mun nauraa. Todellisuudessa nämä kaksi suurisydämistä ja joka paikkaan ehtivää rasavilliä ovat muuttaneet meitä enemmän kuin mikään muu. Tarkasteluun tuli vanhemmuuden myötä koko elämä: Minkälaista esimerkkiä näytän? Haluanko siirtää käytös- tai ajattelumallini lapselleni? Minkälaista ravintoa näille kannattaisi syöttää? Miten heidän hyvinvointiaan voisi vaalia? Voinko enää ikinä edes pieneksi hetkeksi luopua vastuun kantamisesta? Mistä tässä elämässä on ylipäätään kysymys? Ja osaanko varmasti nauttia tarpeeksi jokaisesta hetkestä? 

Ruttuiset pikkukädet kylvyn jälkeen.

Äitiyden myötä olen saanut sisäistää sen tosiasian, että olen kaikessa esimerkkinä lapsilleni. En todellakaan voi sanoa toista ja tehdä itse toista ja sekös tekee tästä hommasta välillä hemmetin vaikeaa. There's no mercy. Olen useasti tullut siihen tulokseen, että lapsi kasvattaa vanhempaansa enemmän kuin vanhempi lastaan.

Rankinta on ollut silloin, kun väsymys on tuntunut humisevana ja tummana myrskypilvenä päässä. Niinä hetkinä on naurettavan helppo löytää itsensä vajoamasta vähintäänkin samalle tasolle uhmaikäisen kanssa. On tuntunut, että yhteys lapseen on katkennut, eikä universumissa ole mitään keinoa saada häntä ymmärtämään. Uhmaikäinen tietää tismalleen mistä napista painamalla saa äidin otsasuonen pullistumaan. Ja seuraavassa hetkessä hän käpertyykin rauhallisena syliin ja paijaa hellästi poskesta. Äitiys opettaa muistamaan, että haastavakin vaihe päättyy joskus. Mikään koliikki, uhma- tai murkkuikä ei kestä ikuisuutta. 

Lapsista näkee ajan kulumisen. Kohtaatte ystäväperheen kanssa vuoden tauon jälkeen ja päivittelette miten lapset ovat kasvaneet, mutta aikuiset ovat ennallaan. Se muistuttaa kipeälläkin tavalla siitä, että tulossa on aika, jolloin pienokaiset eivät enää haluakaan kuunnella sylissä iltasatua tai kömmi yöllä kainaloon. On valmistauduttava päästämään irti ja rakennettava luottamusta siihen, että kun aika on, heidän siipensä kantavat. Sitä ennen ei kannata missata ainoatakaan tilaisuutta ottaa syliin, leikkiä ritaria ja metsänkeijua tai silitellä unille. Lapset siis opettavat mitä suurimmassa määrin läsnäolevassa hetkessä elämistä ja siitä nauttimista. Minäkin alan saada siitä kiinni. Joka kerta, kun haen lapseni päiväkodista vedän portilla syvään henkeä ja valmistaudun nauttimaan joka solulla siitä hetkestä, kun kohtaan pienet jukuripääni taas pitkän päivän jälkeen. Kun he juoksevat luokseni kasvot loistaen ja huutavat "äitiiiiii". Uskoakseni nämä sinänsä arkiset asiat ovat juuri niitä hetkiä, joita muistellessa silmäkulma kiikkustuolissa kostuu. 

Lapsi sylissäni.

Ja kyllä tämä meno usein naurattaakin. Supermarketissa pikkumiehemme asteli hiljattain vieraan herrasmiehen luo ja kysyi kuuluvalla äänellä ja vakavalla naamalla "onko sinulla pippeli?". Herra ei osannut vastata. Lapset ovat mitä parhaita oppaita elämän ilossa ja ihmeellisyydessä, siinä miten oikeastaan ihan kaikki on suurenmoista taikaa! (lue lisää aiheesta: Elämää ihmemaassa) Ja pienten ihmisten viisaus, se vasta onkin aseista riisuvaa. En edelleenkään tiedä, miten vastaisin lapselleni, joka ihmettelee, miksi tv-uutisten sotilaalla on pyssy. "Eikö äiti olekin niin, että ampuahan saa vain maalitauluun?" Vanhemmuus opettaa valtavasti ihmisyydestä. Kirkkain silmin kysytyt kysymykset paljastavat ihmiskunnan tason. (lue lisää aiheesta: Lapsia aikuisen kehossa) 

Äitiys on myös hyväksymistä. On hyväksyttävä itsensä ajoittain vajavaisenakin vanhempana ja kohdattava omat karikot. Et voi myöskään muuttaa lapsiasi, voit vain hyväksyä ja rakastaa heitä juuri sellaisena kuin he ovat. Tietoisena pysyminen, omien tunteiden hallinta ja pohjaton kärsivällisyys sekä ymmärtäminen (niin lasten kuin itsesikin) ovat tässä yhtälössä kullanarvoisia.
   

Satuhetki.

Iltaisin minulla on tapana hiipiä lastenhuoneeseen kurkistamaan, että nassikat nukkuvat hyvin ja peitellä heidät vielä kerran. Rakastan sitä tyytyväistä tuhinaa, vauhdikkaan päivän jälkeistä syvää rauhaa ja koko kehon täyttävää kiitollisuutta kaikesta yhdessä koetusta ja siitä, että saan olla juuri heidän äitinsä. Välillä jään lastenhuoneen matolle nauttimaan tästä huikeasta rakkauden tunteesta ja hiljaisuudesta. Kutsun tätä lastenhuonemeditaatioksi ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! 

Eikä tarvitse olla äiti, jotta voi rakastaa lapsia. Tämän maailman lapset tarvitsevat kipeästi rakastavia ja huolehtivia ihmisiä, eikä sillä ole mitään tekemistä biologian kanssa. Äiti Amman sanoin: "The essence of motherhood is not restricted to women who have given birth; it is a principle inherent in both women and men. It is an attitude of the mind. It is love — and that love is the very breath of life." 

Jotta kirjoitus ei olisi turhan yksipuolinen, päätän sen jälkikasvuni painavaan mielipiteeseen. Kysyin pojilta minkälainen on hyvä äiti. Sain vastaukseksi, että sellainen, jolla on syyliä naamassa, myrkynvihreät silmät ja limanapa. Jep. Iloista ja nauravaista tulevaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille! Erityisen paljon tsemppiä kaikille sellaisille äideille, joiden lapset ovat sairaita, unihäiriöisiä tai muuten erityisen vaativia sekä äideille, jotka huolehtivat lapsistaan yksin. Muistakaa pitää huolta itsestänne, sillä kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin. 

Matkalla life coachiksi: Rupisammakko ja vapauttava oivallus

Jos joku toinen ihminen neuvoo sinulle jotain, uskotko? Sisäistätkö neuvon omaan elämääsi? Minä en, kovin helposti ainakaan. Ihminen oppii oivaltamalla itse. Oma oivallus on voimakas kokemus, jolla muutetaan suuria asioita, kokonaisia ihmiselämiä. Oivallukset ovat oikeastaan aika hemmetin arvokkaita juttuja! Ne nousevat sisäisestä tiedosta. Olen huomannut, että niitä nousee aina vain enemmän, kun luottaa niiden ilmaantumiseen ja omaan sisäiseen tietoonsa. Oivallukseen ei välttämättä tarvita sitä, että kävisi itse läpi jotain järisyttävää. Oivaltaa voi myös esimerkiksi tarkkailemalla muita ihmisiä, peilaamalla itseään heistä.  

Oivalluksia syntyy, kun on osaavan life coachin valmennettavana. Lisäksi niitä näyttää syntyvän silloinkin, kun itse valmentaa. On hyvin mielenkiintoista, miten tämä metodi oikein käytettynä antaa niin paljon ja yllättää. Alan vakuuttua, että vastaukset löytyvät ihan oikeasti jokaisen omasta sisäisestä tiedosta, mutta aina niitä ei osaa / jaksa itse kaivaa esiin. Tai sitten niitä ei ole vielä valmis katsomaan. Esiin nousevat rupisammakot ja prosessi itsensä kanssa voivat tuntua pelottavilta. 

Värikyniä ja tyynyjä. Molemmat ovat tärkeitä työkaluja valmentamisessa. 

Prosessilla tarkoitan niiden asioiden työstämistä, jotka ovat oman elämäntilanteen ja kasvun kannalta ajankohtaisia (lue lisää aiheesta). Kyse on näkemykseni mukaan siitä, että nostamme omia rupisammakoitamme paistattelemaan päivänvaloon, kohtaamme ja hyväksymme ne. Kaksi kuukautta life coachingia opiskelleena koen, että juuri tässä valmentamisella on valtava vaikutus. Se on oivallusten etsimistä ja tietoisen kasvun tukemista, jolla on elämänlaatua kohentava vaikutus. Oivallusten myötä pääset antamaan rupisammakollesi suukon, jolloin tapahtuu jotain kaunista ja voimaannuttavaa - se muuttuu vahvuudeksi.  

Oman prosessin ja valmennuskoulutuksen myötä olen oppinut sanomaan omat "heikot kohtani" avoimemmin ääneen. Olen oppinut olemaan häpeilemättä sitä tosiasiaa, että olen keskeneräinen (lue lisää aiheesta) ja pieninä, ohikiitävinä hetkinä olen jopa saattanut pitää rupisammakoitani ihanina. Usein jo pelkästään se, että edes tiedostaa jollakin elämänalueella olevan työstettävää, on valtava askel eteenpäin. Olo alkaa helpottua heti, kun asian sanoo ääneen. Samalla tuleekin jo aloittaneeksi matkan kohti vapauttavaa oivallusta.

Valmentajalla on paljon erilaisia metodeja käytössään, joilla hän auttaa valmennettavaa kohti oivallusta. Ja kun oivallus sitten tulee, putoaa harteilta paino, sydämestä puristus ja jopa kasvotkin kirkastuvat. Näin koin ja tunsin ihan selvästi viime kerralla, kun teimme toisillemme harjoitusvalmennuksia. Tunnen olevani onnekas, kun saan käydä läpi omaa prosessiani koulutuksen ja valmennuksen tuella. Tunnen suurta kiitollisuutta myös siitä, että saan opetella auttamaan toisia omalla polullaan.

Kognitiivinen kolmio: ajatus > tunne > toiminta. Mitä tapahtuu, jos vaihdat ajatuksesi?  

Koen, että pussaamalla omia rupisammakoitamme rohkeasti, tietoisesti ja ennakkoluulottomasti, teemme valtavan rakkauden teon itsellemme. Eihän se aina niin houkuttelevaa hommaa ole, mutta ihanaa opettajaamme lainatakseni veden pintaan pyrkivien rantapallojen painaminen pinnan alle se vasta työlästä ja rankkaa onkin! On tuskallista lakaista epäkohdat, kipu ja tyytymättömyys maton alle ja pakottaa hymynaamari kasvoilleen. Henkinen epätasapaino vaikuttaa luonnollisesti suoraan myös kehomme hyvinvointiin. Yksi tärkeimmistä asioista, joka on noussut ainakin omassa prosessissani esiin on itsensä rakastaminen ja hyväksyminen rupisammakkoineen päivineen, ihan aikuisten oikeasti. Luulin, että sen homman kelvollisesti osasin, mutta nyt olen tajunnut, että siihenkin liittyy asioita, joihin kannattaa kiinnittää tietoisesti extrahuomiota. Tästä aiheesta on tulossa oma postauksensa!

Mistä sitten tietää, mitä asioita kannattaisi lähteä itse työstämään? Hiljentymällä ja kuuntelemalla itseään ja tunteitaan. Dalai Lamaa lainaten: Meditoi joka päivä 15 minuuttia, mutta jos olet kiireinen, meditoi 30 minuuttia. (Jos kavahdat sanaa meditointi, tämän voi mielestäni soveltaa niinkin, että yritä olla itsellesi läsnä ja rauhassa tuo aika.) Muista myös iloita ja kiittää jokaisesta oivalluksesta ja pusun saaneesta sammakosta. Ne ovat jättiaskeleitasi eteenpäin!

Tähän loppuun haluan jakaa teille vielä pienen harjoituksen, jolla voit lisätä positiivisia tunteita elämääsi. Niitähän tarvitaan aina ja etenkin silloin, kun elämä tuntuu olevan pelkkää rupisammakoiden kansanjuhlaa! :)

Positiivisen tunne-elämän luominen (copyright Valmentamo): 

- Sulje silmäsi. Hengitä syvään sisään ja ulos muutaman kerran. Anna hengityksesi rauhoittaa ja rentouttaa kehoa ja mieltäsi. Anna kehosi rentoutua vähitellen päästä varpaisiin…

- Anna nyt mieleesi nousta kolme sellaista tunnetta, joita haluaisit kokea elämässäsi enemmän. Mieti sitten millaisten asioiden tekeminen auttaa sinua kokemaan kyseisiä tunteita elämässäsi? Entä millaisten ihmisten tapaaminen?

Voit nyt avata silmät.

- Rakenna seuraavaksi paperille toimintasuunnitelma, joiden avulla voit luoda kyseisiä tunteita elämääsi. 

Luomme erilaisia tunteita elämäämme niin ajatustemme kuin toiminnankin kautta. Tunnetiloja voi luoda esimerkiksi kiinnittämällä huomiota positiivisia tunteita tuottaviin asioihin tai tekemällä mukavia asioita. Tunnetiloja voi aktivoida myös esimerkiksi musiikin, paikan, harrastamisen, värien, lukemisen, ihmisten ja visuaalisten nautintojen avulla. Tunteen voi myös valita. Voit valita juuri nyt olla onnellinen. 

* Yhteistyössä Valmentamon kanssa. 

PS. Käykäähän tykkäämässä ja osallistumassa keskusteluun Sydäntä seuraten -blogin Facebook-sivuilla! Jaan siellä blogipostausten lisäksi myös kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin teemaan liittyviä ajatuksia, vinkkejä, tutkimuksia ja muuta inspiroivaa & mielenkiintoista.